Carin, the pirate (FIN)

2. Sataman kapakka

Kuulen juoksuaskeleet takanani. Voi vittu nyt on kiire. Nopeutan vauhtiani enkä uskalla katsoo taakseni, mun tuurillain kaatuisin pärställeni. Juoksen laskusillan yli ja jatkan matkaani takaisin markkinoille. Hiljennän vauhtiani markkina alueelle tultuani. Enköhän ole jo hätistänyt ne kintereiltäni. "Mä nään sen tuolla!" Kuuluu kauempaa. Katsahdan ja näen joukon miehiä tulevan kohti miekat vyöllään. Ei helvetti, ei näin voi tapahtuu! Jatkan matkaani kaupungin pimeille kujille kuullen juoksu askeleita takaatani. Edessäni näkyy kahden miehen hahmot. Iha sama ketä ne o en voi kääntyäkkään enää. Miesten ohi juostessani nenääni tulee tuttu tuoksu. "Carin? Mit-?" Kalle ei edes saa lausettaan loppuun kun Lassi ottaa hänen kädestään kiinni ja lähtee juoksemaan perääni nähdessään saattueeni. "Voe helevetti!" Kuulen Lassin huutavan ja hän juoksee ohitseni. En olekkaan ennen nähnyt hänen menevän näin nopeasti, naurahdan. Katsahdan taakseni ja näen Kallen olevan aivan vierelläni. "Sam, löyrettii ne loputki kakarat!" Joku mies huutaa perässämme. Ahh mahtavaa, nyt ollaa kaikki kuoleman omii jos jäädään kiinni. Näen vilauksen Lassista kun hän kääntyy toiselle kadulle. Ei, en lähde samaa katua pitkin. "Nähää jätkät teltas!" Huudan heille ja käännyn toiselle kadulle kun taas Kalle jatkaa matkaansa eteenpäin. Eihän meil tietenkään mitää telttaa oo mut kutsutaan yhtä katua teltaks ku siel ei käy ketään koskaan. Siis ei koskaan. Ei edes eläimet. Toivottavasti Lassi kuuli mitä sanoin. Perässäni juoksee näköjään kaksi miestä. Ja tietenkin miekat käsissään. En oo huolissain jätkist, he kyllä osaavat karkuun menon jalon taidon yhtä hyvin kuin minäkin. Pitäisi varmaan karistaa noi mun peräst. Ainiin tost ku kääntyy oikealla olevalle kadulle siel on tikkaat. Juoksen nopeasti tehden käännöksen ja näen tikkaat edessäni. Hyppään niihin ja kipuan ne ylös nopeasti talon katolle. Miehet ovat edelleen perässäni. Ne ei näköjää helpol luovuta. Miksköhä ne näi kovi mun peräs juoksee muuten? No jaa juoksen kattoa pitkin ja hyppään toisen talon katolle johon on aika pitkä matka kylläkin. "Moikka, ei tuu ikävä!" Huikkaan miehille ja kuulen heidän kiroavan minulle.

Huoh. Jälleen kävelyä. Kadulla taas vaihteeksi. Tosin miksi valitan, oon eläny koko elämäni kadul. Kävelen kohti telttaa päin, jätkät on jo varmaan siellä. "Aijjaijjaij nyt kyllä sie oot oikea onnenpoika! Hahhaa..." kuuluu kadun toisesta päästä. "Mitäh...?" Sanon hiljaa itsekseni. Näen kuinka iso joukko miehiä kävelee sataman pubia kohden. Ne ovat ne samat miehet jotka tänään jahtasivat meitä! Mutta joukossa on myös muitakin, paljon muita. Heidän on pakko olla Camilla Lavren miehistöä. Tuntuu kuin hehkulamppu olisi sytytetty pääni sisällä. Lähden juoksemaan telttaa kohden ripein askelin. Nyt ei ole nimittäin aikaa hukattavaksi.

"Jätkät hei, ootteks te tääl?!" Huudan teltan luo tullessani. "Hui saatana mä pelästyin et olit joku niist miehist!" Kuulen Lassin sarkastisen äänen vastaavan. "Oi kiitos, otan ton kunnioituksena." Vastaan takaisin. "Et sä ois voinu yhtää nopeemmi tulla tänne...?" Kalle sanoo vittuuntuneen näkösenä. "Mmm, onks kaik iha ok?" Kysyn varovasti. Kalle katsoo minuun vihasesti ja nyökkää päätään Lassia kohden. Purskahdan melkein nauruun. "Älä sano et toi o taas selittäny sul kaike häne urhoollisesta matkastaan pois pahisten kynsistä?" Kysyn nauraen. "Et arvaakkaa mitä toi sepitti. Siis kuka vittu heittää takaa-ajajiaan omenoilla? Saaden ne viel vihasimmiks??" Kalle kertoo melkein hermoromahduksen partaalla, mutta alamme nauramaan heti sen jälkeen. "Lassi, heitiks sä oikeest niit omenoil?" Kysyn nauraen. "Joo joo! Oisit nähny niide ilmeen ku se omena vaa lentää suoraan niide naamaan! Se oli sikasiistii!!" Lassin silmät kiiluvat hänen kertoessaan. En voi olla nauramatta kuvitellessani Lassin heittävän omenoita miehiä päin. Välillä kyllä mietin miten Lassi voi olla vielä elävien kirjoissa vaikka hän melkein aina pistää kaiken leikiksi. Mutta hyvällä tavalla leikiksi. Kalle on melkein täysin erilainen. Hän käyttää järkeä, toisin kuin Lassi.

