SCORPION

20. Totuus

Naputtelin sormillani seinää, johon nojasin. Kaksikymmentä minuuttia oli kulunut ja mä olin vihainen. En edes tiennyt, mistä se viha kumpusi niin yhtäkkiä, mutta en ollut ikuisuuteen potenut näin suurta ja täydellistä vihaa. Mulla vaan taisi mennä lopullisesti hermot siihen mieheen. Vilkaisin vieressäni olevaa ulko-ovea ja asetin käteni puuskaan. Ovi ei hievahtanutkaan eikä ulkopuolelta kuulunut pienintäkään äännähdystä. Kolautin ärtyneenä takaraivoni seinään ja katsoin yhdellä seinällä roikkuvaa kelloa. Sen pitkä viisari naksahti laiskasti yhden pykälän eteenpäin. 21 minuuttia. Puristin käteni nyrkkiin.

Aikaa enää tulkitsematta mä tuijotin tyhjyyttä edessäni ja kirosin Scorpionia ja itseäni maan rakoon. Ihan helvetin syvälle sinne. Mä en jaksanut olla mikään piilotettu aarre, koska mä en tuntenut oloani sellaiseksi. Mä olin kasvanut halvaksi huoraksi, joten en mä muutamassa päivässä siitä kovin paljoa voinut paremmaksi muuttua. Irvistin itsekseni. Olin ehkä vuosia maailmalta piilossa ollut tyttöraukka, mutta en hyväksynyt sitä, että mua yritettiin edelleen pitää erossa muusta elämästä. Olin näiden kolmen vuoden aikana nähnyt seiniä koko elämäni edestä, joten mieluummin vaikka ajaisin itseni siihen Scorpionin pelkäämään vaaraan, kun jäisin tähän pieneen mökkiin. Mä olin ehkä heikoksi ristitty, mutta tämä piilottelu ei opettanut mulle yhtään mitään selviytymisestä. Mä halusin elää. Olkoon sitten vaikka lyhyt elämisen hetki, mutta mä aioin elää nyt.

Käänsin silmäni vaivihkaa takaisin kelloon. 23 minuuttia. Hymähdin. Voi voi, Scorpion, olet myöhässä, tuhahdin ajatuksissani ja otin nopeat askeleet ovelle, jo toisen kerran tänään. Typerä nainen ei kerrasta opi. Virnistin itsekseni ajatuksilleni ja pujahdin jälleen ulkoilmaan. Tälläkään kertaa en pitänyt kiirettä etenemisen kanssa, mutta nyt sen vuoksi, että halusin nauttia vapaudestani. En ollut seinien sisällä. Ympärilläni oli vain luonto. Vedin syvään henkeeni havupuiden tuoksua ja pyörähdin kepeästi ympäri jatkaen kävelyäni takaperin. Pidin silmiäni kiinni kohottaessani kasvojani ylemmäs tuuleen. Se pyyhki poskiani ja levitti hiukseni miten sattuu. Naurahdin ja jätin hymyn huulilleni. Tässä hetkessä unohdin kaiken. Tunsin vain, että kerrankin olin olemassa.

Sen hetken piti kuitenkin katketa lyhyeen. Avasin silmäni ja käännyin kävelemään takaisin etuperin. Mun piti löytää Scorpion. Mua ei tällä hetkellä juurikaan kiinnostanut, vaikka joku hullu tulisikin mua vastaan. Jos mulle sattuisi jotain, Scorpion saisi siinä samassa opetuksen, ettei kannattanut luvata mulle mitään, mitä ei voinut pitää. Mä en yleensäkään pitänyt lupauksista. Asiat muuttuivat aina niin nopeasti, että oli mahdotonta tietää, mitä esimerkiksi viikon päästä halusi. Mieli oli ihmeellinen asia. Se saattoi muuttua silmänräpäyksessä. Mun mieleni ei ollut kuitenkaan vielä muuttunut tämän suunnitelman suhteen. Mä menisin Scorpionin luo, koska se ei ollut tullut mun luo. Mä en suostunut olemaan enää yksin. Yksinäisyys on syöpää. Sen mä olin huomannut näinä viimepäivinä, vaikka ennen mä olin jopa nauttinut siitä. Mä olin kuitenkin tainnut viime viikkoina muuttua ihmisenä aika paljon. Jokin aika sitten en osannut edes ajatella elämää jonain muuna kuin piilohuorana, mutta nyt aloin pitää orastavaa vapauttani jo itsestäänselvyytenä. Huono juttu, sillä yhtään mitään ei saisi pitää itsestäänselvyytenä. Ei varsinkaan ihmissuhteita.

Saavuin sora-alueen reunaan. En tiedä, miksi mua hymyilytti, mutta niin kuitenkin teki. Jollakin tavalla tunsin oloni niin itsenäiseksi rikkoessani Scorpionin tahtoa. Lapsellista, tiedetään, mutta siinä vaan oli sitä jotain. Mua ei voinut enää kahlita kukaan. Pihalla ei taaskaan näkynyt ketään, joten aioin ottaa suunnakseni jälleen varastohallin, mutta peruin aikeeni, kun aloin kuulla piha-alueen toiselta laidalta ääniä. Kuuntelin niitä hetken. Puhe kuulosti kiivaalta, jotkut riitelivät. En voinut mitenkään tietää, oliko Scorpion siellä, mutta päätin silti mennä ääniä kohti. Törmäisin sentään johonkin. Odotin sitä jännityksen sekaisella mielenkiinnolla. Mä olin ihan hullu.