⏩ do you really love me?

ღ kuudes

12.04.2021 || isac

Milon vierashuoneen sänky ei ollut mikään maailman paras - mutten viitsi valittaa. Se oli kuitenkin parempi, kuin tyhjyys, joka olisi ammottanut, ellei hän pelastavana enkelinä olisi ottanut mua luokseen muutamaksi päiväksi. Ja, no aamulla opiskelemaan lähtenyt Waltteri saattoi olla osasyy miksi en halunnut valittaa. Toisaalta en myöskään halunnut puhua hänestä. Olimme vain kaksi, tällä hetkellä yksinäistä jätkää, jotka nukkuivat tiukassa lusikassa lämmittääkseen toisiaan. Pitääkseen toisilleen seuraa.

Tiedä, tiedän, se on väärin Robinia kohtaan, mutta se oli helvetin epäreilu kieltäessään mua menemästä kotiin. Se teki omat valintansa siinä kohtaa, mä tein omani hieman aikaisemmin, kun kodin sijaan menin Milolle.

Tein myös omat valintani siinä samalla, kun söin aamupalaa puoli yhdeltä päivällä. Päätin lähteä käymään kotona. Otin sen riskin, että Robin olisi siellä, ja saisimme aikaan vuosisadan riidan. Mutta hoin itselleni, ettei Robin kuitenkaan kotona ole. Luultavasti viettänyt nämä pari päivää Helsingissä ystäviensä luona. Ainakin niin oli hyvä uskotella itselleen.

Aamupalan jälkeen kävin pesemässä vartaloni, pitäen liian pitkiksi kasvaneita hiuksia ponnarilla. En jaksanut pestä niitä - eilen illalla sen kun tein. Nyt tuntui vain helvetin likaiselta, joten uusien vaatteiden alle halusin puhtaan ihon.

Pukeuduin eilen ostamiini, uusiin vaaleisiin farkkuihin, sekä sen lisäksi vaaleanpunaiseen Adidaksen huppariin. Sekin oli uusi - yllätys yllätys. Kävimme shoppailemassa, ja syömässä jätkien kanssa. Pidimme hauskaa, puhuimme paskaa, kuulostimme teini-ikäisiltä, mutta se kaikki jäi silloin tekemättä. En pahemmin teini-ikäisenä puhunut pahaa kenestäkään - oli niin paljon kaikkea muuta, etten pahemmin ehtinyt.

Nyt oli kuitenkin aikaa, vaikka muille jakaa. Oli Milo, oli Waltteri, ja no, eilen oli myös Sigge - Waltterin suuriegoinen kämppäkaveri, sekä sen tyttöystävä Niia. Niia kertoi, miten nuorempana oli vuorannut seinänsä Robinin kuvilla, ja kovasti pyysi hänen kanssaan tapaamista. Kerroin siinä vain, että nyt on hieman huono hetki, mutta lupasin samassa hoitaa asian kuntoon, kun kaikki olisi jälleen hyvin. Jos olisi.

Laitoin matkalla kotiin Milolle viestiä, että palaisin sen luokse tänään vielä. Kerroin, että kävisin kotona hakemassa läppärini, vähän vaatteita, sekä muuta tarvittavia asioita. Meinasin pyytää kuskia odottamaan ulkopuolella, mutta nähtyäni Robinin auton parkissa, maksoin, ja kiitin kohteliaasti kyydistä.

Talon ulkopuolella hengittelin hetken rauhassa, ennen kuin pienen paniikin kanssa astelin odottelemaan hissiä. Ja voin vannoa, ettei hissin odottaminen, tai se matka ylimpään kerrokseen ollut ikinä niin hidas. Se ei ikinä kestänyt niin kauaa, kun nyt kesti.

Monen tunnilta tuntuneen minuutin jälkeen pääsin sisälle asuntoon, enkä edes riisunut jaloissani olevia kenkiä. Sen sijaan kirosin eteisessä olevia, ylimääräisiä kenkiä, jotka taisivat kuulua Samuelille, ellen kovin väärässä olisi. Tottakai hänen piti olla täällä juuri tänään. Tottakai. Samuel kun ei pitänyt musta millään tasolla, enkä mä hänestä. Tästä koituisi vain kaksi yhtä vastaan tilanne, ja tottakai mä yksinäisenä sen häviämään tulisin. Voin vain mielessäni nähdä sen miten poistuisin asunnosta suunnilleen itkua pidätellen, kun Samuel sanoisi jotain, mitä en kuulla haluaisi. Tai Robin ilmottaisi, ettei haluaisi tulevaisuudessa enää olla mun kanssa missään tekemisissä.

