Carin, the pirate (FIN)

9. Kylmä matka

"Moro Jack, kuis kaua on viel seilaamist?" Eräs miehistön jäsenistä kysyy samalla nojaten tynnyriin. Jack seisoo ylväänä portailla katsoen kauas merelle. Pakko sanoa että Jack on varmaan hienoin kapteeni mitä olen koskaan nähnyt ja ainoa joka pitää työstään. "Kauan." Jack vastaa omalla tyylillään. Ahh, tuo välinpitämättömyyden määrä tuossa äänessä. Jackilla on kapteenin omainen iso hattu jossa kauniita sulkia sekä roikkuvia helminauhoja. Jackin takki on pitkä, mutta tumman sininen melkeinpä musta. Hänellä on omalaatuinen ylväs olemus koko ajan, tulee varmaan kapteenina olosta. Yhtäkkiä kylmä viima tulee niskaani mereltä. Hyi saatana, pitääks mun hakee jostai enemmä vaattei? Mut mistä? Ei mul oo muita vaattei ku nää caprit ja tää hihaton huppari. Laitan kädet ristiin jotta saisin pidettyä lämpöä itselläni ja menen kajuuttaan. Avaan oven ja näen monen muunkin lämmittelemässä lämmössä. "Ovi kiinni, tulee kylymä!" joku huutaa kajuutan puolelta. Aa joo, vois. Istahdan vapaalle penkille ja liimaudun vieressäni olevaan miehistön jäseneen. Hän säpsähtää kosketustani. Katsahdan ylös tunnistaen vierustoverini. Alex. Helahdan punaiseksi ja käännän katseeni maahan. Alex laittaa kätensä olalleni ja vetää lähemmäksi minua. "Tarttet lämpöö, oot ihan jäässä." Hän sanoo tyynesti pidelleen edelleen minua lähellään. Kajuutan ovi käy vähän väliä kun väkeä tulee lisää sisälle lämmittelemään. Hetkonen muuten, misä jätkät on? Katselen ympärilleni ja huomaan heidät nurkassa halaillen toisiaan. Söpöö, mietin hymyillen. Tosin eipä mul oo paljoo sanottavaa Alexin kainalos ollessain. Cocokin on kiertynyt kerälle jalkojeni juureen ja nukahtanut. Hymyilen jälleen ja nojaudun Alexiin kunnolla. Ihanan lämmin ja rauhoittava. Suljen silmäni ja uni saa minusta otteen.

Herään parin tunnin päästä kun Alex liikahtaa. Nostan pääni ja katson hölmistyneenä ympärilleni. Alex kietoo ympärilleni peiton jonka hän sai juuri yhdeltä jäseneltä. "Voitte lämmitellä pari tuntii viel, mut sit on palattava töihin. Lämpötila laskee koko ajan ulkona sitä mukaa mitä pohjosemmaks mennää. Syksy on kummiski meneillää jo. Jokaine jol o enemmä vaattei nii laittaa ne päällensä ja sillai." hän sanoo meille. Katselen ympärilleni ja huomaan että jokainen miehistön jäsen on täällä lämmittelemässä. "Tota Alex, mite me selvitää ulkoon? Jos kerra lämpötila laskee koko aika?" Kysyn samalla katsellen miehistön kylmää vaatetusta. Tosin ei mul sen parempi oo. "Suurimmal osal on jotain omii vaattei mitä ne o varastanu mut ei nekää oikee riitä. Ainoo lohtu on nää peitot mitä riittääki sit vaikka kuinka." Hän selittää minulle. Katsahdan peittoon ja miehiä. Voiskohan se onnistuu? Alex on juuri vetämässä minua jälleen puoleensa kun nousen äkillisesti kääntyen hänen puoleen. "Eiks vaa et ruumas on ne laatikot mitkä tuli meiän kotisatamast?" Kysyn innoissaan. "Ööö tota joo varmaan." Hän vastaa hämillään. "Hyvä!" Sanon ja lähden juoksujalkaa ruuman suuntaan. Alex ja muut katsovat perääni hölmistyneinä. Hyrr, kannel on viel kylmempi kuin viimeksi. Tuuli on myös yltynyt kovemmaksi. Ruuma, ruuma mietin vain. Avaan ruuman oven ja kipitän alas portaita. Öö misäköhä ne laatikot on. Kiertelen laatikkokasojen välistä kunnes huomaan yhden tutun laatikon. Jes! Aukaisen laatikon ja kaivelen hetken aikaa. Otan pari rommi pulloa pois ja kaivan heinien joukosta tärkeimmät. Kotisatamamme oma erikoisuutemme, jokaiseen lastiin mikä laivoihin päätyy on laitettu samanlainen lasipurkki. Pakkaan laatikon samanlaiseksi kuin se olikin ja palaan kajuuttaan purkin kanssa.

