Carin, the pirate (FIN)

7. Havre

Satama lähestyy hyvää vauhtia ja näen ihmisiä rannalta. Heidän ilmeet ovat samanlaiset kuin meilläkin oli aikoinaan. Kasvoista heijastuu hämmästys, kunnioitus ja ilo. "Valmiina kiinnitykseen?" kuuluu ruorin takaa Samin ääni. Käännyn ja vien siivous tarvikkeet paikoilleen ja katsahdan ruoria kohden. Jack on noussut ruorin taakse Sam vierellään. Etsin jätkiä katseellani kannelta, mutta tuloksetta. "Hei Carin! Vie tää ruumaan ja nopeest!" Sam huutaa ruorin viereltä. "Yaas!" huudahdan takaisin samalla nostaen laatikon kannelta. Lähden kävelemään ruumaa kohden, pari juoksuaskeltakin saatoin ottaa. Ruuman luukulle päästyäni huomaan luukun aukeavan itsekseen. Katson luukkua suu auki. Mitä helvettiä? Miten? "Moro Carin, mites menee?" kuuluu Lassin ääni luukulta. "Mitä hittoo te teette siel!?" kysysn hämmästykseni lomassa. "Shhhh! Älä huuda, ei täst kato tartte tehä mitään numeroo." Kalle tiuskaisee Lassin takaa. Musta tuntuu etten ees haluu tietää kui noi molemmat oli siellä, ja vielä kahestaan! Hyi, pervoja miehiä. "No mut hei mitä sä tänne oot tulos?" Lassi kysyy edelleen ruuman portailla seisten. "Tää mun vaa piti tuua enne ku rantaudutaa satamaan." sanon laatikko edelleen käsissäni. "Ollaaks me jo Havres??" Lassi huutaa innoissaan. "Ottakaa kiinni!" kuuluu ruorin suunnalta. "Hä?" sanomme yhteen ääneen jätkien kanssa. Yhtäkkiä laiva tömähtää johonkin ja putoamme ruumaan. Laatikko kolahtaa lattialle ja kimpoaa nurkkaan. Mätkähdän Lassin päälle koko painollani. "Ai sitä halutaa oikee NÄIN kovi läheisyyttä!" Lassi sanoo viekeä ilme kasvoillaan. "Unelmissas vaa." vastaan pokkana. "Hei nyt molemmat menkää vittuun siit mun päält!" Kalle huutaa altamme. "Joo, joo." sanon samalla nousten ja mennen kantamaani laatikkoa kohden. "Kiinnitetty!" kuuluu kannelta huutona. Ei helvetti nyt tuli kiire! Nappaan laatikon ja vien sen muiden laatikoiden sekaan. Toivottavasti sieltä ei mennyt mitään rikki. "Tuu jo!" Kalle huutaa portaiden luota. Juoksen nopeasti Kallen luo ja portaat ylös pompaten kannelle. 

"Nonii, arvon merimiehet! Muistakaa että oomme nyt Havressa, joten täällä ei oteta yhtäkään riskiä paljastumiseen! Kyseisen asian takia meil ei oo paljoo aikaa rellestää täällä eli jokainen joka haluaa jatkaa matkaansa tällä laivalla tulee keskiyöhön mennessä takaisin. Menkää!" Sam kertoo kaikille kannella. Miehistö siirtyy isona massana laiturille ja hajaantuu siitä koko kaupunkiin. Menemme jätkien kanssa joukkoon ja huomaan Mikon lähellä. Nykäisen häntä hihasta sanoen; "Moi tota ku me ollaa uusii tääl nii mikä meiä tehtävä tääl muute on?". Mikko katsoo meitä kummastuneena. "Eks tee tierä?". Katsomme toisiamme kolmistaan ja pudistamme päätämme. "Voe jumatsukka, no mut kute työ kuulitteki nii meitil kaikil o aikaa keskiyöhö mennä tual karui ja ettii jottai varastettavaa. Niiku korui ja jottai laukkui vaikka. Kuha kukkaa teitist ei jää kii." Mikko selittää meille pikasesti ja jatkaa matkaansa kaduille. Jäämme kolmistaan laiturille seisomaan. "Jaa että silleen." Kalle sanoo vierelläni. Niin no mehä ollaa loppuje lopuks rosvoi. "Noo minne me mennää ekaks?" kysyn innoissani. "Ooks sä tosissas??" Lassi sanoo suu auki. "No joo joo! Mehä haluttii oikeesti tätä, ollaa haluttu siit asti ku kaduille päädyttii!" sanon vakavana. Käännyn ja lähden kävelemään katuja kohti. Hetken päästä kuulen juoksuaskelia takaatani ja katsahdan taakseni. Jätkät lähtivät perääni. "Ekkai sä vaa yritä lähtee yksinäs, ilma meit!?" Kalle sanoo saadessaan minut kiinni. "Mä just aattelin et ootan teit ton nurkan takaan." sanon nauraen. Vitut mä mitää oottanu ois. Mitäs jäivät siihe seisoon. "Nii mihi me ollaa menos oikee?" Lassi kysyy samalla pitäen perää. "En mä tiiä, katotaa mihi tää katu vie." sanon huolettomasti. Katu on kapea ja pimeä. Näen vain kuinka se kääntyy parin metrin päästä vasemmalle. Katujen tuoksut ovat melkein samat kuin ennenkin. Jokin vain ei ole oikein. Kääntyessämme vasemmalle näen jotain mihin en olisi enää halunnut törmätä. Katu on molemmin puolin täynnä ihmisiä, vanhoja ja nuoria, näkäisinä ja likaisina. Orjia jotka odottavat vain ostajiaan. On vaaleita ja tummia. Muistot valtaavat mieleni muistaessani itseni heidän joukossaan. Kävelemme ripeästi kadun loppuun ja katson heitä haikeana muistojeni vallassa. Miksi tätä tehdään vielä? Eikö juuri tuo helvetti vois loppua jo? Seuraan kuitenkin jätkiä, jotka eivät käännä edes katsettaan orjiin.