Luku: 5

740 64 11
                                    

Harryn näkökulma


Makoilimme yhdessä Louisin kanssa tämän olohuoneen sohvalla ja katsoimme elokuvaa, joka olisi pian loppumassa. Suurin osa siitä tosin oli mennyt itseltäni ohitse, sillä olin keskittynyt katselemaan Louisia suurimman osan ajasta. En vain voinut sille mitään, että nuo taivaallisen siniset silmät ja mitä suloisin hymy vangitsivat minut aina paikoilleni. Vaikka olinkin nähnyt ne useasti niin silti en saanut niistä ikinä tarpeekseni, enkä usko, että koskaan saisinkaan niistä tarpeekseni.

"Oletko keskittynyt ollenkaan tuohon elokuvaan?" Louis kysyi ja käänsi virnistävän katseensa minuun.

"Ehkä, ehkä en." vastasin naurahtaen ja vilkaisin sivusilmällä television ruutua, jossa pyöri parhaimmillaan elokuvan lopputekstit. Mutta jo pian katseeni kiinnittyi takaisin Louisiin, joka myöskin katsoi minua.

Hetken aikaa vain katselimme toisiamme hiljaisuudessa ja voin myöntää, että olisin voinut olla siinä tilanteessa vaikka ikuisuuden. Mutta jo pian Louis läheni minua ja painoi täydellisen pehmeät huulet omilleni, saanen siis korjata, että tämä on se tilanne missä voisin olla ikuisuuden. Vastasin suudelmaan hetkeäkään epäröimättä ja kiedoin käteni Louisin ympärille. Louis työnsi minut selälleni sohvalle ja samalla hän itse tuli hajareisin päälleni, missään vaiheessa suudelmamme ei rikkoutunut. Hetken päästä kuitenkin Louisin huulet poistuivat omiltani, mutta ne löysivät pian tiensä kaulalleni. Tiesin heti mitä hän oli tekemässä ja siirsin päätäni hieman antaen hänelle enemmän tilaa. Tunsin kuinka Louisin hampaat kävivät ihollani, jättäen jälkeensä jäljen kaulaani. Tämän jälkeen Louisin huulet löysivät tiensä takaisin vastaavilleni ja tunsin kuinka hän hymyili suudelmamme lomassa. Samassa tunsin kuinka hänen toinen kätensä eksyi paitani alle sivelemään vatsaani, mikä sai väreitä kulkemaan pitkin kehoani.

"Siirrytäänkö makuuhuoneen puolelle?" Louis kysyi hymyillen ja erkani suudelmasta suunnaten sinisten silmiensä katseen minuun.

Nyökkäsin vain hänelle itsekkin hymyillen, jonka jälkeen kumpikin meistä nousi ylös sohvalta. Ennen kuin ehdin ottamaan askeltakaan eteen päin Louis kaappasi minut syliinsä ja lähti kantamaan minua kohden makuuhuonetta. En voinut muuta kuin vain hymyillä ja katsella hänen kasvojaan.

Kun pääsimme makuuhuoneeseen Louis laski minut istumaan sängylle, jonka jälkeen hän tarttui paitaani ja otti sen pois päältäni. Tein itse saman hänen paidalleen, jonka heitin lopulta lattialle, jonne omakin paitani oli hetkeä aiemmin päätynyt bruneten toimesta. Tunsin uudelleen ne täydelliset huulet omillani ja kaaduin selälleni sängylle, mutta en ehtinyt nauttia suudelmasta kauan, kun Louisin huulet lähtivät vaeltamaan kehollani alas päin. Ne jatkoivat matkaansa alavatsani luokse, jonka jälkeen erkanivat kehostani ja Louis nosti hymyilevän katseensa minuun. Katsoin vain häntä takaisin hymyillen, jonka jälkeen kyseinen herra alkoi varovasti ottamaan farkkuja pois jaloistani. Kun farkkuni löysivät tiensä lattialle missä paitammekin jo olivat, nousin istumaan sängylle ja aloin auttamaan Louisia ottamaan hänen housunsa pois.

Kun kumpikin meistä oli päässyt eroon jokaisesta pienestäkin vaatekappaleesta, kaatoi Louis uudelleen minut selälleni sängylle. Hänen täydelliset huulensa vaeltelivat ympäriinsä kehollani, josta asiat hoituivatkin eteen päin omalla tahdillaan.

-

(muutaman päivän aikahyppy)

Istuin tylsistyneenä matematiikantunnilla ja koitin parhaani mukaan tehdä tehtäviä, mistä tosin ei meinannut tulla ollenkaan mitään. Kyseinen aine ei nimittäin koskaan ole lukeutunut vahvuuksiini. Ja jatkuva kellon vilkuilu oli myöskin syynä siihen, miksi en meinannut saada mitään aikaiseksi. Kyseessä oli päivän viimeinen tunti ja tahdoin vain päästä pois täältä, sillä tiesin Lousiin tulevan minua vastaan. Hänellä olisi tänään vasta ilavuoro töissä, joten hän ehtisi viettämään kanssani muutaman tunnin ennen sitä. Kadehdin kyllä sitä, että hän on jo suorittanut koulut, kun itse joutuisin istumaan täällä vielä lähemmäksi puolitoista vuotta. Sitten vasta voisin sanoa hyvästit lukiolle ja siirtyä työelämään.

Secret Love 2 (Larry Fanfic in Finnish)Opowieści tętniące życiem. Odkryj je teraz