Carin, the pirate (FIN)

3. Yllätys

'Kirrrrr!' Kuuluu luukulta jonka juuri suljimme. Toivon vain ettei meitä löydetä pimeydestä. "Sam! Saaam! No voe perkele meniks se jo hyttii? Saatana meirä piti ottaa viel *hik* YKS rommi laatikolline! HAH, sammu saatana! Ehhehehee...!" Kuuluu luukulta. 'PAM!' Hengitän vihdoinkin ulos. Olin huomaamattani pidättänyt hengitystäni. Mies lähti pois, luojan kiitos. Olisimme joutuneet valtaviin ongelmiin, jos meidät olisi löydetty. "Okei, toi oli SAIRAAN lähellä!" Lassi sanoo jostain pimeydestä. "Jep..." Sanon edelleen peläten. "Mis muute oot?" Kun tajuan ettei hän olekaan enää vierelläni. "Piilossa." Lassi vastaa pikkuorava äänellä. Purskahdan melkein nauramaan, mutta saan pidettyä naurun sisälläni. "Kalle, viittiks?" Kysyn ja katson siihen suuntaan missä Kalle viimeksi oli. "Löysin jo. Nyt o sun vuoros!" Kuulen Kallen äänen samasta suunnasta kuin lassinkin aikasemmin. "Mitä vittuu te ootte tääl leikkiny?" Kysyn naurahtaen. "Tuu kattoo, nii näät mitä me löydettii." Lassi sanoo pervolla äänensävyllään. "Voi jumalauta..." Sanon hiljaa itsekseni ja laitan kämmeneni otsalleni. Nousen seisomaan ja lähden kävelemään ottaen tukea laivan seinästä. Rommilaatikoita tuntuu olevan joka paikassa ja meinaan kompastua niihin. "Tuukko sä jo? Ei me ny koko yötä aiota oottaa." Kalle sanoo pimeydestä viekkaasti. Hymähdän ja jatkan matkaani heidän ääniään kohden. Keskityn kävelemiseen niin paljon kuin mahdollista, en pidä kauheasti täysin pimeästä. Askel. Toinen. "Voi vitt..!" Sanon ja kaadun kompastuessani johonkin. Mäjähdän suoraan jonkun päälle koko painollani. "Ai sä tulitki jo! Jee kimppakasa! Alotetaanko heti?" Lassi sanoo viereltäni. "Öääää ei. Mis Kalle o?" Kysyn hämilläni. "Täs... mä. Sun alla... ai vittu... oot muuten painava.". "Sori, omapa o vikas ku tulit siihe alle." Sanon vitsailen. "Et sä viitteis nousta siit, vaik tänää?" Kalle kysyy altani. "Ai eks sä tykkääkään olla mun alla kerranki?". Jätkät repeävät nauruun. "Olkaa ny vähä hiljempaa!" Sanon heille nauramiseni välistä. "Helvetti sä kyl oot hyvä!" Lassi saa sanotuksi viimein. Kalle nauraa edelleen allani. "Okei, mä nousen." Sanon nauraen. Nousen istumaan ja Kalle istuutuu vierelleni. Ärsyttää kun en näe jätkiä yhtään täällä ruumassa. En edes tiedä mitä meiän pitäisi seuraavaks tehä. Pitäisikö meidän jäädä ruumaan yöksi vai lähteä samantien? Voimmeko ottaa sen riskin että meidät löydetään jos nousemme nyt tällä sekunnilla kannelle.  Jätkät huomaavat hiljaisuuteni kun  ovat saaneet naurettua naurunsa. "Mikä on?" Kalle kysyy minulta ja laittaa kätensä olalleni. "Mitä me tehään seuraavaks? En jaks juosta karkuunkaa enää tänään." Sanon kyynel silmäkulmassani. Päivä on ollut fyysisesti ja henkisesti raskas. "Kyl me selvitään täältä ehjin nahoin ihan varmasti, eihä me olla ees varastettu mitään." Kalle sanoo minulle rauhoittavasti. "Kyl me tääl ny yks yö pärjätää. Nukutaa pari tuntii ja sit mennää takas telttaan." Lassi sanoo Kallen viereltä. "Okei." Sanon niellen huonon omatuntoni. Nojauduin Kalleen ja annan unen tulla luokseni.