 Alex katsoo minua edelleen yhtä hämillään kuin lähtiessäni. Niin katsovat kyllä kaikki muutkin. Istahdan päättäväisesti tyhjän pöydän eteen ja heitän peiton siihen. Alex ja muut tulevat ympärilleni ihmettelemään. "Totaa mitä sä niiku teet?" Joku kysyy ympäriltäni. "Teen itselleni lämpimän vaatteen. Miehet vaihtavat katseitaan kummissaan. Myös jätkät ovat tulleet pöydän ääreen. "Jaa sä teet taas näit sun ihmetaikojas?" Kalle kysyy minulta. "Joo, aattelin kokeilla." Vastaan työn touhussa. Levitän peiton ja hahmotan päässäni siihen taitteet ja viivat. Joo tää onnistuu. Avaan purkin ja kaadan sen sisällön pöydälle. Kolme neulaa ja pari kerää mustaa paksua narua. Täydellistä. Miehet ympärilläni katsovat tarvikkeita kummissaan, jotkut ehkä jopa tunnistavat ne. "Mitä toi oikee o tekemäs?" Joku kysyy Lassilta. "Näätte koht." Hän vastaa hymyillen. "Carin osaa tehä paljon kaikkee vaikkei uskoiskaa." Lassi jatkaa. Katsahdan häntä pistävästi leikilläni. "Kiitti hei.". Jatkan jälleen hommiani. Pujotan lankan neulansilmän läpi nopeasti ja alan ompelemisen nopein tarkoin vedoin. Ihmetyksestä pyöreät silmät seuraavat liikkeitäni tarkasti. Ompeleminen on minulle liian tuttua hommaa. Orjana ollessani minulle opetettiin ompelemisen perustaidot joita käytin hommissani silloin. Jätkät löytäessäni heidän vaatteet olivat riekaleisina ja korjasin nekin. Kotisatamamme on tunnettu ompelemisesta ja laadukkaista naruista. Tässä sitä nyt ollaan jälleen ompelemassa. Noin, valmis. Pujotan tekeleen päälleni ja se istuu täydellisesti. peitto muuttui isoksi takin kaltaiseksi joka yltää nilkkoihin asti ja peittää myös kädet ranteisiin saakka. ja tää on muuten lämmin. "Mitäs dikkaatte?" Kysyn hymy huulillani. Kääntäessäni katseen joukkoon näen ison kasan peittoja ojennettuina minua kohden. Jokaisen miehellä on aneleva ilme kasvoillaan. Heh, jotenkin arvasin tämän. No ei muuta kun hommiim, aikaa on vielä 1,5h ennen kuin kaikkien pitää olla kannella. 

Viimeinen ommel ja ne on siinä. Nyt jokaisella miehistön jäsenellä on itselleen passeli ja lämmin takki. Peittoja on edelleen iso kasa mikä ei kylläkään haittaa. Nappaan peiton ja revin siitä palan tehden siihen pari ommelta. Noin, siinä Cocolle. Pujotan viitan Cocon pään yli. Just hyvä. Nousen ylös ja mene cocon kanssa kannelle missä kaikki tekevät jo töitään innosta puhkuen. Ainakaan ei tuu kylmä. "Carin, tänne!" Kuuluu salongin suunnalta. Voi vittu, mitä mä ny oon tehny? Menen salonkiin ja näen Jackin istuvan tuolillaan teroitellen miekkaansa. Ei niiku yhtään vaarallisemman näköne vois olla? "Selitäppäs mikä tää juttu ny o?" Jack sanoo minulle matalalla äänellään. "Kaikki alko siit et tein itselleni tän takin ku kuulin et mitä pidemmäl mennää nii sitä kylmempi vaa tulee. Sit kaikki muutki halus tällasen. Kyl siel on viel peittoi vaikka kuinka." Selitän pieni pala kurkussani. Jack hymähtää vain vastaukseksi minulle pöytänsä takaa. Teinks mä jotain väärin? "Mistä sä sait idean toho?" Jack jatkaa kyselyään. "Mul tuli kylmä, eikä mul kyl ollu mitään lämmint vaatet. Nii ja tiesin et ruumas ois ompelu tarvikkeet." Yritän selittää mahdollisimman tarkkaan. "Okei, hyvä. Tuu tänne sit." Jack sanoo noustessaan tuoliltaan ja suunnaten huoneensa nurkkaan. Seuraan perässä ja näen paksun takin roikkumassa. "Mitä sanot, osaisiks sää korjata ton?" Hän kysyy näyttäen takkiaan. Takissa on sauma revennyt, helppo homma. "Juu ilman muuta, haen neulan ja langan nii hoidan ton vaik heti." Vastaan ja lähden kajuuttaa kohden. Palaan nopeasti takaisin ja alan hommiin.  Jälleen ompelemista, no ei se mitään. Pari ommelta tohon ja tohon, se on siinä. "Oleppa hyvä." Sanon hymyissä suin. 

