⏩ do you really love me?

ღ kahdestoista

12.05.2021 || robin

Postasin itsestäni, ja olkapäähäni nojaavasta Jooasta kuvan instagramiin. Enkä tiedä, mikä tässä nyt pahinta oli. Kenties se, että olin matkalla Suomeen. Se, että postasin sen kuvan, josta Isac tykkäsi, ja johon lisäsi muutaman kommentin. Vastasi mun puolesta muutamaan kysymykseen, kertoi että ei, emme ole eronneet. Ja kyllä, olin matkalla Suomeen.

Toisaalta listaan voisi lisätä vielä pienimuotoisen darran. Voisi lisätä sen, miten Jooa oli tulossa mun luokse. Tai, no mun ja Isacin luokse - mutta en uskonut nuoremman oleskelevan siellä, joten Jooa voisi olla hän. Elää siellä muutaman päivän, kunnes matkustaisi pohjoisessa asuvien ystäviensä luokse.

Unohtamattakaan sitä, miten illalla näkisin Isacia. Miten keskustelisimme asiat loppuun, ja päättäisimme suhteemme tulevaisuudesta. Jatkettaisiinko sitä, vaiko jätettäisiinkö suosiolla tähän. Ettei kummankaan tarvitsisi kärsiä enää yhtään enempää.

Ja voin kertoa sen viimeisen olevan pahin. Voin käsi sydämellä vannoa, etten saisi sanaa suustani. En saisi sieltä ainakaan mitään järkevää ulos, joka johtaa siihen suureen ihmetykseen, miksi vitussa suostuin näkemään häntä jo tänään. Miksi suostuin menemään kahville hänen kanssaan juuri tänään, vain muutamia tunteja sen jälkeen, kun kotona olisin. Olisin voinut kieltäytyä, ja kertoa kärsiväni aikaerosta. Olisin voinut kertoa, että Jooa tulee meille, ja aiheuttaa siinä vuosisadan riidan taas vaihteeksi. Yhden syyn enemmän lopettaa suhteen tähän, jotta kumpikin pystyisi paremmin keskittymään omaan, henkilökohtaiseen elämäänsä. Että kumpikin - ja varsinkin mä pystyisin satsaamaan kesän tuleviin keikkoihin.

Loppu lento meni nukkuessa. Kumpikin nukuttiin pienessä sykkyrässä, ja toivoin ettei se aiheuttanut mitään enempää draamaa kanssamatkustajissa. Eikä mitään kuvia sosiaaliseen mediaan leviäisi. Toisaalta siitä, että toin Jooan mukanani Suomeen oli jo ihan riittävä uutinen. Siitä uutisoitaisiin Suomen jokaisessa lehdessä, ja kaikki saisivat tietää siitä, miten mukanani oli Isacin sijaan joku aivan medialle tuntematon henkilö. Ainakin lähes tuntematon. Toki parhaimmat fbi agentit - aka uskollisimmat seuraajani olivat löytäneet Jooan somesta, ja seuranneet tätä.

Kentällä asiat sujuivat myös yllättävän hyvin. Ei mitään suurta laumaa vastassa. Muutama tuttu, ja näiden lisäksi Samppa, joka toimi kuskina pääkaupunkiseudulta Turkuun. Toki itsekin olisin voinut ajaa, mutta auton jättäminen kentän säilöön ei tullut mieleenikään. Ei missään mielentilassa, joten Sampan romulla pääsi ihan loistavasti kotiin. Tuttuun ympäristöön, omaan sänkyyn, omaan suihkuun.

Hiljaisen kotimatkan jälkeen kiitin Samppaa kyydistä, ja ojensin tuolle kolminumeroisen summan bensarahaa. Hän ei aluksi meinannut rahasummaa ottaa vastaan, mutta sain, kun sainkin hänet ottamaan sen. Tottakai halusin antaa hänelle bensaan rahaa, ettei omistaan tarvinnut matkaa pullittaa. Mä kuitenkin olin kysynyt häntä kuskiksi, ja hän joutui kuitenkin ajamaan vielä takaisin Helsinkiin. Bensaa siinä palaisi, ja aivan helvetisti. Eikä se tänä päivänä ole halpaa. Ei ole koskaan ollut.

''Oon saanut mieleeni kuvan, että asutte jossain helvetillisessä lukaalissa'', Jooa ilmoitti päästessään tutustumaan asuntoomme. Hän jätti kenkänsä eteiseen, laukun keskelle olohuoneen lattiaa, ja marssi pisin kämppää. Itse kävelin keittiön jääkaapin kautta, nappasin sieltä itselleni viccyn, ja taapersin olohuoneeseen. Lösähdin sohvalle, ja tapitin miten Jooa painoi menemään. Kävi työhuoneessa, viipyi siellä muutaman hetken. Makuuhuonessa, pienestä natinasta päätellen istuutui - vaihtoehtoisesti asettui makoilemaan toivottavasti pedatulle sängylle. Viipyi hetken, vaihtoi huonetta.

''Mielessä kävi kyllä muuttaa johonkin hienostoalueelle, sinä vuonna rakennettuun omakotitaloon, mutta tämä oli paljon parempi vaihtoehto. Lyhyempi matka kaikkialle, ja kivat näkymät'', viittasin parvekkeeseen, jota ei pahemmin käytettyä tule. Kumpikaan kun ei paheenaan tupakkaa polta, ja pyykit ripustetaan sinne tänne silloin, kun niitä itse kotona pestään.

''Tää on kyllä kiva'', Jooa hymyili, asettuen makoilemaan divaanisohvan toiselle reunalle. ''Missä se yks muuten on?'' Enkä voinut kuin naurahtaa. Se yksi. Ihan, kuin Isac olisi Harry Potterin Voldemort. Niin paha, ja pelätty, ettei sen nimeä saisi lausua. 

''Matkalla kotiin.'' Kerroin toiselle, kun olin lukenut Isacilta saapuvan viestin. Jossa kertoi viisi minuuttia sitten lähteneen Milolta. Ja että hällä kestäisi jokusen hetken vielä.

''Eikö teiän pitänyt siellä kahvilassa nähdä?'' Piti. Meidän piti nähdä siellä, mutta ilmeisesti suunnitelmiin tuli muutos. Muutos, josta mulle kerrottiin vasta jälkeenpäin.

''Joo, mutta hän on suhteen nainen. Saa muuttaa mieleään juuri silloin, kun haluaa'', en kyennyt pidättelemään huulille nousevaa virnettä, kun laskin puhelimen lattialle. Käännyin vatsalleni, jotta näin Jooan, ja hänen huulillaan lomailevan hymyn.

''Ja hänen mielensä muuttumiseen ei missään nimessä liity hänen kodissaan oleva, vieras henkilö. Eihän?''

''Ei tietenkään, mikä sut edes sai noin ajattelemaan'', läpsäisin tuota hellästi reiteen kertoen, kuinka pian pitäisi olla asiallisesti. Ja kuinka pian olisi kirjaimellisesti helvetti irti. Ehkä syystä, että Jooa oli täällä. Ehkä syystä, että mulla oli ainakin omasta mielestäni kerrankin paljon vastaan sanottavaa. Paljon omia mielipiteitä, joista halusin keskustella. Jos siis suuni jossain vaiheessa auki saisin. Jos suunvuoron Isacilta saisin muutoinkin, kuin puhumalla - tässä tapauksessa huutamalla päälle.

//sekavuus asteikolla 1 - 10 aika vahva 9 ...

mut tosiaan jaan tän luvun nyt ''kahteen osaan'', seuraava tulee toivottavasti viikon sisään!!