Ihan lätkässä

4. luku

Jäähallista oli kohuttu mediassa paljon. Yleensä huomiota saivatkin ensimmäisinä päivinä enemmän puitteet kuin itse urheiluosuus, joka ei ollut vielä edes alkanut siinä vaiheessa. Muutama toimittaja oli ehtinyt jo kertomaan, ettei hotellien huoneita voinut kehua luksukseksi. Mä en ymmärtänyt mistä sekin valitus oli lähtenyt liikkeelle, hyvä kun saivat ollenkaan huoneet. Kun otti huomioon, että näitä juhlia varten piti rakentaa paljon uutta ja hioa vanhaa, panostaa ja vähän kiristääkin, niin jostain piti jättää pois. Mulle olisi kelvannut mikä tahansa huone. Kumminkin sinne tultiin kisaamaan, ei nauttimaan manikyyreistä.

Jäähalli oli rakennettu kokonaan uudelleen Lillehammeriin ja siihen oli käytetty miljoonia euroja. Muistin entuudestaan Venäjän Bolšoi-areenan, olin nähnyt sen omin silmin paikan päältä. Pakko oli sanoa, että tää veti pidemmän korren.

Siitä kun mä olin viimeksi luistellut, oli varmaan helposti viisi vuotta ja sama putki tulisi jatkumaankin, koska jäälle mä en tänä aikana menisi, oli parempi pysyä poissa jaloista. Otin hyvän paikan ja annoin kameran käydä sitä mukaa, kun pojat vaihtoivat luistimiaan. Suurin osa tyytyi ainoastaan mulkoilemaan mua yrittäen silti keskittyä siihen mitä tekivät musta välittämättä, mutta joukkoon mahtui yksi, joka päätti toimia kaikkien äänenä. Tino peitti kasvonsa mielenosoituksena. Kun se ei estänyt mua, se antoi käden pudota alas kääntyen kokonaan mun puoleen. "Voitko sä olla hetken ilman sitä kameraa?" Se katsoi suoraan muhun eikä syy siihen miksi jatkoin kuvaamista ollut ainoastaan se, että tilaisuus oli loistava, vaan myös koska halusin ärsyttää sitä. "Kuulitko sä edes mitä mä sanoin?" se ärähti. Vaikka sen vihainen katse olikin aika kuuma ja siitä olisi saanut sosiaalisessa mediassa kiitettävästi fangirlausta aikaan, päätin antaa sen olla hetken rauhassa. Syy siihen oli katse, jonka mä sain Teemulta. Se ei ollut puuttunut mun tekemisiin millään tavalla koko tänä aikana, joten kun se nyökkäsi lähes huomaamattomasti päällään, mä päästin heti kameran putoamaan hihnansa varaan. Teemu hymyili vaisusti. En edes hävennyt. Katsoin taas Tinoon. "Kuulin. Mut tää on mun työ." Tää on mun työ, joten fakta on, ettei mua kauheasti kiinnosta sun vikinäsi.

"Ja tää on mun. Mä en jaksa olla koko ajan kuvattavana – "

"Sääli särkeä sun illuusiosi, mutta mä en kuvannut koko aikaa sua."

" – enkä usko et kukaan muukaan meistä", se jatkoi loppuun viimeisten tullessa ulos pukukopeista nojailemaan kaukalon reunoille. Tervehdin muutamaa, mutta koska mä en selvästikään kiinnostanut niitä sen enempää, jätin tutustumisen sikseen. Se ei edes kuulunut mun työkuvaan, niiden kanssa kaveeraaminen. Osa pelaajista oli pelkkiä kasvoja keskellä harmaata massaa. Lukuun ottamatta niitä, jotka mä olin tavannut jo aiemmin.

"Olisit sanonut sen teidän valmentajalle, kun se antoi mulle luvan tulla tänne."

"Joojoo, niin kuin sekään mitään olisi auttanut."

Mä kohotin kulmaani. Katsoin ohimennen kuvani läpi ja poistin muutaman valotukseltaan epäonnistuneen. Mulla oli jo nyt niin paljon kuvia, että kannattaisi pelata varman päälle ja siirtää ne illalla vielä koneelle. Siltä varalta, että kamera sekoaisi. Mä en luottanut niiden toimintakykyyn. En ainakaan kriittisillä hetkillä. "Mikähän sua mahtaa oikeastaan tässä eniten nyppiä, Ketonen?"

Tino kohotti katseensa heti nimen kuultuaan. "Ketonen?" se toisti hymyillen vinosti. Kun mä ainoastaan kohautin olkapäitäni, se jatkoi: "Varmaankin se, että just mut pistettiin sun lapsenvahdiksi."

Tuijotin sitä hetken. "Mitä sä tarkoitat?"

"Tiedäthän, pitämään huolta siitä, että saat ihan kaiken mitä tarvitset." Se puhui jotenkin venytellen. "Arvaa kuka onnekas jakaa hotellihuoneensa sun kanssa?"

