Luku: 7 + uusi ficci

606 47 6
                                    


Harryn näkökulma

Oleilimme Louisin kanssa huoneessani ja yritin parhaani mukaan tehdä matematiikan läksyjä, mutta siitä ei tullut mitään. Mielenkiintoni ei todellakaan ollut läksyissä, enkä muutenkaan tajunnut miten kyseiset tehtävät pitäisi tehdä. Suljin kirjan edessäni ja päästin pienen huokauksen suustani, tekisin läksyt vasta myöhemmin illalla.

"Oletko valmis?" Louis kysyi ja ilmesyi vierelleni sängylle makaamaan vatsalleen.

"Olen, teen nuo vasta illalla. En jaksa nyt keskittyä niihin." vastasin ja käänsin katseeni Louisiin.

"Sittenhän voisimme lähteä ulos syömään, vai onko sinulla muita ideoita?" Louis sanoi ja katsoi minua kysyvästi jääden sitten odottamaan vastaustani.

Minulle todellakin sopi se, että lähtisimme ulos syömään. Siitä oli nimittäin jo useampi viikko, kun niin olimme viimeeksi tehneet.

"Se käy minulle. Minne mennään?" vastasin ja nousin sitten ylös sängyltä, jonka jälkeen kävelin huoneessani olevan peilin eteen ja aloin siistimään kiharoitani parempaan järjestykseen.

"Käykö perus pizza?" Louis ehdotti ja nousi itsekkin ylös sängyltä, jonka jälkeen hän käveli luokseni ja kietoi kätensä takaanta päin ympärilleni.

"Se käy hyvin" vastasin hymähtäen ja jatkoin sitten kiharoideni siistimistä.

"Lupaan kyllä viedä sinut hienompaan ravintolaan jokin päivä." Louis sanoi hymyillen ja painoi suukon poskelleni, jonka jälkeen hän irroitti kätensä ympäriltäni ja otti muutaman askeleen taaemmas.

"Odotan sitä innolla, vaikkei sinun tarvitsisikaan." vastasin hymähtäen.

Sain viimein kiharani ojennukseen, jonka jälkeen käännyin ympäri ja lähdin kävelemään Louisia kohden, joka odotti jo huoneeni oven luona. Hymyilimme toisillemme, jonka jälkeen lähdimme yhdessä kävelemään alakertaan, jotta pääsisimme lähtemään. Kieltämättä minulla oli jo nälkä ja tahdoin vain päästä syömään.

-

Kävelimme Louisin kanssa läheistä pizzeriaa kohden käsikädessä ja syy sille miksi kävelimme oli se, että kumpikaan meistä ei omistanut autoa. Minulla ei ollut edes vielä ajokorttia, mutta hankkisin sen kyllä kunhan vain ikää olisi tarpeeksi. Eli vielä pitäisi odottaa muutama kuukausi. Louisilla tosin oli ajokortti, mutta ei omaa autoa, sillä hän ei ollut saanut sitä varten kerättyä vielä tarpeeksi rahaa. Mutta kyllä sekin päivä varmasti vielä koittaisi, silloin meidän ei tarvitsisi kävellä joka paikkaan tai käyttää julkisia. Ei kävelemisessä mitään pahaa tietenkään ollut, kun eivät välimatkat täällä kaupungissa olleet kovinkaan suuria. Mutta olisi autolla liikkuminen mukavaa ja helpompaa etenkin silloin, kun sää ei olisi hyvä.

"Oletko muuten jutellut äitisi kanssa siitä, jos muuttaisit luokseni?" Louis kysyi ja käänsi katseensa minuun.

Olin täysin unohtanut kertoa Louisille siitä, kun olin jutellut asiatsa äitini kanssa. Onneksi hän tajusi ottaa asian puheeksi, muuten olisin varmasti unohtanut sen kokonaan.

"Juttelimme siitä ja hän oli sitä mieltä, että se ei ole vielä kannattavaa. Kuulemma, kun olen täysi-ikäinen saan muuttaa luoksesi." vastasin ja katsoin vierelläni olevaa poikaystävääni.

Olin tietenkin pettynyt siitä, että en voisi muuttaa hänen luokseen vielä. Mutta ymmärsin äitiäni ja olin päättänyt tehdä niin kuin hän oli sanonut ja lykätä yhteenmuuttoa. Olisin kuitenkin pian täysi-ikäinen, joten saisin pian itse päättää asioistani, jolloin yhteenmuutto olisi mahdollinen.

Secret Love 2 (Larry Fanfic in Finnish)Tempat cerita menjadi hidup. Temukan sekarang