Carin, the pirate (FIN)

4. Pelastus

-Tyttö...-

Miehen katseen synkentyessä toivomme alkaa hiipua hiljalleen. Meidät heitetään varmasti yli laidan. Pitkän ja piinaavan hiljaisuuden rikkoo vain laivan narina ja aaltojen pauhuna. "Sam, käske miesten viedä heidät ruumaan. Haluan jutella kanssasi kahden." Mies sanoo ja Sam vislaa kovalla äänellä. Ovista tulee miehiä, jotka ottavat meistä kiinni ja lähtevät viemään ruumaa kohden. Ulos tultuamme kukaan ei sano pilkan pilkkaakaan meistä ja meri on rauhoittunut. Taivas on tummunut täysin eikä edes tuule. On täysin hiljaista, paremminkin painostavan hiljaista. Kukaan kannella olevista miehistä ei edes katso meitä kohden. He vain tuijottavat kaukaisuuteen merelle. Meitä vievät miehet pysähtyvät kuin seinään ruuman luukun eteen ja alkavat katsomaan merelle. Tunnen kuinka minua pitelevän miehen ote hellittää hiljalleen. 

"Jätkät? Mist on kyse?" Kysyn hiljaisuuden vallitessa. Missä on aaltojen äänet? Tai tuulen ulina? Hiljaisuus jatkuu jatkumistaan. Ei vastausta. Katsellessani ympärille näen jokaisen katsovan samaan kohtaan merelle. Aivan kuin olisin ainoa elossa oleva. Minua pitelevä mies irrottaa otteensa ja lähtee kävelemään hiljaa laivan laitaa kohden. Pian muut miehistön jäsenet lähtevät kävelemään laidalle. Juoksen nopeasti Kallen luo ja otan hänen olkapäistä kiinni ravistaen häntä. "Mitä vittua? Miks et sä vastaa ku kysyn!?" Huudan hänelle nähden samalla hänen lasittuneet silmät jotka katsovat lävitseni. Pelästyn näkemääni ja päästän irti hänestä. Kalle lähtee kävelemään muiden tavoin laidalle. Mistä oikein on kyse? Mikä siellä on? Juoksen nopeasti verkolle ja kiipeän pariin metriin nähdäkseni miesten yli. Merelle katsoessani näen vain pari hassua aaltoa vedessä. Eihän siellä ole mitään. Mikä heitä siellä sitten oikein kiinnostaa? 'Hetkonen, mikä toi oli?' mietin nähdessäni jotain kiiltävää. Siristän silmiäni nähdäkseni paremmin. Silmäni laajenevat nähdessäni sen. 'Ei voi olla totta.' Ajattelen hiljaa. Tuo kullan ja hopean sekoitus ei voi olla mikään muu. "Merenneitoja, Carin, Merenneitoja. Niitä on olemassa oikeasti." Sanon itselleni kuin varmistuakseni asiasta. Laskeudun kannelle ja näen jokaisen miehistön jäsenen, Kallen ja Lassin olevan laivan kaiteella katsoen neitoja. Nyt ei ole aikaa hukattavaksi. Pian he hyppivät iloisina kuolemaansa. Teen tämän ystävieni ja miehistön vuoksi. He eivät ansaitse tätä. Juoksen ruuman luokse ja nostan luukun voimin, joita en olisi uskonut omaavani. Menen portaat alas löytääkseni jotain fiksua. Mikä edes tehoaa neitoihin? Ja eivätkö he yleensä laula? No, ihan sama. Nappaan köyden ja tyhjän rommipullon ruumasta. Rommi tuoksuu edelleen vahvasti pullosta, mikä on vain hyvä. Juoksen portaat ylös nopeasti ja sidon pullon köyden toiseen päähän samalla. Miehet ovat pakkaantuneet kaiteelle ja kurottelevat jo neitoja kohden. Juoksen verkkojen luo ja kiipeän niihin köysi mukanani. Näen kuinka neidot uivat viettelevästi meren pinnalla ja heidän suunsa liikkuu laulun omaisesti. He tosiaan ovat kauniita olentoja. Heitän sidotun pullon miesten eteen ja alan heiluttelemaan sitä jokaisen edessä. Toivottavasti tämä toimii. Rommin haju leviää miesten sieraimiin ja he havahtuvat vähitellen. Liikutan pullon keskelle kantta ja jätän sen siihen. Miehet seuraavat pulloa, niin kuin toivoinkin. Laskeudun verkolta nopeasti kannelle. Kuulen laulun. Suljen silmäni ja tunnen kuinka laulu vetää minua meren syövereihin. Kaunista. Avaan silmäni ja näen miehistön pullon ympärillä. Sivuutan ajatukseni ja juoksen miehistön luo. "Herätys en tullu tänne kaitsemaan teitä!" Huudan kurkku suorana ja huomaan heidän häpeiset eleet. Katson heitä tarkkaan jotta näkisin jokaisen. Voi helvetti. Käännyn laitaa kohden ja näen kuinka Lassi on nousemassa kaiteelle. Lähden juoksemaan jätkiä kohden. Ei, ei, ei, ei! "KALLE NYT SAATANA HERÄÄ!!!" Huudan viimeisillä voimillani. Miehistö takanani huomaa tilanteen, lähtien juoksemaan perääni. Kalle havahtuu viimeinkin ja näen kuinka Lassi kallistuu merelle päin. "Ei!" Huudan ääni murtuen. Näen kuinka Lassi tiputtautuu kaiteelta ja Kalle saa hänen jalastaan kiinni. Ehdin juuri ja juuri ottaa Kallesta kiinni ennen kuin hän itse tippuu Lassin mukana mereen. 'Voi vittu ootte painavii.' Mietin itsekseni. Yksi miehistä ottaa minusta kiinni ja muut tulevat auttamaan meitä. Saamme Kallen ja Lassin kannelle turvaan samalla kun joku huutaa ruorin läheltä; "Nyt kaikki kajuuttaan turvaan! Siis aivan jokainen!" Otan Kallen kädestä kiinni ja lähden juosten kajuuttaa kohden muiden joukossa. Kajuuttaan tullessamme käännähdän aukinaista ovea päin. Ihan kuin kaikki ei olisi kunnossa. Kävelen ovelle ja kurkistan ulos nähden yhden miehen tappelevan neitojen kanssa. Neidot ovat nousseet laivaan köyttä pitkin. Otan tyhjän rommipullon kajuutasta ja lähden juoksemaan miehen luo. Otan hänen kädestään kiinni ja rikon pullon kahtia. Mies ei jaksa enää tapella neitoja vastaan. Huidon pulloa neitoja kohden ja he sähisevät teräville lasin sirpaleille. "Mene, mä pidättelen näit!" Huudan yltyneen tuulen yli miehelle. Mies lähtee hädissään juoksemaan kajuuttaa kohden samalla kun pidän silmäni neidoissa. He ovat tosiaan kauniita, mutta petollisia. Juoksen nopeasti kajuuttaan lyöden oven kiinni perässäni. Lysähdän lattialle adrenaliinin virratessa vielä kehossani. 'Minä tein sen.' Mietin huohottaessani. Hiljaisuus jatkuu, muttei enää painostavana.

