Harry Potter Story - What is love, baby don't hurt me (Finnish)

Kahdeskymmenesviides luku

[A/N] suosittelen ehkä edellisen luvun loppupuolen vilkasemista koska edellisestä päivityksestä on aikaa ja tää alkaa keskeltä kohtausta.

LUVUSSA ESIINTYVÄT HAHMOT

Anthony Crabbe, 7. luokka, luihuinen (Gabrielan tanssiaispari)

Gabriela Vanhorn, 6. luokka, puuskupuh (Anthonyn tanssiaispari)

Luciana Malfoy, 7. luokka, luihuinen (Nigelin tanssiaispari)

Nigel Holton, 7. luokka, rohkelikko (Lucianan tanssiaispari)

Sabrina Weiss, 7. luokka, korpinkynsi (Ethan Lancen (korpinkynsi/6) alkuperäinen tanssiaispari)

Joseph Utley, 7. luokka, puuskupuh (Louis Abbottin (puuskupuh/6) alkuperäinen tanssiaispari)

Anthonyn täytti ensin raivo ja sitten hämmennys, kun hän näki Gabrielan ja tämän pitkätukkaisen pojan suutelevan. Hän kääntyi pois, koska ei halunnut nähdä enempää tai tiennyt, mitä hänen kuuluisi tehdä.

Hänen ensimmäinen reaktionsa olisi ollut käydä hakkaamassa se poika tohjoksi, mutta tämä jännittävä uusi asia nimeltään "omatunto", tai siksi Gabriela oli sitä kutsunut, valitti väkivallan käytöstä, kuinka ollakaan Gabrielan äänellä. Kuinka pahasti tämä suuttuisikaan, jos hän tekisi jotain harkitsematonta? Jos tuon muistinpalautumisen yhteydessä tämä oli muistanut, että tällä jo oli poikaystävä?

Ja Anthony oli vain tiellä.

Eikä hän voinut käydä kysymässäkään, että "anteeksi, Gabriela, tahdotko, että hakkaan hänet, vai lähdenkö vain pois kuin mitään ei olisi tapahtunut?" Ei, hänen pitäisi tehdä oma ratkaisunsa.

Seuraava tunne oli suru. Se tulvahti häneen suurena ja painavana. Anthony tahtoi lyyhistyä kiviselle lattialle ja maata siinä elämänsä loppuun asti rottien syötävänä. Gabriela oli valo hänen pimeydessään, ja tämä valaissut naurullaan kaiken hänen ympärillään niin, ettei hän enää nähnyt mitään ilman sitä. Ääntäkään päästämättä hän värähti kylmästä.

Ehkä pitäisi kääntyä pois. Olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, eikä hän olisi koskaan edes huomannut mitään. Kyllähän Gabriela tulisi juttelemaan ja selvittämään asiat hänen kanssaan vielä, eikö? Sitten kaikki selviäisi, eikä hänen tarvitsisi arpoa tässä mitään. Hän tunsi Gabrielan, tämä ei voisi antaa ihmissuhteen vain haihtua olemattomiin ilman selkeyttä.

Tai sitten hän voisi itse lähestyä tätä myöhemmin ja kysyä, että missä mennään, vai mennäänkö ollenkaan. Kummin vain.

Hänen takaansa kuului voimallinen läiskähdys ja pian sen jälkeen kovempi tömähdys lattiaan.

Gabriela ei voinut uskoa, että oli saanut iskuun niin paljon voimaa, että häntä lähennellyt poika oli tuiskahtanut lattian tasoon. Toisaalta, hänen itsensä piti kerätä tasapainonsa kokoon, että pystyi suoristautumaan siitä asennosta, johon oli kiertynyt otettuaan vauhtia lyöntiä varten.

"Mitä hittoa?" poika huusi hänelle vihaisesti ja alkoi nousta seisomaan. Gabriela näki tämän ehkä hieman vinosta nenästä noruvan verta. "Oletko sinä hullu? Olisin voinut saada aivotärähdyksen! Siitähän sinä olisit pitänyt, väkivaltainen pieni lutka!"

"Painu helvettiin", Gabriela sanoi happamasti. Jos katse olisi voinut tappaa.

"Puhu omasta puolestasi", poika vastasi vihaisesti. Tämä oli päässyt ylös ja pyyhkäissyt veret ilmeisesti murtuneen nenänsä alta juhlakaapunsa hihaan lähestyen nyt Gabrielaa uhkaavasti. "Senkin huo-"