Muhun sattui. Miten Kimmo saattoi pettää mut näin pahasti? "No olisit kieltäytynyt. Kyllä mä olisin voinut jonkun toisenkin kämppäkaveriksi ottaa."

"Joo niistä ei varmaan olisi ollutkaan puutetta kun oot tuollainen huor – " Tino hiljeni Teemun rykäistessä kaukalon reunalta. Se oli kiertänyt jo kertaalleen kaukalon ympäri ja palannut kierroksen tehtyään meidän kohdalle. Vaikka se oli ihan siinä, musta tuntui niin kuin meidän välissä oli ollut paksu seinä jonka takaa mä en kuullut mitään mitä se sanoi vaikka se selvästi yritti sanoa jotain, eikä se kuullut mitä mä sanoin vaikka mä en vielä sillä hetkellä ollut mitään sanonutkaan. Jäänyt vain tuijottamaan takaisin siihen jätkään joka seisoi siinä virnuilemassa itsekseen. Käsittämätöntä oli, että kun mä katsoin vuorotellen muiden pelaajien kasvoja, mä näin niissä joka kerta vähemmän ja taas vähemmän kiusaantumista. Sitä tervettä kiusaantumista mitä moisen keskustelun olisi pitänyt herättää ihmisen mielessä ja mitä pidemmälle mä kasvoja kävin läpi, sitä enemmän mä näin myötäilyä. Ei sellaista myötäilyä, että kuka tahansa niistä olisi lupautunut Tinon tilalle koska eihän se nyt niin paha osa ollut, lyhyt aikahan se oli, vaan sellaista myötäilyä että ne todella olisi voinut maksaa mun katoamisesta.

Mä seisoin tuijottamassa suoraan Tinoon pystymättä vieläkään sanomaan mitään. Mitä hittoa mä olin tehnyt sille? Tino tuijotti suoraan muhun silmääkään räpäyttämättä. Odotti mun reaktiota. Mäkin odotin sitä. "Niin että mikä?" Kohotin leukaani uhmakkaasti, odotin että se uskaltaisi sanoa sen ääneen. Teemu yritti hoitaa tilanteen kehottamalla poikia pistämään itsensä valmiiksi.

Tino nousi muiden esimerkin mukaisesti seisomaan. Se pysähtyi mun eteen. "Huora", se sanoi ääni vakaana. Muut ohittivat meidät huomaamatta kireyttä mun kasvoilla. "Huora", se toisti.

"Sano vielä kerran niin", sihahdin. Sen avatessa suunsa mä löin sitä avokämmenellä kasvoihin. Teemu tarttui mua olkapäästä ja veti kaukaloa vasten niin äkkiä, että olin horjahtaa kokonaan kumoon. "Nyt kumpikin sitten. Meillä ei ole aikaa tähän."

Tino vei käden poskelleen pidellen sitä hetken sitten, pyyhkäisi sitten voimakkaasti kasvojaan. Se painui kaukaloon mulkoillen edelleen mua. Jonkin aikaa harjoituksista mä vaan tuijotin sitä osaamatta keskittyä siihen mitä jäällä oikeasti tapahtui. Sekin seurasi mua sivusilmällä. Jossain vaiheessa se muodosti huulillaan sen sanan ja mä näytin sille avoimesti keskaria. Raskia selvästi huvitti meidän yhteenotto. Mua ei huvittanut. Mä olisin voinut tappaa sen. Treenien sabotoimista mä en kumminkaan heti saisi anteeksi.

•

Tino jäi syöttelemään kiekkoa maaliin muiden jo lähdettyä yksimielisesti jäältä. Mä olin näkevinäni, että se keskusteli Teemun kanssa jostain, mutta suun liikettä oli vaikea nähdä. Mä jäin kuvaamaan jäätä. Selänne luisteli vielä muutaman kierroksen kentän halki.

"Mitä mieltä sä oot?" se huikkasi jään poikki mulle. Me oltiin ainoat hallissa. Laskin kameran roikkumaan kaulastani. "Sanotaan, että Norja on pistänyt parastaan." Teemu kaarsi kaukalon reunalle, mutta ei heti tullut katsomoon. "Ei kun sun ja Tinon väleistä."

Kohautin olkapäitäni. "Kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen. Eikä mun työssä kai kuulukaan." Teemu naurahti väkinäisesti mun ottaessa siitä kasvokuvan. "Miten sä suhtaudut kameraan noin luonnollisesti?" kysyin antaen kameran taas pudota käsistäni.

"Mä oon tehnyt tätä jo niin kauan, että vähän pakko." Teemu kipusi kynnyksen yli ottaen mun olkapäästä tukea. Se jätti kätensä hetkeksi siihen puristaen sitten lujasti. Mä oletin sen olevan kannustus.