Carin, the pirate (FIN)

1. Camilla Lavre

Se kuohuaa ja kauniit värit sekoittuvat sen kanssa tehden kauneimman asian maailmassa. Uudet aallot lyövät kallioihin aina vain uudestaan eivätkä lopeta elämistä koskaan. Mitä huominen tuo tullessaan? Meri on ääretön ja sillä on aina uudet metkut mielessä. Onko se onnea vai tuskaa? Tänne eivät heikot maakraput tule. Vahvaa mieltä ja kehoa vaaditaan seilaajilta. Todelliset merien seilaajat eivät ole aina näkyvillä eikä kukaan tiedä mikä saa heidät pysymään merellä. Heitä pelätään melkein yhtä paljon kuin itse merta.

"Kalle tuu jo! Ei meil oo koko päivää aikaa!" Huudan juostessani katuja pitkin. Satamaan on tullut uusi laiva ja se on kuulemma valtavan kokoinen. "Carin oota ny vähäse ees!" En kuule poikien huutoja innostukseni yli. Hyppään satamassa olevalle laatikolle nähden kaikki laivat mitä siellä on. Silmäni osuvat yhteen laivaan. Se on valtavan kokoinen ja siinä on kanuuna luukkuja valtavasti. Pojat hyppäävät vierelleni ja näkevät saman mitä minäkin. Molempien suut loksahtavat auki. "Muistaks te ku sovittiin, et meist tulee viel joskus merirosvoi" Lassi kuiskaa vierelläni. Nyökkäämme Kallen kanssa edelleen hurmiossamme laivasta. Laskeudun alas laatikon päältä ja otan muutaman juoksuaskeleen vielä laivalle. Pojat lähtevät perääni ja kävelemme kolmistaan laivan vierelle silmät naulittuina laivaan. Laiva näyttäisi olevan jopa 50 metriä ptikä. Siinä on kolme isoa mastoa purjeineen ja koko laiva on kauniin ruskea lakkauksineen. Oksa kohdat näkyvät laivan laudoissa tummina laikkuina ja laiva on hiottu erittäin tarkasti kaikkialta. Kanuuna luukut ovat juuri oikean kokoiset ja niiden väritys täsmää täydellisesti laivan väriin. Luukkuja näyttäisi olevan 20 per puoli. Se on varmasti varustettu hyvin taisteluja varten. Tai ainakin siltä näyttää. Ylhäällä näyttäisi olevan pari tähystyspaikkaakin. Koko laiva on kuin itse täydellisyys.

Olen aina halunnut olla tähystämässä korkealla mastossa, mutta se ei ole koskaan ollut mahdollista. Eivät kuninkaan miehet ota tällaisia katujen kasvatteja hoiviinsa. Sen takia päätimme jätkien kanssa ryhtyä merirosvoiksi, mutta yksikään laiva ei vielä ole ottanut meitä kyytiinsä. Olemme odottaneet jo monta vuotta sitä laivaa, joka meidät hyväksyisi joukkoihinsa. Satamaan tulevat rosvolaivat poltetaan kuninkaan toimesta, mutta sotilaat eivät niitä tunnista. Mietin kyllä miten tyhmiä ne ovat kun selkeä rosvolaiva tulee, tosin ilman pääkallo lippua, satamaan eivätkä sotilaat välitä siitä yhtään. Sataman kapakat ovat aina täynnä vanhoja ja raihnasia merimiehiä joilla on arpi jos toinenkin naamassaan. Ulkonäöstään huolimatta he ovat todella mukavia ja heidän tarinansa ovat upeita. Tarinoissaan he kertovat meren voimista, sen aalloista ja sen saloista joita kukaan ei ole vielä löytänyt. Meri on aina vetänyt minua puoleensa. Siellä tapahtuu aina kaikkea eikä yksikään päivä ole samanlainen. Mantereella on aina vanhan uusintaa ja se on tylsää.

Jäämme jätkien kanssa laivan viereen ihailemaan sen mahtavuutta. "Kellä o näi pal rahaa et voi pyörittää tätä?" Kalle kysyy vierelläni. Katseemme ovat edelleen naulattuina laivaan ja kohautamme lassin kanssa hartioitamme. "Mitäs te kakarat haluutte täältä?" Huudetaan laivalta. Käännämme katseen äänen tulosuuntaan ja näemme kunnon merimiehen nojailemassa kaiteeseen suu mutrullaan. "Eikun ihastellaan vain tätä laivaanne tässä vain. Todellinen helmi muiden joukossa oikeastaan." Sanon miehellä hymyissä suin. Hänen ilmeensä kirkastuu vähäsen ja hän sanoo "Jaa, no onhan tämä kyllä tämän sataman hienoin purjelaiva varmaankin tähän mennessä. Haluutteko tulla kattoon tänne kannelle? Voisin esitellä vähäse teille Camilla Lavrea." Katsomme häntä kuin puulla päähän lyötyä "Pä- pääsisimmekö kannellenne? Oikeasti?" Lassi saa sanottua hämmennyksen keskellä. "No tottakai, jos te vaa haluutte!" Mies hörähtää nauruun nähdessään naamamme. "No ilman muuta me tullaan!" Huudamme yhteen ääneen jo juostessa laskusillalle päin. Sillalla kävellessämme meille avartuu eteemme valtavan kokoisen laivan valtavan kokoinen kansi. Kannelle astuessamme haukomme henkeä nähdessämme jokaisen yksityiskohtaiset kuvion laivan kaiteissa. Jokainen kiekura ja kuvio on kaiverrettu kaiteeseen erittäin tarkasti ja huolella. Kaiverruksista huolimatta kaiteet ovat ihana sileät. "Tervetuloa Camilla Lavren kannelle!" Mies sanoo meille. "Kiitos, kiitos. Onko nää kaikki ihan käsintehtyi?" Kalle kysyy mieheltä. "No tottahan toki, jokainen kaiverrus on tehty tarkasti ja lakkaus on ollut huolellista työtä, jotta saatiin tällane helmi käyttöömme. Lavressa on kolme 20 metrin mastoa ja purjeita on yhdeksän. Ja kanuunoita meillä on 45 kipaletta, eli kyllä tällä pärjää kovimmissakin myrskyissä." Hän selittää meille leveä hymy huulillaan nähdessään kiinnostuksemme Lavrea kohtaan. Katson ylös mastoon ja huomaan sen tosiaankin olevan niin korkea. Kaikki tässä laivassa on vain niin viimeisen päälle tehty. "Mistä päin tulette?" Lassi möläyttää kesken kaiken. Katson häntä murhaavasti, olemme sentään sopineet ettemme kysy rosvolaivojen näköisiltä laivoilta tätä. Seuraa pitkä hiljaisuus kunnes, "Sen te saatte itse valita ja nyt teidän aikanne kannella näyttää olevan lopuillaan." Mies sanoo jämäkästi ja osoittaa sillan suuntaan. Hänen ilmeensä on vihaa täynnä. Lähdemme nopeasti ja sanaa sanomatta sillä mies näytti siltä kuin olisi valmis tappamaan meidät. "Ja sinä tyttö hei, en haluu nähä sua tai sun kavereitas enää kertaakaan!" Hän huutaa vielä peräämme. Katsahdan taakseni ja näen hänen heiluttavan nyrkkiään meille. Lähden juoksemaan nopeasti ja pojat tulevat pian perässäni.

