⏩ do you really love me?

ღ seitsemäs

12.04.2021 || isac

Oli omalla tavalla jopa nöyryyttävää, miten ne muutamat sanat saivat mut ihan paskaksi. Miten ne saivat mut astelemaan itkua pidätellen sisään Milon kämppään, ja käpertymään sen kainaloon sohvalle. Luojalle kiitos, ettei punapää sanonut sanaakaan, kietoi vain kätensä mun ympärille, ja silitteli lohduttavasti selkää. Ensin se helvetin silittely sai mut purskahtamaan itkuun, kuin olisin edelleen se pikku-Isac, joka ei kestänyt totuutta. Jossain vaiheessa sain onneksi sen typerältä näyttävän itkun loppumaan, ja pystyin nousemaan tuon kainalosta. Pystyin nousemaan pystyyn, ja tapittamaan Miloa punertavine silmine, ja kuulemaan ne sanat, joita olin odottanutkin.

''Mitä vittua se idiootti teki sulle?''

Olisikin tehnyt. Olisi vaikka lyönyt, jos se olisi helpottanut. Mä nimittäin olisin kestänyt sen. Olisin kestänyt iskun kasvoissa paljon paremmin. Se fyysinen kipu olisi ollut niin paljon pienempää, kuin sisässäni oleva henkinen kipu. Se kipu ei ollut verrattavissa lyöntiin, se ei todellakaan ollut verrattavissa sihen. Pikemminkin siihen, miten hyppäisit kymmenkerroksisen kerrostalon katolta jalat edellä, ja jäisit henkeen. Tuntisit, miten sun kehon päälle kahdestasadasta luusta vähintään puolet menisivät paskaksi. Miten ne murskautuisivat, ja terävät kohdat rikkoisivat lihaksia, mahdollisesti ihoa, ja tulisivat ulos tekemästään haavasta.

''Se kertoi ettei rakasta mua enää'', mutisin toivoen hänen kuulevan ensimmäisellä kertaa. En todellakaan haluaisi lausua niitä sanoja enää uudelleen suustani, sillä se tuntui satakertaa pahemmalta.

''Mä oon sanaton. Mä oon sanaton vihasta, mä oon niin vitun vihanen sille jätkälle'', Milo murisi hampaiden välistä. Ja voin vannoa, ettei se jätkä ole ikinä aikaisemmin kuulostanut niin vihaiselta. Sen tapa naksauttaa rystysensä oli jo itsessään pelottava, vaikka ei sanonut sanaakaan. Voin vain kuvitella, miten se suunnitteli helpointa tapaa raivota Robinille asiasta. Ja koska Milo oli Milo, ei hänelle riittäisi mikään puhelimen välityksellä tehty raivoaminen. Hänen pitää päästä sanomaan asiansa kasvotusten. Mahdollisimman nopeasti.

''Ja sitte se toivo, et mä kuolisin'', lisäsin vielä huultani purren. Voin vain kuvitella, mitä punapää nyt ajatteli noussessaan ylös sohvalta. Hetken hän oli poissa - puhui jonkun kanssa puhelimessa, kunnes palasi takaisin.

Jos se jätkä osais tappaa pelkällä ajatuksen voimalla, Robin olis kuollut. Se ois niin kuollut, ettei jäljelle jäisi yhtään mitään. Ettei sillä olisi edes mahdollisuutta selvitä.

''Sigge ja Waltteri tulee käymään'', ilmoitti punapää samalla, kun jatkoi ravaamistaan - tälläkertaan makuuhuoneeseen. En halunnut ihan oikeasti edes tietää, minne nuo olivat menossa, ja mitä tekisivät. Mä halusin vain nukkumaan, ja unohtaa tän kaiken. Mä halusin unohtaa kaiken, mitä Robin sanoi. Mä haluisin unohtaa sen, miten se katto mua kun kertoi, ettei välitä musta.

Reilut kymmenen minuuttia, ja Milo kävi avaamassa oven, ja päästämässä pari suomenruotsalaista lisää sen kämppään. Olin sen koko ajan istunut sohvan nurkassa sanomatta sanaakaan. Tuijottanut sitä yhtä, ja samaa viiniläikkää sen vaaleassa matossa, ja miettinyt erilaisia kertomuksia sen taakse. Se sai mut edes aavistuksen paremmalle päälle. Tai, no se, että kuvittelin Milon istumassa sohvallaan sivistyneesti viinilasin kanssa, ja kun se nousee ylös kaatamaan itelleen lisää viiniä, tiputtaa sen lasin maahan, ja tottakai se rikki menee. Ja siis hauskaahan siinä oli se, ettei Milo todellakaan ikinä juo viiniä. Se ei juo viiniä, ei edes vaikka sille maksettaisiin.