"Hei muuten. Mul tuli tos matkal tännepäi tullessani yks juttu mieleen." Sanon hiljaisuuden jälkeen. "No?" jätkät lausuvat yhteen ääneen. "Näin Camilla Lavren miehistön menevän kapakkaan. Tiiäks te mitä se meinaa?" Sanon heille pitääkseni jännityksen yllä. "Ööööö ne menee juomaa ittensä juhlakuntoon?" Lassi vastaa. Katsomme Kallen kanssa häntä kuin idioottia. "Mitä?" Lassi katsoo meitä ihmeissään. "Mitä tapahtuu kun miehistö jättää laivansa?" Kalle sanoo Lassille. Lassin ilme näyttää lyövän aivan tyhjää ja hän katsoo meitä miettivin silmin. "Aaaaaaaaa." Kuuluu hetken kuluttua. "Hienoa, tajusithan sinä viimeinkin." Sanon ja taputan käsiäni sarkastisesti. Lassi nostaa sormensa suunsa eteen sanoen: "Shhh, pikkuvikoja." Pudistan päätäni ja jatkan ideani selittämistä. "Siis tosiaankin laiva on tyhjillään yön pimeisiin tunteihin asti, joten tää on meiä mahollisuus mennä sinne. Tutkimaan vähän paikkoja!" Sanon innoissani. "Hyvä idea ja silleen, mut ei meil oo kiire tutkii sitä vielä. Nehä voi olla vielä pari päivää täällä." Kalle sanoo ja nojautuu talon seinää vasten. "Muuten hyvä huomio, mut se minkä takii mua tänää jahdattiin oli ku kävin siel satamas ja tää meiä vanha tuttu tunnisti mut. Ja siis ne lastas laivan täyteen rommia." Selitän Kallelle. "Ooo alkoholiaaaa." Kuuluu Lassin suusta. Katsomme Kallen kanssa häntä jälleen kuin idioottia, mikä hän totta puhuen onkin.

