Harry Potter Story - What is love, baby don't hurt me (Finnish)

Neljäs luku

LUVUSSA ESIINTYVÄT HAHMOT: 

Anthony Crabbe, 7. luokka, luihuinen

Luciana Malfoy, 7. luokka, luihuinen

Andrew Madison, jästipoika, johon Luciana tutustui kesällä

Gabriela Vanhorn, 6. luokka, puuskupuh

Ethan Lance, 6. luokka, korpinkynsi

Sabrina Weiss, 7. luokka, korpinkynsi 

Nigel Holton, 7. luokka, rohkelikko 

Keith Thorne, 7. luokka, rohkelikko

"Ei Gabrielan ja minun välillä ole mitään", Anthony Crabbe vastasi nopeasti. "Raahasitko sinä nämä kaikki kirjat kirjastosta asti? Tässä on varmasti tarpeeksi materiaalia esseisiin."

"Tony, et pääse noin helpolla", Luciana Malfoy pyöritteli silmiään astuessaan ystävänsä ja kirjapinon väliin, ennen kuin tuo ehtisi kahmaista kirjoja ja kadota johonkin.

"Äh, ihan oikeasti, ei mitään", poika vastasi uudelleen.

"Kerro."

Anthony huokasi ja laski äsken muurina pitämänsä katseen maahan. Luciana oli pakkomielteisen utelias ja hänen paras ystävänsä, mutta hän ei tahtonut avautua tuolle tällä kertaa. Eikä hän oikeastaan edes olisi tiennyt, mitä sanoa, koska oikeasti mitään ei ollut tapahtunut hänen ja Gabrielan välillä. Hän oli vain saattanut tämän sairaalasiipeen ja sieltä puuskupuhien oleskeluhuoneelle. Ei yksinkertaisesti mitään kerrottavaa.

"Lucy, ei ole mitään." Hän tarpoi sanojen läpi, kuin ne olisivat olleet liimaa hänen suussaan, mutta hänen alistunut äänensävynsä yksin vakuutti Lucianan siitä, ettei mitään ollut tapahtunut.

"Hyvä. Se tyttö oli sentään puuskupuh", Luciana sanoi ääntäen viimeisen sanan kuin se olisi jotain äärimmäisen ällöttävää. Anthony pyrki vahvasti pitämään kasvonsa peruslukemilla, vaikka hänen tekikin mieli irvistää Lucianalle. Ihanaa, tätä hän juuri kaipasikin, parhaan ystävänsä asenneongelman.

**

"Lucy,

Olet aivan oikeassa, tämä yhteydenotto oli yllättävämpää kuin se, kun kerroit sen olevan normaalia, että kuvien ihmiset liikkuvat. Adelaide-pöllösi on ollut hyvin nätisti. Surkeaa, etteivät ihmiset koulussasi voi päästä asioiden yli, jotka tapahtuivat puoli vuosikymmentä sitten, tai siis, siitähän on hirmu kauan!

Minun kouluni on hyvin normaali lukio, luulen sinun nähneen ainakin kuvia sellaisista, vaikka opiskeletkin yksityisessä koulussa. Täällä on ankeat tiiliseinät ja paikka näyttää muutenkin vankilalta. Et tosiaan tahtoisi tulla käymään. Sinun koulusi taas tuntuu huomattavasti kiinnostavammalta, onko siellä joskus jotain avoimien ovien päivää tai jotain? Voisin tulla kylään.

Täällä ei edes opiskella mitään kiinnostavaa, ei yhtään erikoislinjaa tai muuta jännää. Normaaleja äidinkieliä ja matematiikkoja vain. Niin, paitsi että täällä on huippu jalkapallojoukkue, jossa olen ollut mukana jo kymmenisen vuotta – toisaalta, sehän ei olekaan lukion vaan kaupungin, joten lukion on turha saada siitä kiitosta.

Et kertonut omista oppiaineistasi yhtään, onko siellä jotain aineita joita voi painottaa? Kerro lisää.

Suukkoja,

Andrew"

**

Ensimmäisen viikonlopun tultua aurinko paistoi lämpimästi koulun tiluksille. Gabriela Vanhorn ja Ethan Lance olivat keränneet kirjansa muutamista yhteisistä aineistaan pihalle opiskellakseen yhdessä. Ethanilla oli välillä hieman opiskeluvaikeuksia, ja Gabriela tämän ystävänä oli auttanut tätä jo kolmannelta vuodelta alkaen. Ei se, että tämä oli korpinkynsi tarkoittanut automaattisesti sitä, että hänen opiskelurutiininsa olisivat kunnossa tai että hän muistaisi kaiken kuulemansa.