Se On Vain Klisee 2

[8.]

Allison

Nousin ylös lattialta ja käännyin ovea kohti. Otin muutaman askeleen ja asetin käteni kahvalle.

Kysyin itseltäni, että juoksisinko Nathanin perään vai jäisinkö tänne?

Odotin vastausta.
Odotin vastausta itseltäni, mutta ajatukseni eivät kaiken sekaisuutensa keskeltä saaneet suoraa lausetta muodostettua.

Jos olisin pystynyt muovaamaan jokaisesta tunteesta ja mietteestä lankakerän, jonka pystyisi purkamaan sentti kerrallaan - olisi kaikki ollut niin paljon helpompaa.

Mutta ei, ajatukseni olivat lähempänä takkuista tukkaa, jota ei oltu harjattu vuosiin. Ei sellaista pystynyt yksin selvittämään.

Senpä takia, tartuin toisiksi parhaaseen vaihtoehtoon, eli puhelimeeni. Oli aika käyttää oljenkorsi ja kilauttaa kaverille.

Bianca saisi olla saksien kanssa leikkaamassa takut pois.

"Hei, pystytkö puhumaan?" kysyin, kun tyttö vihdoin vastasi soittooni.

"Totta kai", Bianca sanoi ja vaistosi selkeästi äänensävystäni, että jokin oli vialla. "Mikä on?"

"Nathan", huokaisin, kävelin olohuoneen sohvan luokse ja kaaduin sen tyynyille. "Me riidellään koko ajan. Nytkin riideltiin samantien, kun se tuli tänne, sitte tavallaan sovittiin ja sen jälkeen alettiin tappelemaan samasta aiheesta uudestaan."

"Mun on hankala neuvoo, jos en tiedä koko tarinaa", Bianca sanoi, "mutta jos aloitte samasta asiasta riitelemään uudestaan nii se tarkottaa, että ette sopinu sitä sellasella tavalla, joka ois kompromissi ja miellyttäisi molempia."

Se oli kyllä totta. Sopimus ei tosiaankaan miellyttänyt minua. En edes tiennyt oliko riita nyt riidelty vai jatkuisiko se edelleen. Enkä tiennyt, että olinko tämänkään ratkaisun kanssa okei.

Nathan kyllä kertoi muutamalla sanalla olinpaikastaan, joka hieman helpotti, mutta tahdoin silti tietää enemmän. Tahdoin tietää, vaikka asia ei minulle välttämättä kuulunutkaan.

"Mä voin kertoo sulle kyllä koko tarinan", huokaisin, "mutta se on aika pitkä."

"Anti tulla", Bianca sanoi. "Mä kuuntelen."

Kerroin Biancalle kaiken. Alusta loppuun juuri niin kuin ne menivätkin. Kerroin, kuinka Nathan ei vastannut eilen viesteihini tai puheluihini, ja kuinka sain tänään hyvin lyhyen tiivistelmän hänen päivästään.

Niin moni asia oli jäänyt pimentoon, enkä tiennyt kuuluiko niiden jäädäkin pimentoon. En tiennyt kuinka paljon parisuhteessa toiselle täytyi jakaa asioistaan, koska olihan meillä molemmilla omat elämämme.

"Sä et voi antaa sen tossuttaa sua tolla tavalla!" Bianca huudahti puhelimeen. "Huomaatko kuinka se kääntää jokasen riidan sun syyks? Sun pitää pikku hiljaa alkaa ymmärtää, että jos et näin alkuvaiheessa puutu sen käytökseen niin se ei muutu ikinä. Eikä se sillon varsinkaan muutu, jos et sano sille asiasta."

Biancan sanoissa oli järki. Hän oli oikeassa. Nathan ei koskaan myöntänyt olevansa väärässä, mutta kyllä hän yleensä tuli muutamalla askeleella vastaan, jos jokin asia mätti.

"Mutta miten oisin voinu puhua sen kanssa tästä asiasta, kun en oo aiemmin edes tajunnut tota piirrettä", valittelin.

"No ei oo kummakaan, että riitelette koko ajan", Bianca sanoi. "Kun sä oot muutenkin sitä tyyppiä, että aluks sulla on temperamentti, mutta hetken päästä luovutat ja aattelet vaan, että ihan sama. Mutta vaikka aattelet vaan, että ihan sama niin sua silti jää ärsyttämään se riita, ja ne kaikki riidat jää elämään sun sisälle. Sitten ne purkautuu jossain välissä ja siitä seuraa entistä isompi riita."