''Isac, me mennään Siggen kanssa käymään asioilla, Waltteri jää sun kanssa tänne, okei?'' Milo kyykistyi eteeni, ja puhui mulle, ku olisin ollut sen muksu. Ku olisin ollut joku viisvuotias, joka joutuu jäämää kotiin, eikä pääse kauppaan mukaan. No, oli miten oli en pahakseni pistänyt, vaan nyökkäsin muutamaan otteeseen ilmoittaakseni, että ymmärsin mistä kyse oli.

''Niin, ja missä te asuittekaan? Käydään hakemassa se sun läppäri, minkä unohdin'', punapää muisti juuri ennen, kun oli astumassa ulos asunnosta. Kerroin sille meiän osoitteen, ja samalla sanoin, että Samppakin on siellä.

Mulla oli pienimuotoinen ajatus siitä, mitä ne oikeasti sinne asunnolle menivät tekemään. Miten ne satuttaisivat Robinia joko sanallisesti - tai sitten fyysisesti. Mahdollisesti kummallakin tavalla. Itse taas toivoin ainoastaan sanallista satuttamista, jos jomman kumman valita pitäisi. Robin oli kuitenkin helvetin tärkeä mulle, mä rakastin sitä aivan älyttömästi, enkä halunnut siihen sattuvan. En halunnut, että Robiniin sattui. Ainakaan fyysisesti. Henkisesti se voisi ihan hyvin tuntea sen saman paskan, mitä mä.

Ilmeisesti olin nukahtanut Waltterin kainaloon, sillä seuraavaksi havahtuessani samaan maailmaan muiden kanssa, Sigge ja Milo oli jo takaisin. Ne oli, kuin olikin tuonut mun läppärin ja jotain muutakin kamaa.

''Sit se oli vaa sillee, joo mitä sä kuvittelet tääl tekeväs? Et ei Isac oo täällä, et se lähti johonki. Sit olin vaan siinä silleen Robin älä viitti, mä tiiän kyllä missä se on, ja mitä se tekee, et Isac on mun luona ihan vitun paskana, koska sanoit ettet rakasta sitä enää, ja toivoit sen kuolemaa'', Milo selitti, enkä välttämättä olisi halunnut kuunnella tätä. No, kuitenkaan en unta enää olisi saanut, enkä kyennyt olemaan kuuntelematta.

''Sitten siinä väiteltiin hetken siitä, mitä se sanoi, ja mitä ei, mut se hikeentys ja löi mua, joten totta helvetissä mä siinä vaiheessa puolustin itteäni, ja löin takasi. Eikä siitä sit mitään muuta kehittyny ku vitullinen tappelu. En tiiä, mitä siinä tapahtu mut loppuje lopuks oltiin molemmat ihan veressä, eikä Sigge tai Samppa päässy meiän välii.'' Tunsin vihlaisun sydämessäni, ja olisin halunnut juosta sen luokse katsomaan kaiken olevassa kunnossa. En kuitenkaan viitsinyt lähteä riehumaan, vaan pysyin siinä Waltterin kainalossa.

''Mä toivon, ettei sille käyny mitää pahempaa, Isac on kuitenki mulle helvetin tärkee, enkä mä haluu olla niiden kahen välissä, ne on söpöjä.'' Viimeistään tässä vaiheessa se vihlaisu sydämessäni tuntui ennemminkin fyysiseltä, kuin henkiseltä. Se ei ollut enää sellainen ''ei juma et sattuu sydämeen'', vaan ''ei helvetti kuolen pian'' - tunne.

''Isac mä tiiän et sä oot hereillä, mä oon pahoillani et niin kävi. Mun piti ihan oikeasti vaan käydä puhumassa sen kanssa, ja kysymässä, et mitä vittua. Ja hakemassa toi sun läppäri'', Milon äänestä kuului, miten se oli oikeasti pahoillaan. Ja mä uskon sitä. Mä todellakin uskon, ettei se tahallaan tehnyt niin. Ei Milo tahallaan satuta ketään.

''Ei se mitään, mä soitan sille huomenna ja kysyn ettei mitään pahempaa käynyt'', avasin silmäni siinä samassa, kun nousin paremmin istumaan. En kuitenkaan siirtynyt Waltterin läheltä pois, siinä oli nimittäin lämmin, että hyvä olla.

''Ethän sä vihaa mua, jos se on vaan enemmän vihanen sulle tän jälkeen?'' punapää haroi hiuksiaan, eikä se voinut olla sulosempi purressaan huultaan.

''En tietenkään Milo, en mä vois vihaa sua. Ikinä.''

//mp tappelu?

entä mp hula hula?