"Voi vittu lassi, miks vitus sä kysyit tota? Saatana sä oot kyl yks helveti idiootti!" Huudan hänelle. "No mut se tuntu fiksult siin kohtaa. Mist oisin voinu tietää et se o rosvolaiva?" Lassi vastaa vähin äänin. Mulkasen häntä sanoen "Sä tiiät itekki sen olevan rosvolaiva enne ku kysyit.". Lassi kääntää katseensa maahan ja kuulen hänen mumisevan "Sori, ei ollu tarkotus." käsiensä välistä. Vituttaa nii saatanasti. Lähden kävelemään katuja pitkin. Pakko saada rauhotettuu itteni! Otan spurtin ja juoksen minne ikinä kadut vievätkään. Käännyn oikealle jossa on markkinat meneillään. Taas. Pysähdyn ja jatkan matkaani kävellen. 'Purrrrrrrr' kuuluu vatsastani. Ainii enhä mä oo syöny koko päivänä mitään. Katselen vähän aikaan ympärilleni ja huomaan pian kojun jossa on paljon ihmisiä ja sen yläpuolella olevassa kyltissä lukee "kanaa & kalaa". Naurahdan. Ei huonompi vaihtoehto. Kävelen kojun viereen ja varvistan nähdäkseni ruokien sijainnin. Ahaa, Tuossa! Yksi kala tikku on lähellä reunaa. Pujotan käteni ihmisten viereltä ja tunnen tikun. Nappaan siitä kiinni ja vedän nopeasti käteni pois ja lähden juoksemaan. "Saatanan nulikka! Tuo se heti takas!" Huudot kuuluvat takaatani. Iha sama mul on huutava nälkä jote oon ansainnu tän. Juoksen mitä jaloistani pääsen. Parin korttelin jälkeen ja alan syömään kalaa. Se on taivaallisen makuista. Kalan syötyäni katselen ympärilleni ja huomaan matkani vievän satamalle. Haluan nähdä sen laivan vielä. Mikä sen nimi muuten oli? Ai niin Camilla Lavre. Pysähdyn muutaman puisen laatikon taakse joissa lukee 'beer'. Jaa olutta. Outoa sillä harva merimies siitä välittää. No jaa pikkuvikoja. Näen Lavren ja sen ympärillä häärää miehiä lastaamassa isoja laatikoita sinne. Ne eivät ole samoja laatikoita kuin nämä. Niissä lukee 'rum', rommia. Laivan on kuuluttava rosvoille, olen aivan varma siitä. Laitan hihattomani hupun päähäni, se on erittäin iso ja sopii täydellisesti tähän. Menen lastattavien laatikoiden luokse ja nostan yhden laatikon. Voi paska se o muute painava. Saan sen kumminkin nostettua ja lähden kävelemään laskusillalle ja siitä laivan kannelle. Seuraan muita miehiä ja he menevät kannen alla olevaan ruumaan. Katselen samalla ympärilleni jotta näkisin vaikka jonkun rosvoista. Ei ketään. Lasken laatikon ja käännyn takaisin päin.

Kävelen jonkun miehen selkää päin. Katsahdan ylös ja näen sen saman miehen joka silloin aikaisemmin kielsi minua tulemasta tänne. Hän katsoo minuun myrtsinä. "Ja kukas sä sitte oot? Ja miks helvetis mua päi kävelit?!" Hän huutaa minulle. "Sori, en kattonu eteeni." Sanon hiljaa maahan katsoen. Lähden kävelemään ripein askelin pois päi. Tunnen käden olkapäälläni. "Mikä muute sun nimes on? Iha ku oisin aikasemmi nähny sut." mies kysyy minulta. Katson häntä pelokkain silmin sanoen "Ei olla koskaa nähty pakko olla väärinkäsitys." Lähden juoksemaan ja samalla tunnen kuinka huppuni vedetään päältäni pois. Voi vittu nyt on kiire! "Mitä helvettiä sä täällä teet saatanan nulikka!!?" Kuulen huudon ja juoksuaskeleet takanani.