"Ootko sä kunnossa?" Mies, jonka pelastin, kysyy minulta. "Hä? Aa joo oon mä." Vastaan ajatuksieni lomasta. "Hyvä. Olit muute tosi rohkee pelastaessas mut. Kuka tahansa ei ois tullu ulos uudemman kerran." Hän sanoo minulle. Katson häneen oudoksuen. "Tottakai mä ny sut pelastin. En jätä ketään." Mies katsoo minuun silmät säihkyen ja sanoen; "Kiitos." Tunnen punan leviävän kasvoilleni ja katson nopeasti lattiaan. Mies kääntää katseensa kattoon ja hänen kasvoillaan on helpotuksen hymy. "Oon muuten Alex." Hän sanoo rikkoakseen välillämme olevan hiljaisuuden. "Oon Carin, niinku varmaan jo tiiät." Sanon hiljaa mutisten. "Kui kauan oot ollu Lavrella?" Kysyn tylsyyden estämiseksi. "Olen asunut koko elämäni ajan Lavrella. Vanhempani olivat Lavren miehistöä ennen kuin Jack sai laivan haltuunsa." Alex selittää minulle hymyissä suin. "Entäs sä? Tai niinku mikä olit ennen laivalle joutumista?" Alex kysyy minulta. "Ollaan kavereiden kanssa täysin katujen kasvatteja, kellään meistä ei ole vanhempia tai sukulaisia elossa. Päätettiin aikoinaan yhdessä, että meistä tulee vielä joku päivä merirosvoja. Tultiin tänne kavereiden kanssa yhteisen päätöksemme lopputuloksena." Selitän onnellisena. "Ja sit jäätiin kiinni." Sanon naurahtaen. Alex naurahtaa vierelläni. "Ajattelitko muuten istua koko päivän siinä oven edessä, vaikka täällä olisi tyhjiä penkki paikkoja?" Hän kysyy naurahtaen. En huomannut edes istuvani vielä tämän kylmän oven edessä. Naurahdan ja nousen ylös istumaan Alexia vastapäätä. Uppoudun jälleen ajatuksiini tapahtuneesta. Miksi edes tein kaiken sen? 'krrr!' Kuuluu ovelta ja Sam kurkistaa sisään. Nähdessään meidät hän viittoo minut mukaansa. Nousen ja lähden kävelemään Samin perään. Katsahdan Alexiin ja hän katsoo jälleen ylös kattoon. Aika outo merirosvoksi. Ulos tultuamme kuulen tuulen ujelluksen ja veden liplatuksen jälleen. Mikä ihana ääni. Sam vie minut ruorikannen alla olevaan huoneeseen. Sisälle päästyämme Sam viittoo minut seisomaan pöydän eteen. Pöydän toisella puolella istuu sama mies kuin aikaisemminkin tänään. Mies katsoo minua edelleen mietteliäänä. "Miten teit sen?" Mies kysyy pitkän hiljaisuuden jälkeen. Hämmästyn ja kysyn töykeästi; "Ööö tarkotatko sitä tän päivästä?" Mies ei hievahdakkaan. "Kyllä, hän tarkoittaa juuri sitä." Sam vastaa nopeasti. "Aluksi mulla ei ollu mitään tietoo mitä oisin tehny. Sit päätin kokeilla rommi juttua, onneks se toimi. En tiiä mitä oisin tehny sen jälkeen." Selitän nopeasti. "Ei, en tarkoita tuota. Miksi sinä pelastit koko miehistön, etkä vain ystäviäsi? Emme ole tehneet mitään pelastumisen johdosta." Mies selittää minulle. Totta. He eivät ole tehneet mitään sen eteen. Miksi minä tosiaankin tein kaiken sen? "En jätä ystäviäni, enkä ketään jolla on varma kuolema edessään. Kukaan meistä ei olisi ansainnut sellaista loppua." Sanon varmana vastauksestani. "Selvä. Vielä yksi kysymys. Mieti vastauksesi tarkkaan. Tekisitkö sen kaiken uudestaan, kuoleman uhalla?" Hän kysyy ja katsoo minua silmiin hattunsa alta. Säpsähdän kysymystä ajatellessani kuolemaa. Tekisinkö kaiken uudestaan? Siinä vasta kysymys. En edes tiedä mikä sai minut tekemään sen kaiken. Kuolema oli kyllä lähellä, mutten minä sitä siinä kohtaa miettinyt. Tärkein oli ympärilläni: miehistö, ystäväni, kaikki.  "Kyllä, jopa kuoleman uhalla." Vastaan varmana vastauksestani. Mies hymyilee vinosti minulle. "Se on hyvä kuulla."

