Kyynelten helminauha

Myrskyävä meri

"Pysähdy."

Pysähdyt siihen paikkaan. Seisot paikoillasi kuunnellen puhujan juoksusta kiihtynyttä hengitystä.

"Mitä sinä haluat?" Kysyt kääntymättä ympäri, katsomatta henkilöä, sillä ei sinun tarvitse. Sinä tunnet hänet.

Kuulet askeleet jotka lähestyvät sinua. Sydämesi hakkaa lujaa kuunnellessasi kenkien rahinaa asfaltilla. Hän on lähellä.

Pian hän hengittää suoraan vasempaan korvaasi. Huomaamattasi pidätät henkeä. Haistat tupakan löyhkän ja piparminttupurukumin sekoituksen hänen hengityksestään sen löytäessään tiensä nenääsi.

"Mitä sinä haluat?" Kysyt uudestaan hiljaisuuden jatkuessa. Käännyt hitaasti 180 astetta ympäri ja katsot henkilöä silmästä silmään. Nenänne lähes koskettavat toisiaan.

Muutama sentti. Muutama vaivainen sentti erottaa teidät toisistanne. Pystyt erottamaan tarkasti eri sävyt hänen silmistään. Ne ovat kuin myrskyävä meri. Tummaa, tumman sinistä, vielä tummempaa, vaalean pilkahdus.

"Mitä sinä haluat?" Kysyt jo kolmannen kerran. Hän ei vastaa. Seisot täysin paikallasi. Maailma on pysähtynyt ympärillänne. On hiljaista. Äänetöntä. On vain hänen silmänsä. Hänen hengityksensä. Sinun hengityksesi. Sinun silmäsi.

Pidät katseesi tiukasti hänen silmissään. Et halua nähdä kaikkia niitä arpia. Et sitä joka kulkee vasemman posken poikki kuin halkaisten posken kahteen osaan. Tai niitä lukuisia pieniä viiltoja otsassa. Et varsinkaan murtuman jälkeen outoon asentoon jäänyttä nenää.

Ei. Vain hänen silmänsä. Vain myrskyävä meri. Niin voit kuvitella kaiken olevan taas hyvin. Niinkuin ennen. Mutta mikään ei ole niin kuin ennen, ei koskaan, ei milloinkaan.

"Mitä sinä haluat?" Kysyt jo neljännen kerran. Alat turhautua. Miksi hän vaati sinua pysähtymään, jos ei aio sanoa mitään?

Astut askeleen taaksepäin. Hän tarttuu kuitenkin käsivarteesi. Hän puristaa niin kovaa, että leikkaamatta jääneet kynnet pureutuvat ihoosi kuin pienet veitset.

Kipu sinkoaa käsivarttasi pitkin ja tunnet lämpimän veren valuvan rannettasi pitkin. Varot tarkasti näyttämästä mitään tunteita. Et voi, et saa näyttää hänelle heikkouttasi.

Ja yhä sinä pidät katseesi hänen silmissään.

Ote ranteesi ympärillä löystyy. Pian kätesi retkahtaa vapaana sivullesi osuen vaatteisiisi värjäten niihin punaisia tahroja. Painat kätesi kylkeesi välittämättä verestä, joka epäilemättä imeytyy vartalosi peittävään kankaaseen.

"Sinä tiedät mitä minä haluan", hän sanoo. Sinä tiedät kyllä varsin hyvin mitä hän haluaa. Mutta et voi antaa sitä hänelle. Et vain voi.

"En tiedä", vastaat yrittäen kuulostaa tietämättömältä.

"Älä valehtele."

"En minä valehtele!" Tiuskaiset ja kätesi puristuvat nyrkkiin.

"Kyllä minä tiedän milloin sinä valehtelet", hän toteaa värittömällä äänellä. Et vastaa. Tiedät, että jos avaisit suusi, voisit vielä möläyttää jotain.

Astut askeleen taaksepäin tietoisena mitä takanasi on. Otat vielä toisen askeleen. Ja kolmannen.

Hän lähestyy sinua. Otat yhden ison harppauksen taaksepäin. Enää yksi askel.

"Et saa koskaan tietää", kuiskaat ja astut viimeisen askeleen. Suoraan tyhjän päälle.

Näet viimeisenä hänen silmänsä. Myrskyävä meri. Pudotessasi tunnet itsesi vapaaksi. Sinä lennät. Kunnes meri tulee vastaan ja vedät viimeisen kerran ilmaa keuhkoihisi ennen kuin ne täyttyvät suolaisella vedellä.

Sinusta tulee yhtä myrskyävän meren kanssa.