"Aatteliks te kummiski tulla?" Kysyn jätkiltä tympääntyneena viivästymisestä. Meidän piti lähteä jo aika päiviä sitten. Vitut. "Juujuuu...~" Lassi laulelee vastauksen. Huokaisen syvään. "Lassi, mis mun bokserit o? Ooks taas käyttäny niit?" Kalle huutaa aution talon huoneesta. "Öhöhöhöö joo ne o mul pääl." Lassi vastaa nauraen. Huokaisen vielä syvempään. Miks oon valinnu ystäväni näin hyvin? "Nonii nyy me ollaa valmiit!" Lassi sanoo hymy huulillaan. "Sit mennää!" Sanon ja lähden pitkin askelein ulos satamaa kohden. Kapakasta kuuluu melua, miehistön on oltava vielä siellä juhlimassa. Parasta merirosvoissa on se kun he tulevat satamaamme, he menevät aina, AINA, tuohon kapakkaa viimeisenä iltana vetämään lärvit. Ja kovat sellaiset. Olemme jätkien kanssa oppineet jo normaalien merimiesten ja merirosvojen eron, ja se on silmin nähtävä. Satama alkaa jo näkymään pimeyden suojista. Kävellessämme laituria Lassi kuiskaa "Ooks sä iha varma ettei tääl oo ketää? Siis ettei siel laivaskaa oo?". "No näätkö sä tääl ketää? Tai kuuletko?" Katson häntä pienesti vittuillen viivästymisen takia. Kävelemme rennoin askelin laivan eteen ja jäämme jälleen katselemaan sitä. Hetken ihasteltuamme heitän köyden laivan kantta kohti. Olen odottanut tätä hetkeä jo kauan aikaa. Tai no kauan ja kauan, päivän. 'Plumps'. "Ahahahahhahahahaaaaa!" Kuuluu takaatani kuorossa. "Voi vittu, eks sä vielkää osaa heittää koukkuu?!" Kalle kysyy minulta nauraen samalla kippurassa. "Turpa kii, tää o mun ekoi kertoi. Ei se ny noi hauskaa ollu!" Sanon ärsyyntyneenä. Lassi on kirjaimellisesti makaamassa laiturilla nauraen edelleen holtittomasti. "Oli se! Siis heitit sen nii itsevarman näkösenä ja sit plumps! Ei jumalauta, mite sä ain onnistut?" Lassi saa sanottua nauramisen ohessa. En tosiaankaan ole koskaan saanut heitettyä koukkua kannelle. Ojennan köyden koukkuineen Kallelle joka on selviytynyt pahimmasta naurusta. Hän ottaa köyden käsiinsä ja heittää koukun laivan kannelle sulavassa kaaressa. "Kyl mä viel joskus opin" Sanon itsekseni. "Noin, haluuko meiä neiti kaikenosaava mennä ekana?" Kalle sanoo minulle vittuillen. "Ei kiitos, neiti tulee viimeisenä." Sanon hymy huulillani takaisin. Jätkät lähtevät kapuamaan köyttä pitkin sillä välin kun katselen kapakan suuntaan. Kapakan valot näkyvät satamaan asti helposti ja sieltä kuuluu edelleen melua, vanhojen miehien hoilausta. "Nii haluuks sä tulla tänne?" Lassi huutaa kannelta. "Aa joo!" Vastaan ja otan köydestä kiinni. Kiipeämisen sentään taidan, joten olen nopeasti kannella. Se on samanlainen kuin päivälläkin. "Nii misä sä tääl kävit oikee päiväl?" Kalle kysyy minulta. "Ruumassa, mut mennää sinne kohta. Mennää toho ylös." Sanon innoissani ja lähden juoksemaan rappusia ylös. Ruorin takana näyttäisi olevan aivan mahtava näkyvyys. Kokeilen käsilläni ruoria ja siinä tuntuu pienet kaiverrukset, mutta ne ovat erilaiset kuin laivan kaiteen. Yritän saada niistä selvää, mutta ilman onnistumista. On liian pimeää. Laiva tosiaankin on iso. Nyt kun katselen korkeammalta kannelta eteenpäin, en edes näe keulaan asti. Ja täällä on sentään sen verran hyvä näkyvyys vaikka pimeää onkin. Lähden portaita kohti ja pysähdyn hetkeksi portaiden päähän ja katselen laivaa.  "Nii halusiks te nähä sen ruuman?" Kysyn jätkiltä lähtiessäni kävelemään portaita alas. "Joo!" Lassi huutaa innoissaan. "Turpa kii, ellet haluu jäädä kii!" Kalle tiuskasee Lassille. "Aa, joo, oon iha hyst hyst." Lassi kuiskaa Kallelle vittuillen pienesti. Olen jo melkein ruuman luukun kohdalla, joten pysähdyn ja odotan jätkiä. Miesten hoilaus ja kiroilu kuuluu edelleen kapakasta. Aika kova äänisiä ne kyllä ovat. Oudon kova äänisiä. Käyn nopeasti katsomassa kaiteelta satamaan. "Jätkät..." Sanon hiljaa. "Nyt ollaa sit iha hiljaa. Meil tuli kiire." Jatkan lausettani kun näen koko miehistön tallustelevan Lavrea kohden kapakalta. "Älä sano et ne..." Kalle aloittaa lauseensa. "Jep. Ne o iha koht laituril. Ei päästä täält enää pois." Saan sanottua nopeasti. Juoksen nopeasti ruumanluukun kohdalle ja alan nostamaan sitä kaikilla voimillani. voi helvetti tää on painava. "Auttakaa ny vähä!" Kuiskaan jätkille. He juoksevat luokseni ja nostavat kannen helposti. "Lassi! Köysi!" Kalle sanoo ennen kuin laskeudun ruuman portaat alas. Lassi juoksee nopeasti ja nappaa köyden mukaansa ja sukeltaa varmaankin siististi ruumaan ja menee portaat alas ryminällä. En jaksa edes huomioda Lassin mokaa. Kalle tulee viimeisenä ruumaan sulkien luukun perässään. Kävelemme nopeasti rommilaatikoiden taakse piiloon varmuuden vuoksi. 'tump, tump, tump'. Kuuluu kannelta. Miehistö tosiaankin tuli laivalle takaisin. Ei helvetti mite me päästään täält pois. "Jalajallajalajala *hik* vei!" "Elä sinä Pena yhtää yritä viedä miu naistani, kuules!" "Mut eihä sul ees oo sellast!" "Iha se ja sama se o mun naine ku mä nii *hik* päätän!" Kuuluu kannelta. Porukka on tosiaanki juhlakunnossa. Äänet alkavat kaikota askelineen ja lauluineen. Pian onkin aivan hiljaista. Huokaisen helpotuksesta. Emme jääneetkään kiinni. 'Tump'. Jäädyn paikoilleni. Toi askel kuulu ihan liian läheltä. Katsahdan jätkiin ja he ovat huomanneet saman. 'Kirrrr!' "No perkele ku tääki luukku pitää kovaa ääntä!" Kuuluu luukulta, jonka me juuri äsken suljimme. Ei. Ei näin. Ei näin vaan voi tapahtua!