"Scorpion taisi saada uuden lelun", joku niistä kolmesta miehestä sanoi ja kuulin virneen sen äänestä. Myös minun kohteeni virne kasvoi ja mä vaan katselin, kallistin hieman päätäni ja raotin huuliani, mutta siltikin vain katselin. Mietin miehen san...
Aamupalapöydässä olin ihan unessa. En ollut tietenkään nukkunut silmäystäkään. Tai en itse asiassa ollut ihan varma. Olin saattanut nukahtaa jossakin välissä, mutta kaikki oli ollut niin samanlaista, että en tiennyt oliko aika liikkunut tunnin vai silmänräpäyksen eteenpäin. Nilla oli saman tien pommittanut mua kysymyksillä ja anteeksipyynnöillä. Olin saanut sen vakuutettua siitä, etten ollut vihainen sille, mutta sitä se ei sulattanut, kun sanoin olevani ok. Tyhmempikin sen huomasi, että mä en ollut oma itseni. En ehkä enää koskaan.
Haukottelin miljoonannen kerran. En edes halunnut tietää, miten järkyttävältä näytin. Olin vältellyt peilejä koko aamun. Olin melko varma, että silmäni olisivat kuin pandalla ja hiukset muistuttaisivat enemmän variksen pesää tai vaikka huonosti niitettyä viljapeltoa. Ihan sama. En välittänyt. Tänään en välittänyt mistään, mutta en silti voinut olla terästämättä kuuloani, kun siniset hiukset omaava Venla aloitti vähän matkan päässä keskustelun pienen porukan kanssa.
"Joko te kuulitte, et isäntä tuo illalla tänne sen uuden ystävän?" Venla sanoi peitellen innostustaan äänestään. Se oli yksi palvelustytöistä ja niiden tapaan erityisen mielissään vieraista. Eihän niillä yleensä ollut muuta seuraa kuin isäntä. Nillankin pää ponnahti ylöspäin sen kuullessa Venlan sanat. Tuhahdin. Tämän talon väki tuli hulluksi jo siitä, kun vain mainittiin mies ja sekin vielä epäsuorasti.
"Mitä? En tienny. Millo se tulee? Onks se hyvännäköne?" joku lateli kysymyksiä, mutta en jaksanut käyttää aivojani tunnistaakseni puhujan. Katseeni olin naulinnut pöydässä olevaan pieneen halkeamaan.
"En mä tiedä", Venla tuhahti. "Mut yleensä ne näyttää hyvältä."
Innostunutta supinaa kuului sieltä täältä. Kartanolla ei ollutkaan pitkään aikaan käynyt vieraita, joten ymmärsin kyllä, miksi naiset riemastuivat, mutta niiden ilo vain pahensi ärtynyttä ja tunkkaista oloani. Kaikkien äänien yli kuuluva Ellan lirkutus taas sai mut melkein oksentamaan.
"Älkää siskot suotta vaivatko itteenne ja laittautuko kauheesti. Onhan se ny selvää kenet se ottaa", se sanoi tarkoittaen itseään. Sen äänestä oikein paistoi itsevarma hymy. Pyöräytin silmiäni, kun muijan kanalauma myötäili sen lausetta ihailevasti.
"Vitun narsisti", joku lähelläni tuhahti ja sai mut hymyilemään. Sentään joku osasi vastustaa Ellaa. Kuuntelin huvittuneena kuningattaren kimitystä, kun se iski jotakin mielestään kovin nokkelaa takaisin. Sanaharkka oli valmis.
Löysin silti itsenikin ajattelemasta ystävää. Ei mun ajatukset siinä silti kauaa viipyneet. Ne eksyivät pian mun ystäviin. Mulle tuli mieleen kauheasti kaikkia vanhoja muistoja ja hymyilin niille itsekseni.
"Toyota on ystävä", tokaisin ajatusteni voimasta. Me ollaan keksitty ihan outoja juttuja.
"Mitä?" Nilla ihmetteli vieressäni. Sen kulmakarvat olivat koholla.
"Eimitään", ilmoitin hymyillen, nousin ja poistuin jälleen ruokasalista. Ainakinmulle tuli parempi mieli. Ehkä voisin tehdä jotain ulkonäölleni. En halunnutnäyttää zombilta miehen edessä.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
(Kuvassa Nilla, hiukset tosin ovat hieman oranssimmat)
