Kyynelten helminauha

Sumussa on vaarallista ajaa

"Äiti, tiesitkö, että sumussa on vaarallista ajaa?" Kysyin äidiltäni kun ajoimme sumuisessa säässä mökiltä kotiinpäin.

Radiossa soi hiljaa Pariisin kevään kappale, Kesäyö, joka oli yksi lempikappaleistani. Kylmää ilmaa puski auton tuulettimesta suoraan kasvoilleni, mutta en jaksanut säätää sitä puhaltamaan muualle.

"Ai miten niin?" Äiti kysyi ja vilkaisi minua nopeasti, mutta käänsi sitten katseensa takaisin tiehen. Katsoin hetken edessäni olevan tuulilasin läpi sumuun ennen kuin vastasin.

"Silloin ei näe, mitä on edessä ennen kuin on liian myöhäistä." Äiti vain hymähti ja piti katseen tiukasti tiessä. Olimme hetken hiljaa ja Pariisin kevät jatkoi soittoaan radiossa.

Silloin se ilmestyi eteemme tyhjästä. Tai ei se mistään tyhjästä ilmestynyt, vaan sumun keskeltä. Automme edessä seisoi ylväänä metsien kuningas, valtaisa kruunu päätään koristaen.

Hirvi.

Pienen hetken oli rauhallista. Niin sanotusti tyyntä myrskyn edellä. Hirvi katsoi rauhallisesti meitä ja me sitä. Ehdin jopa miettiä kuinka iso ja ylväs eläin hirvi oli, ei sitä suinkaan syyttä kutsuttu metsiemme kuninkaaksi. Mietin myös miten hienoa oli nähdä hirvi ensimmäistä kertaa.

Tuo rauhallinen hetki kesti vain muutaman sekunnin. Se päättyi, kun hirvi tajusi, ettemme ehtisi pysähtyä, ja äiti tajusi, että oli aika jarruttaa.

Äiti painoi kytkimen ja jarrun pohjaan, mutta minä tiesin, että oli jo liian myöhäistä. Meille oli myöhäistä jarruttaa, ja hirvelle juosta pois tieltä.

Turvavyö puristui vatsaani vasten niin, että hengittäminen oli vaikeaa. Suljin vaistomaisesti silmäni, kun tyyneys loppui ja myrsky puhkesi.

Kuulin kiljaisun, rikkoutuvan lasin äänen ja ison ryhmähdyksen. Auto heittelehti hetken holtittomasti, ennen kuin törmäsi johonkin, äidin puoleinen kylki edellä ja pysähtyi pitäen kovaa rutinaa. Tunsin kuinka turvatyyny paisui minua vasten.

Sitten myrsky laantui. Oli hiljaista. Mistään ei kuulunut ääntä, paitsi radiosta, missä Pariisin kevään kappale ei ollut ennättänyt edes loppuun asti. Niin nopeasti kaikki oli käynyt.

Avasin silmäni hitaasti ja varoen. Ensin huomioni kiinnittyi hirveen. Se retkotti luonnottomassa asennossa, pää kummallisesti takakenossa, jalat sojottaen eri suuntiin ja se oli puoliksi autossa sisällä. Se oli paiskautunut tuulilasista läpi, eikä koko lasista ollut jäljellä kuin siruja, joita olikin sitten joka puolella.

Karmeinta olivat hirven silmät. Sen pää retkotti käsijarrun päällä ja sen silmät olivat täysin auki. Jos ne eivät olisi olleet auki, olisin voinut kuvitella hirven nukkuvan. Nyt näin silmistä vain sen, että kaikki elämä oli hirvestä hälvennyt ja ne olivat yhä täynnä kauhua. Käänsin katseeni pois äkkiä ja huomasin, että hirven toinen sarvi oli uponnut suoraan penkin selkänojaan, hyvin lähelle päätäni.

Avasin turvavyöni ja yritin kurkotella hirven pään ja sarvien yli äidin puolelle. Hirvi oli pahasti edessä, mutta onneksi sentään turvatyyny oli tyhjentynyt, eikä ollut enää tiellä.

En nähnyt kovin hyvin, mutta näin, että se puoli millä äiti istui oli osunut voimalla puuhun ja ruttaantunut, puristaen ruttuun äidin siinä samalla.

Näin verta joka puolella niin paljon, että minua alkoi pyörryttää, joten laskeuduin takaisin istumaan. Nojasin selkänojaan, hengittelin syvään ja odotin, että pyörrytys laantuisi.

Vasta sitten tajusin kunnolla tapahtuneen. Suljin silmäni, kun kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin. Autossa kuului vain lohduton nyyhkytykseni ja Pariisin kevät radiosta.

Istun hämärässä
Odotan hetkeä
Joka ei lopu koskaan
Saapuisi hiljaisuus
Kertoisi minulle kuinka
Kaikki lopulta katoaa
Näen valot taivaalla, ja juoksee
Selässä kylmiä väreitä

Ja ulkona kesäyö,
satoi kasvoille kyyneleitä