Se On Vain Klisee 2

[1.]

Nathan

"Noh, onko paljonkin suunnitelmia kesälomalle?" Ron kysyi potkaistessaan keväältä jääneitä hiekotuskiviä jalallaan.

"Mä en käy koulua", muistutin ja kohotin katseeni siniselle taivaalle. "Mulla ei ole muuta kuin vapaa-aikaa."

Avasin mustahihaisen baseball-takkini napit, kun aurinko tuntui keräävän lämpöä liikaa.

"Niin, mutta eräällä tietyllä on vihdoin kunnolla vapaa-aikaa", Ronald sanoi veikeällä äänellä ja tönäisi kevyesti kyynerpäällään sivuani.

"Niin on", vastasin. Ei hänen tarvinnut minulle kerrata tyttöystäväni menoista.

Kun en jatkanut keskustelua, ei Ronille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin pitäytyä puhumisessa: "Mutta mites noin muuten?"

"Miten muuten?"

"No siis", hän venytteli hartioitaan, "parisuhde. Miten se on mennyt?"

Olin lähiaikoina alkanut ymmärtää syyn, miksi kannatti pitää vain oikeat ihmiset kaveripiirissä. En pitänyt siitä, että jouduin vastailemaan Ronin kysymyksiin, mutta en täysin vihannutkaan sitä. Hän tukki minut tenteillään, koska koki kiinnostusta elämästäni.

"Hyvinhän se", vastasin totuuden mukaisesti.

"Ai jopa se, että et pysty kontrolloimaan toista ja saamaan aina tahtoasi läpi?" Ron naurahti ja istui puiston penkille.

"Miten niin?" kysyin istuutuessani sopivalle etäisyydelle samalle penkille. En ymmärtänyt sitä kohtaa, jossa hän sanoi etten pysty. Totta kai pystyin.

"No, kun et saa kontrolloida", hän huokaisi. "Ei niin tehdä."

En ollut koskaan seurustellut. En ollut koskaan lukenut rakkausromaaneja tai katsonut rakkauselokuvia. Ainoa kokemukseni suhteesta tapahtui sitä edeltävänä iltana, kun Ronald toi Allisonin ovelleni - katsoin silloin elämäni ensimmäiset romanttiset filmit.

Piti luottaa ja antaa anteeksi, sen olin oppinut.

Allison ja minä olimme olleet hieman reilun kuukauden yhdessä. Kaikki tuntui menevän hyvin.

Ei sillä, että minulla olisi mitään mihin taivaltamme verrata, mutta luulisin kaiken menneen mainiosti.

"Mikäs naaman noin mutrulle vetää?" Ronald naurahti ja löi käsivarttani. "Ärsyttääkö noin paljon, että et saa päättää toisen menoista?"

"Mietityttää ennemminkin", huokaisin ja otin rennomman asennon penkillä. "Tää kaikki on niin uutta. Olo on kuin 12-vuotiaalla amerikkalaisella, joka on juuri laitettu keskelle kiinaa. Ei tunne kieltä, eikä osaa lukea niiden "ching chang" -merkkejä."

"Kyllä se siitä kuule", Ron sanahti ja ravisti olkapäätäni kevyesti. "Usko mua, oon ollut 12 vuotta sinkkuna. Mä tiedän mistä puhun."

Ei 12 vuotta sinkkuna kokemusta ainakaan kasannut. Mistä hän taas oikein puhui?

"Tuossa oli niin paljon epäloogisuutta, että en edes tiedä, mistä kohtaa aloittaa", naurahdin. "Ensinnäkin, olit 12 vuotta sitten tarhassa."

"Olisit nähnyt mut silloin", hän vastasi. "Minä olin magneetti, tytöt oli rautaa."

Jotenkin vain kerta toisensa jälkeen, Ron sai minut pudistamaan päätäni nauru suulla. Hänen seurassaan oli mahdotonta näyttää vihan liekkejä.

"Muovinen ämpäri olit silloin", vastasin ja suljin silmäni, "ja edelleen."

"Älä siinä päätä auo", Ronald nauroi. "Olin päiväkodin halutuin päiväunikaveri."

"Varmasti oikeat kissan päivät", puhuin sarkastisesti. "Aikaa, kun et erottanut muijien kehoja äijistä."