-Tyttö, tai naispuolinen henkilö ei saa olla miehistön jäsenenä tai edes laivan kannella. Heidän oleskelu laivan kannella merkitsee kuolemaa. He tuovat vain huonoa onnea laivalle ja tämän miehistölle. He eivät halua muuta kuin pahaa muille. He ovat itse pahan hengen ilmentymiä. -

"Tuo kohta on vuonna 1580 tehdyssä rosvolain kielletyissä osissa. Nyt, vuonna 1620 laki on muuttunut ja naisia saa ottaa laivastoonsa, mutta sitä katsotaan oudoksuen. Kaverisi pääsivät laivan miehistöön heti kättelyssä, mutta sinun kohdallasi minun piti miettiä kahdesti. Näytit minulle, ja koko miehistölle, taitosi ja tärkeytesi laivalle. Ilman sinua emme olisi selviytyneet tapahtuneesta." Mies selittää minulle kuunnellessani haltioissani. "Carin, eikö se ollutkin? Olet tervetullut osaksi miehistöäni, mutta muista, että sinä kaveriesi kanssa olette vasta aloittelijoita. Olette nyt virallisesti kapteeni Jackin, minun, palveluksessa." Mies sanoo ja nousee arvokkaasti ylös tuoliltaan. Hymy leviää kasvoilleni ja silmäni alkavat säihkymään. Ei voi olla totta! Olen nyt merirosvo! Olen aivan hämilläni ja iloissani samaan aikaan. "Voit mennä takaisin kajuuttaan muiden joukkoon. Huomenna on uusi päivä." Jack sanoo huomatessaan innokkuuteni. "Kiitos vielä kerran kapteeni Jack!" Kumarran ja lähden juosten kajuuttaa kohden. Unelmani on vihdoin totta! Olen merirosvo! Avaan kajuutan oven ja olen juuri kertomassa ilouutisen, mutta huomaan jätkien vetävän syvää hirsiä lattialle. Hymyilen ja käännyn Alexin puoleen, hänkin on nukahtanut kasvot kattoa kohden. Minunkin varmaan pitäisi mennä nukkumaan, huomenna tosiaankin on uusi päivä. Istahdan tyhjälle penkille ja nojaudun pöytää vasten. Suljen silmäni ja anna unen hiipiä luokseni.