Kyynelten helminauha

Uusi aikakausi [KESKSS]

[Tässä on siis eräänlainen ekstra luku Kuninkaallisia ei saa katsoa suoraan silmiin -kirjalle. Tätä ei kannata lukea ellei ole lukenut kyseistä kirjaa. Tää kertoo siis ajasta kirjan viimeisen luvun jälkeen. Mä en oo nyt kyllä yhtään varma tästä luvusta, mutta niin...]

~ Nicholas ~

"Nathan?"

"No?" veljeni kysyi ja pysähtyi, saaden samalla myös Edithin pysähtymään. Edithin toinen käsi lepäsi hänen pyöristyvällä vatsallaan ja hänen toinen kätensä oli kietoutunut Nathanin käteen. Kyllä, Edith oli kahdeksannella kuulla raskaana.

"Voitaisiinko puhua?" Kysyin tietäen hyvin, että kruunajaiseni alkaisivat tuota pikaa. Minun oli kuitenkin pakko saada puhua Nathanin kanssa. Minua nimittäin kalvoi ajatus siitä, että en ollut sopiva kuninkaaksi.

"Mutta kruunajaiset-" Nathan aloitti.

"Minä tiedän. Tässä ei mene kauaa", kerroin keskeyttäen hänet ja loin veljeeni anovan katseen. Nathan näytti puntaroivan asiaa ja päätyi sitten johonkin lopputulokseen.

"Hyvä on. Edith, mene sinä jo edeltä, me tulemme Nicholaksen kanssa pian perässä", Nathan hymyili Edithille ja suukotti tämän poskea. Edith nyökkäsi Nathanille ja hymyili minulle ennen kuin lähti.

"Tule, mennään puutarhaan", Nathan kehotti hyväntuulisena.

—————————————

Nojailimme keittiöpuutarhan kiveen, jolle Nathanin oli joskus ollut tapana tulla setvimään ajatuksiaan. Kivi oli haljennut sodassa kahtia ja nojasimme kumpikin eri puoliskoon. Olin käynyt kivellä lähiaikoina useasti, sillä mitä lähempänä kruunajaiset olivat, sitä vähemmän minä sain omaa rauhaa.

"No, mikä hätänä? Jännittääkö kruunajaiset?" Nathan kysyi hymyillen lempeästi tuttua hymyään, joka oli tuonut minulle turvaa useasti. Nathanilla oli yhä sama tuttu hymy, mutta muutoin hän oli muuttunut paljon. Nathan oli kasvattanut parran ja oli sen myötä alkanut muistuttaa ulkonäöltään yhä enemmän isää. Nathanista oli myöskin tulossa isä, ja sormessaan hänellä oli vihkisormus. Kruunajaisteni jälkeen hän lähtisi Edithin kanssa tämän kotikonnuille, missä myös Abel ja Claire nykyään asustelivat, yhdessä. En tiedä miten tulen pärjäämään ilman Nathania, sillä koko elämäni tähän asti, hän on ollut aina lähelläni ja olen hädän tullessa voinut turvautua häneen. Vähän niinkuin nytkin tein.

Kolme vuotta tuntui kuluneen sekunneissa ja tänään oli, paitsi kruunajaiseni, myös 18 -vuotis syntymäpäiväni. Meillä oli mennyt lähes vuosi saada valta Kennethiltä, sillä muutos ei tapahtunut yhdessä yössä ja meidän oli täytynyt edetä hiljaa varjoissa.

Vallan anastuksen jälkeen minä harjoittelin ja opiskelin joka päivä, jotta minusta tulisi hyvä kuningas. Edvard, isän entinen ystävä, on johtanut maata nämä vuodet, kunnes tänään minä ottaisin paikkani. Minä vain en ollut enää varma olinko minä loppujen lopuksi kovin hyvä vaihtoehto kuninkaaksi.

"Nicholas?" Nathan kysyi herättäen minut ajatuksistani ja jatkoi sitten: "Onko tässä nyt kyse siitä, että oletko sinä tarpeeksi hyvä kuninkaaksi?"

"Tavallaan. Tai kun minusta tuntuu että...että minussa on jokin vikana. Että olen jotenkin sairas", selitin ja aloin miettiä oliko Nathanille kertominen sittenkään hyvä ajatus.

"Mitä sinä tarkoitat?" Nathan kysyi ja alkoi näyttää huolestuneelta. Keräsin hetken rohkeutta katsellen Nathanin silmiä, joihin oli ilmestynyt huolen varjoja.

"Minä olin toissa päivänä ulkona harjoittelemassa miekkailua Blaken kanssa", aloitin varovasti. Blake oli hyvä ystäväni, johon tutustuin muuttaessani kaksi vuotta sitten takaisin linnaan. Hän työskenteli, ja työskentelee yhäkin, vartijana ja on opettanut minulle myös miekkailua.