"Hei! Tääl o.." Ääni hiipii uneeni. Havahdun hiljalleen unestani ja siristän silmiäni nähdessäni kirkkaan valon. "Ylös siitä, niiku olis jo! saatanan kakarat!" Kuuluu huuto viereltäni. Laitan käteni valon eteen ja näen kolme miestä ympärillämme katsovan meitä vihaisesti. "Vauhtia siihe nousemisee!" Yksi miehistä huutaa meille. Nousen istumaan ja tunnen yhtäkkiä jonkun ottavan käsivarrestani kiinni nostaen minut pystyyn voimalla. Alan nyt vasta tajuamaan tilanteen. Olemme edelleen samassa ruumassa, josta meidän piti lähteä yön aikana. Ja nyt on jo varmaan päivä. Ei helvetti, mite me nukuttii näi pitkään!? Nyt ei oo kyl mikää leikinpaikka enää ku jäätii kiinni. Jätkät nousevat myös ja tunnen kuinka joku tarttuu minua ranteesta. "Noni! Tulkaa ja vähä vauhdilla! Ei tässä koko päivää lurvailla!" Mies huutaa kannelta. Katsahdan mieheen joka pitää minusta kiinni ja näen vain vihan vääristämät kasvot, jotka katsovat minua kuin saastaa. Meidät viedään tönien ja lyöden ylös ruumasta kannelle. "Helvettiin meirän laivaltamme, nulikat!" Joku huutaa meille kannelta. Meidät viedään ruoritason alapuolella olevan oven eteen. Ovi on kiinni ja huomaan yhden miehen liittyvän seurueeseemme. Voi vittu. Se on Sam. Sama henkilö kehen tutustuimme eilen. Hän koputtaa ovea ja sanoo:  "Sam täällä, meillä ois vähä asiaa.". Hän avaa oven ja meidät työnnetään Samin perässä sisälle. Pakoreittejä ei ole. Sisällä on aika sekalaista ja kaikki näyttää olevan hujan hajan. Paikka näyttää hytiltä tai toimistolta. Edessäni on iso pöytä ja sen toisella puolella tuoli jossa istuu joku. Pelkään tulevaa, sillä en edes tiedä mihin meidät vietiin. "Huoh. Mitä tällä kertaa haluat minun tekevän?" Tuoli kääntyy ja siinä istuva mies näyttää aika elämään kyllästyneeltä. Sam työntää Kallen eteensä sanoen: "Tällaset löyty ruumast meirä rommie luota!". Pöydän takana oleva mies katsoo kallea arvioiden. "Jahas. Onko muuta sanottavaa heistä Sam, yksityiskohtaisemmin? Noista tiedoista on vähän hankala tehdä päätöstä." Hän kysyy katsoen Samia pienesti hämmästyneenä. "No tottakai! Tää kolmikko oli meirä laival kattelemas eile aamul siel satamas ja sit toi yks mulkero kehtas kysyy meirä kotisatamaa! Myöhemmi iltapäiväl toi likka tuli tänne naamioituneena ja kävi kurkkimassa meirä paikkoi viel enemmä! Iha niiku siin ei ois kaikki, nää o ny ollu koko viime yön vohkimassa meirän rommeja!" Sam kertoo vihaa puhkuen ja sylki lentäen. Mies katsoo meitä nojaten tuoliinsa ja kädet edessään arvioiden meitä. "Kiitos tiedoista, Sam jää tänne viel ja panttivangit kans. Muut menee jatkamaan töitään, ei tää laiva muuten liiku!" Mies huutaa ja nousee tuolistaan ryminällä. Panttivangit? Mi- miksi? mitä meille tehdään? Kukaan meistä ei uskalla edes liikkua mihinkään suuntaan. Hän kävelee pöydän takaa miettivän näköisenä pysähtyen Kallen eteen. Hän katsoo Kallea arvioiden hänet päästä varpaisiin vielä uudemman kerran. Kalle on aika hoikka, mutta voimaa löytyy vaikka muille jakaa. Mies hymähtää jotain samalla silittäessään partaansa, jonka jälkeen hän jatkaa matkaansa Lassin kohdalle. Hän näyttää arvioivan Lassin tismalleen samalla tavalla kuten Kallenkin. Lassi on pisin meistä ja hänellä on leveät hartia. Pieni virne nousee miehen kasvoille. Nyt hän lähtee kävelemään minua kohti, tunnen kuinka pala jää kurkkuuni ja kylmä hiki valuu ohimollani. Hän pysähtyy eteeni ja näyttää mietteliäältä. "Tulitko laivalle pakotettuna vai omin ehdoin?" Hän kysyy hetken päästä. Hämmästyn kysymystä, sillä se tuli niin pusikosta. "Ihan omin ehdoin tulin tänne." Saan sanottua. Mies nyökkää silittäen partaansa ja kävelee pöytänsä taakse selkä meitä päin. Hän katselee ulos likaisesta ikkunasta ja silittää partaansa miettien jotain. "Sinä laiha poika siinä, näytät nokkelalta ja nopealta, mutta pystytkö kantamaan painavia lasteja?" Hän sanoo viitaten Kalleen. "Kyllä, vaikkei heti niin uskoisi." Kalle vastaa asiallisesti ja tyynesti. "Hyvä, hyvä hmm. No sitten sinä tanakka poika, miten sinä erotut joukosta?" Mies kysyy katsoen edelleen ulos. "Heh, äänelläni." Lassi sanoo naurahtaen. "Aivan, aivan." Mies sanoo ja kääntyy meihin päin. "Sinä likka sitten, jos kerran omin ehdoin tänne tulit, niin miksi et lähtenyt pois omin ehdoin?" Hän kysyy katsoen minua silmiin. "En jätä kavereitani yksin ja oli sentään minun ideani tulla tänne." Sanon pienesti katuen. Miehen kasvoille leviää hymy ja hän sanoo "No mutta sehän on vain hienoa! Noin itsevarmaa ja päättäväistä naista näkee harvoin maalla tai merellä jos koskaan. Olette kyllä tehneet minuun vaikutuksen. Kukaan ei ole tähän päivään mennessä selvinnyt elossa panttivankina laivallamme.". Katsomme häntä peläten pahinta. Olemme sentään tulleet tänne ilman lupaa ja murtautuneet ruumaan. "Miksi tulitte tänne?" Mies kysyy hiljaisuuden jälkeen. Tunnen jätkien katseet niskassani tietäen, että minä saan luvan selittää. Nielaisen palan kurkustani ja aloitan: "Olemme asuneet koko elämämme kadulla ja saaneet kokea kaiken kantapään kautta. Vietimme aikaamme paljon satamassa ja opimme monia asioita merimiehiltä. Olemme siis aina haluneet olla merirosvoja, seilaajiksi meistä ei ole. Kun näimme Camilla Lavren ensimmäistä kertaa halusimme tutustua siihen. Meidän ei pitänyt jäädä tänne aamuun asti, mutta tässä nyt ollaan.". Mies katsoo meitä edelleen arvioiden ja hänen ilmeensä synkistyy vähitellen.