⏩ do you really love me?

ღ yhdestoista

09.05.2021 || robin

Kuvaukset sujuivat enemmän, kuin paremmin. Saimme kaiken purkkiin muutamaa päivää aikaisemmin, kuin kuvittelimme. Joka meinasi sitä, että voi halutessaan lähteä kotiin seuraavalla lennolla - vaihtoehtoisesti jäädä viettämään aikaa Miamin lämpöön. Eikä varmasti ole vaikeaa päättää, kumman valitsin. Kumpi oli se vaihtoehto, jonka valitsin, kun huomioon otettiin vastapäätä istuva, aavistuksen humalassa oleva Jooa. Jooa, jonka kanssa päätimme juhlistaa kuvausten loppumista muutamalla oluella hotellini allasbaarilla.

Muutama tosin muuttui aivan muuksi, jonka pystyi huomata Jooan huulilla lomailevasta virneestä, ja tuon pienesti seisovista, sinisitä silmistä. Oli hauskaa, miten helposti hänestä näki sen pienimmänkin humalan. Miten jo muutaman oluen jälkeen hän oli pienessä sievässä, vaikka väitti aivan muuta. Mutta hauskaa oli myös se, miten helposti Jooa joi mut pöydän alle, vaikka alkoholi hänen päähänsä nopeampaa nousikin. Miten aloitimme samaan aikaan, joimme yhtä paljon, mutta siitä huolimatta olin pisteessä 'ei pysty enempää, oksennan pian' aikaisemmin, kuin hän.

''Kuka tää jätkä on?'' Jooa kurtisti kulmiaan kääntäen puhelimensa näytön mun silmien eteen niin, että eteen paljastui kuva Isacista ja Waltterista. Nappasin puhelimen ilman mitään kyselemättä käteeni samalla, kun skrollasin alaspäin, lukien samalla iltasanomien uutista 'Isac Elliotin uudesta poikaystävästä'.

''Waltteri'', ojensin puhelimen takaisin Jooalle samalla, kun aloin omaani kaivamaan takataskustani. Muutaman viikon pituinen hiljaiselo sai päättyä tähän. Mä halusin vastauksia Isacilta. Halusin tietää, missä helvetissä me oikeasti mentiin. Oliko meidän suhde kaikessa yksinkertaisuudessaan tässä.

''Missä vaiheessa sä olet Isacin kanssa eronnut? Kun siitä ei ole mitään mediassa ollut.'' Voi, kumpa tietäisin itsekin vastauksen kysymykseen. Tietäisimpä itse Isacin kumppanina, missä vaiheessa meille on tullut ero. Ja missä vaiheessa hän on uutisen mukaan ehtinyt aloittamaan uuden suhteen. Kuvitteleeko hän, etten ulkomailta saisi selville näitä asioita? Että hän voisi tehdä Suomessa mitä halajaa?

''Se tässä mielenkiintoista onkin. Emme ole eronneet'', lausuin samassa, kun kirjoitin Isacille viestiä, jossa kysyin, missä hän menee. Hereillä hänen ainakin pitäisi olla, kun kello Suomessa olisi vasta jotakin kolmen paikkeilla päivällä. ''Mutta kun kerroin sulle siitä meidän riidasta, saatoin hieman aliavioida sitä. Nimittäin viimeksi, kun keskustelimme kasvokkain toivoin hänen kuolemaansa'', lisäsin aavistuksen huultani purren. Kaduin asiaa. Tottakai. Ei mun pitäisi missään mielentilassa puhua Isacille niin. Ei pitäisi puhua kenellekään niin. Ei missään mielentilassa, ei todellakaan.

''Ootko sä puhunu sille sen jälkeen?'' Ja nyökkäsin muutamaan otteeseen.