Palaan takaisin kannelle ja jään katsomaan taivaalle. Mitä tää on? Taivaalta putoaa jotain. Ojennan käteni ja nappaan yhden käteeni. Katsoessani sitä voin nähdä kuinka se muuttuu vedeksi. "Mitä tää on?" Kysyn ääneen lumoutuneena valkoisista palloista jotka leijuvat hiljalleen kannelle. Muutama mies lähelläni jäävät katsomaan myös taivaalle. "Onks tää sitä lunta mist kapu o puhunu?" Joku kysyy kavereiltaan. "Mistä te puhutte? Lunta?" Kysyn hämilläni. "Siis kapu sano et pohjoses tulee lunta taivaasta ja se on valkosta, ihan niiku tääki." Joku selittää minulle. Katselen ympärilleni edelleen hämilläni. Maisema on rauhallinen ja aavemainen samaan aikaan. Katsoessani keulan suuntaan näen jotain outoa. Kävelen kaiteen luo ja katson tarkemmin. Valkoisen usvan, tai niin kutsutun lumen läpi näkyy jotain tummaa. Mitä lähemmäksi menemme sen laajemmaksi tumma alue vain muuttuu. "Maata! Maata näkyvissä!" huudan sen tajutessani. Parin sadan metrin päästä maa nousee merestä. Miehet lähtevät vetämään köysiä ja Sam ohjaa laivaa kauemmas maasta. Näin isoa laivaa ei niin vain käännetä. Jätkät ovat tulleet viereeni ja katsovat innoissaan, pienen pelon säväyttämänä kylmän näköistä maata joka nousee vedestä. Mikä helvetti tää paikka on? Tuntuu kuin tääl ei ois mitään elämää. Kaikki näyttää ihan kuolleelta. Taivaalta tuleva lumi on vain koriste joka yrittää tehdä paikasta kauniin. "Hoi! Tääl on satama!" Joku huutaa rannalta. Yritämme nähdä jätkien kanssa huutajaa. Anoa asia minkä rannalta huomaamme on pieni valon lähde joka heiluu. "Tulkaa valoo kohden!" Sama ääni kuuluu. Onks tuol oikeest joku ihmine? Mite se voi olla elos? Jack tulee ulos kuullessaan melun. "Ja kukas siel on satamalla?" Hän huutaa matallalla äänellään. "Moi Jack! mä tääl, Rasmus!" Ääni kuuluu valon suunnalta. Jack nyökkää miehille merkiksi. Laiva kääntyy valoa kohden uhkarohkeasti. Nyt toivon todella että siellä on satama. Usvan ja lumen seasta paljastuu hiljalleen tolppa jos toinenkin veden keskeltä. Nyt näemme myös laiturin. Rasmus näkyy nyt myös selkeänä ja hän ohjaa meidät sopivaan paikkaan. Heitämme köyden hänelle laivan pysähdyttyä ja kiinnitämme laivan laituriin kunnolla kiinni.

 Menemme jätkien kanssa rannalle coco jaloissa juosten. Mihinköhän muuten alex meni? En oo nähny häntä sen jälkeen ku takin sain tehtyä hälle. No jaa on tässä muutakin ihmeteltävää. "Okei, mä en pääse yli täst et mitä vittua tää valkone kaunis ja kylmä paska on mitä taivaast tulee?!" Lassi sanoo hermostuneena. "se o lunta." Sanomme Kallen kanssa samaan aikaan. "NO SIIS tonha mä jo niiku tiesin!" Lassi vastaa närkästyneenä. Hymyilen vain vastaukseksi. "Te muute nukuitte aika söpöst tos aikasemmi kajuutas." Sanon heille. Molemmat helahtavat punaisiksi. "MEIL OLI KYLMÄ!" Jätkät huutavat yhteen ääneen. Naurahdan heille takaisin. Ei sitä voi kiistää, suloisia olivat siinä halaillessaan. "Mut mitäs sä sen, oliks se Alex sen nimi, mut kuitenki nii häne kainalos nukuit kauniisti." Kalle ilkkuu takaisin. "Jaaaa turvat tukkoon molemmat. Piste." Sanon kasvot tomaattina. Jätkät naurahtavat takanani. Vittu ne näki. Ei se ollu mitään, kai. Ainaki toivon nii. Ehkä. Miks mä en itekkää tiiä?! Argh. *TOMPS* Kävelen ajatuksissani jotakuta päin. Vitun hienoa. Käännän katseeni ylös ja näen käden edessäni joka auttaa minut pystyyn. "Oon tosi pahoillani et törmäsin suhu. Ei ollu tarkotus satuttaa." Hän sanoo minulle. "Häh? Siis ei ei ei muhu sattunu tai mitää ja mun vika se oli ku en eteeni kattonu." Selitän nopeasti jotain. "okei, no hyvä. Mä oon muute Tero." Jätkä sanoo minulle. "Juu, Carin." Vastaan hänelle.