Kyynelten helminauha

Tapahtui kerran mattolaiturilla

Tyttö istui mattolaiturin reunalla katsellen järvelle. Takaa kuului äidin agressiivinen matonpesu ja pesuharjan suihkinta.

Tyttö heilutteli paljaita varpaitaan viileässä vedessä ja antoi auringon hyväillä kasvojaan. Hän sulki silmänsä ja nautti hetkestä. Kesästä.

Hetken päästä veden loiskinta peitti alleen mattoharjan suihkinnan. Tyttö avasi silmänsä ja näki vieressään itsensä ikäisensä pojan, tummilla kihartuvilla hiuksilla ja suklaanruskeilla silmillä.

Poika huomasi tytön katselevan häntä ja lopetti jalkojensa heiluttelun vedessä. Silloin tyttö huomasi, että äidin mattoharjan suihkintaan oli yhdistynyt toisenkin matonpesijän äänet.

Tyttö huitaisi vaaleita hiuksiaan pois silmiensä edestä pojan tarkkaillessa häntä.

"Moi", poika sanoi yhtäkkiä.

"Moi vaan", tyttö vastasi iloisesti.

"Mikäs sut tänne tuo?" Poika kysyi.

"Äiti pesee mattoja", tyttö kertoi heilauttaen päätään mattoa huuhtelevaan äitiään kohti.

"Mä tulin tänne iskän kanssa."

Tyttö nyökkäsi ja käänsi katseensa takaisin järvelle. Hän katseli horisonttiin, missä näkyi hieman vihreää, vastaranta.

Hänen haaveilunsa keskeytti viileä vesi, jota roiskui hänen päälleen. "Toi kostetaan!" Tyttö kajautti sotahuudon ja alkoi roiskimaan vettä makeasti nauravan pojan päälle.

Pojan nauru loppui kuin seinään ja pian oli käynnissä vesisota. Hyvin nopeasti kummatkin olivat aivan märkiä, mutta sitäkin iloisempia. Kuumana päivänä viileä vesi ei ole ollenkaan pahitteeksi.

Tyttö oli juuri kysymässä pojan nimeä kun hänen äitinsä huusi häntä. He olivat lähdössä.

"Annatko sun numeron?" Poika kysyi ojentaen puhelintaan.

"Joo", tyttö vastasi ja näppäili sen nopeasti pojan puhelimeen.

Hän kuuli nimeään huudettavan taas.

"Moikka!" Hän hihkaisi pojalle ja juoksi äitinsä luo. Hän kuuli takaansa pojan huudon: "Mä soitan sulle!"

"Kukas hän oli?" Tytön äiti kysyi vihjailevaan sävyyn, kun tyttö oli ennättänyt tämän vierelle.

"Yks poika vaan", tyttö vastasi piittaamatta äitinsä vihjailusta.