SCORPION

25. Keikka

(Valma)

"Viimisen kerran.. Sä et oo tulossa mukaan", Scorpion sanoi tutkien työpöytänsä sekalaisen laatikon sisältöä, mutta sen äänestä puuttui painokkuus. Se oli jo suostunut, mutta ei vain halunnut sanoa sitä ääneen. Mä hymyilin. Mies ei halunnut kenenkään tietävän, että pystyin voittamaan sen tahdonvoimassa.

Scorpionilla oli tiedossa jonkin sortin keikka, mihin se oli lähdössä ihan näillä hetkillä. Mä olin tietenkin heti vaatinut päästä mukaan, mutta Scorpion oli vastahakoinen. Se ei halunnut viedä mua asian ytimeen, koska se ei halunnut mulle ongelmia. Ymmärsinhän mä sen, mutta en voinut uteliaisuudelleni mitään. Tahdoin nähdä jotakin muutakin kuin paperitöitä. Mä olin jo ihan tarpeeksi monta kertaa järjestellyt sen paperit, mutta mies oli toivoton. Se onnistui sotkemaan ne joka kerta, kun vain koski niistä yhteenkin. Mä en järjestelisi niitä enää kertaakaan ellen pääsisi edes kerran Scorpionin mukaan.

Scorpion kolautti laatikon kiinni turhautuneena ja suuntasi ripeät askeleensa ulos hallista. Mä seurasin sen perässä tyynen rauhallisesti ja kieltäydyin huomioimasta sen hiljaista kiroamista. Mies käveli autonsa luo ja istui kuskin penkille. Ennen kuin se ehti tehdä yhtään mitään, mä olin avannut vastakkaisen puolen oven ja istunut sen seuraksi autoon. Se huokaisi syvään ja taivutti päätään taaksepäin. Se yritti kaikin voimin hillitä turhautumistaan.

"Hyvä on. Tuu mukaan. Mut sä teet täsmälleen niin kun mä sanon", se tyytyi tokaisemaan hetken hiljaisuuden jälkeen ja käynnisti auton. Pieni voitonriemuinen hymy änkesi väkisin huulilleni. Erävoitto mulle.

***

Scorpionin oli ennen keikkaa hoidettava omien sanojensa mukaan muutama pieni juttu kaupungissa, joten olimme ajaneet ensin sinne. Mies oli määrännyt mut pysymään taka-alalla, kun se vaihtoi muutaman sanan venäjää parrakkaan tatuoidun miehen kanssa. Mä en ollut tiennyt sen osaavan venäjää ja olin aivan tohkeissani pysynyt kerrankin hiljaa ja vain tuijottanut sitä silmät pyöreinä. Kieltämättä mua hieman vitutti, etten mä tietänkään ymmärtänyt mitään siitä, mitä ne puhuivat. Olo tuli automaattisesti hyvin ulkopuoliseksi. Mä tunnuinkin jollain tapaa olevan aina ulkopuolinen Scorpionin elämässä, sillä vaikka mä päällisin puolin tiesin kuka se oli, se piti salaisuutensa visusti piilossa mun aisteiltani. Se oli mulle edelleen yllätyksiä täynnä, mutta hämmästyin itsekin tajutessani, ettei se edes haitannut mua.

Scorpion oli saanut asiansa hoidettua venäläisen miehen kanssa ja ohjannut mut kävelemään takaisin tulosuuntaamme tiilitalojen ympäröimällä kujalla. Mä heräsin hetkellisestä koomastani. Hypähtelin vapaudentunteen aiheuttamasta riemusta muutaman askeleen Scorpionin edelle. Kävelin ripeää tahtia eteenpäin liu'uttaen samalla sormiani viereisen talon karheaa tiilistä pintaa pitkin. Tein uuden iloisen hypähdyksen ja levitin käteni sivuille. Pyörähdin ympäri ja näin Scorpionin katselevan mua huvittuneesti, mutta sitä ei näyttänyt haittaavan mun yhtäkkinen sekopäinen hyppelehtiminen. Loikin kujan loppuun ja olin astumassa isomman tien viereen, jonka toisella puolella Scorpionin musta auto oli pysäköitynä, mutta pysähdyinkin kuin seinään. Sen seurauksena tunsin perässäni tulleen miehen tömähtävän kevyesti selkääni vasten ja pystyin aistimaan siitä hämmästyksen. En kuitenkaan kyennyt katsomaan siihen, sillä silmäni olivat nauliutuneet tien toisella puolella kulkevaan kaksikkoon.

"Mitä nyt?" Scorpion kuiskasi. Sillä ei luonnollisesti ollut mitään ongelmaa havaita, että kaikki ei nyt ollut ihan täydellisesti. Olihan mun olemus muuttunut sekunnissa riemukkaasta lähes säikähtäneeksi. Sen käsi hapuili suojaavaa otetta mun lantionseudulta. Mies oli varautunut kohtaamaan pahimman, vaikka sen kosketuksesta havaitsi samantien ilmaa halkovat kysymysmerkit. Sillä ei ollut hajuakaan, mitä mä olin säikähtänyt. Eikä sen tarvinnutkaan tietää.