''Ootko pyytäny anteeksi? Ootko saanu anteeksi?'' Mikä helvetin kyselyvartti tästäkin tuli? Pudistin siitä huolimatta päätä. Sille, olinko anteeksi pyytänyt. Ja kun luonnollisesti anteeksi en pyytänyt ole, niin sitä anteeksikaan ole saanut.

''Kelle soitat?'' tuo päätyi kysymään, kun nostin luurin korvalleni ja kuuntelin sitä tuuttausta, joka kertoi puhelun yhdistämisestä. Kaikki riippuisi enää toivottavasti Suomessa majailevasta Isacista. Riippui saisinko kuulla tuon äänen muutaman viikon jälkeen muutoinkin, kuin hänen mystoryssaan, vaihtoehtoisesti klubeilla soivissa kappaleissa.

''Yritin soittaa Isacille'', laskin puhelimen takaisin pöydälle, kun sain vastaukseksi muutamia, nopeita tuuttauksia putkeen. En kuitenkaan uudelelen yrittämään lähtenyt, vaan annoin olla. Se soittaisi mulle ainakin toivottavasti takaisin siinä vaiheessa, kun huomaisi mun soiton. Ja jollei soittaisi, voisin yrittää uudelleen. Vaihtoehtoisesti pommittaa viesteillä ja pyytää soittamaan, jotta voitaisiin paremmin asioista keskustella.

Tottakai se, että lähtisin takaisin Suomeen olisi paras vaihtoehto kaikista. Olisi parasta, että päästäisiin kasvotusten keskustelemaan asiasta, eikä vain heitettäisiin syytöksiä toistensa perään näin puhelimen välityksellä, tuhansien kilometrien päästä toisistamme.

''Hei, älä viitti. Se on jotain paskapuhetta ihan varmana, ei Isacilla mitään uutta ole'', Jooa kipusi pöydän toiselta puolelta mun vierelle, ja kietoi toisen kätensä ympärilleni. Painoi leukansa mun alas painautuneelle olkapäälle, ja hengitteli rauhallisesti aivan siinä korvani juurella.

''Mitä jos kuitenkin on? Mä olin kusipää sitä kohtaan, mä olin idiootti, se ansaitsee paljon parempaa, ku mut'', purin voimakkaasti huultani. Suljin silmäni, ja annoin Jooan olla lähellä. Annoin sen koskettaa niin läheisesti, vaikka olimme paikassa, jossa ihmiset meidät näkivät. Jossa pystyivät vetämään omat johtopäätöksensä, ja pian olisin minäkin iltasanomien etusivulla 'uuden poikaystäväni' kanssa.

''Jos se sua todella rakastaa, ja haluaa sun kumppani olla tulevaisuudessakin, se antaa anteeksi. Se ymmärtää sua, se ymmärtää miksi teit niin, kuin teit.'' Enkä nyt tiedä, meinasiko hän suuttumista Waltterista, vai Miamiin lähtemistä aikaisemmin, kuin piti ilman ilmoittamista. Mutta oli miten oli, toivoin hänen olevan oikeassa. Olevan oikeassa siitä, että Isac ymmärtäisi, ja saisin anteeksi häneltä. Että voisimme jatkaa suhdetta niin pitkälle tulevaisuuteen, kuin se kantaisi.

''Tiedä sitä sitten. Kyseessä on kuitenkin Isac'', mutisin ottaen aavistuksen etäisyyttä Jooasta. ''Hän ei ole läheskään niin ymmärtäväinen, kuin sinä, mutta täytyy kuitenkin toivoa parasta.''

''Ja pelätä pahinta'', päätyi Jooa päästämään pienen naurahduksen huultensa välistä, saaden mut pyöräyttämään silmäni muutamaan kertaan. Tässä tapauksessa tulisi todellakin pelätä sitä pahinta. Pahinta, joka olisi eroaminen. Muutto erilleen. Tulevaisuus ilman häntä rinnalla.

//oon menettäny ilmiselvästi kirjotustaitoni, anteeks siitä