Ajatuksissani olin astellut olohuoneen poikki makuuhuoneen puolelle, ja kaivelin vaatekaapistani tarvittavia vaatteita. Muutamat alusvaatteet, pari t-paitaa, yksi huppari lisää, samoin mustat farkut, että collegehousut. En mä tiennyt kauanko tulisin Milolla asumaan, mutta halusin varautua pahimpaan. Tietenkin olisin voinut ottaa koko helvetin vaatekaapin mukaani, mutta se olisi vaatinut hieman isompaa reppua.

Seinän vierellä olevasta vaaterekistä valitsin nahkatakkini, jonka heitin päälleni. Tuskimpia mitään muuta takkia tarvitsemaan tulisin. Ja koska hiukseni näyttivät järkyttävältä, seinällä olevasta hyllyköstä nappasin huppariini sopivan vaaleanpunaisen lippiksen, jonka asettelin päähäni.

''Minne sä olet menossa?'' Robin ilmaantui makuuhuoneen ovensuulle juuri, kun huoneesta olin poistumassa. Hän katsoi mua päästä varpaisiin, kuin painaen jokaisen yksityiskohan mieleensä. Ehkä hän niin tekikin, en yhtään ihmettelisi. Voisi sitten tulevaisuudessa kertoa mitä mulla oli päällä, kun riideltiin jälleen kerran.

''Milolle'', yksinkertaiselle kysymykselle yksinkertainen vastaus. Odotin silmien pyörittelyä, tai säälittävältä kuulostavia tuhahduksia, mutta tämän kaiken sijaan hän sulki makuuhuoneen oven - jääden itse sisäpuolelle. Ei se veisi totuutta pois, että Samuel oli oven toisella puolella ja kuulisi aivan kaiken.

''Miksi? Eikö oma koti kelpaa enää?'' saatoin päästää huulteni välistä ilmoille hennon naurahduksen.

''Kelpaa, mutta sä teit erittäin selväksi, etten ole tervetullut tänne'', ilmoitin purren aavistuksen huultani. ''Ja koska Samppa on täällä, en todellakaan ole jäämässä, vaikka mielesi olisitkin muuttanut.''

''Samppa on täällä, koska sulla oli parempaa tekemistä. Koska sulla oli kiire nussia Waltteria, eikö?'' Olisinkin nussinut.

''Ei, älä nyt vaihda aihetta. Sä ilmoitit mulle puhelimen välityksellä, etten olisi tervetullut tänne. Että mun pitäisi pysyä, poissa, muuttaa Waltterille'', korotin aavistuksen ääntäni, ja otin pari askelta lähemmäs Robinia.

''Mä tein niin, koska mua suoraan sanottuna vitutti sun käytös. Sä olit ihan vitun idiootti, kun puhuit niin jostain Waltterista. Kuka vittu se edes on? Joku seinäohdake baarista?'' Ai että oikein seinäohdake. Varmasti.

''Milon kaveri'', kohautin olkiani ja toivoin keskustelun jäävän tähän. Toivoin pääseväni pois. Toivoin todellakin, että hän antaisi kerrankin olla, ja jättäisi mut rauhaan. Huomaisi kasvoillani olevasta ilmeestä, etten nauttinut tilanteesta.

''Aina vaan Milo. Ihan sama mitä kysyn, niin Milo sitä, Milo tätä, mene sinne vitun Milon luokse jos niin kovasti nautit hänen seurastaan. Jos hän menee oman kihlatun ohitse!'' Robinin kohonnut äänenvoimakkuus ei merkinnyt ikinä mitään hyvää. Ei luultavasti tälläkään kertaa. Enkä voisi valmistautua, kuin kuulemaan kaikki maailman haukut seuraavaksi koskien itseäni, koskien mulle läheisiä ihmisiä.

''Milo antaa mun sentään nukkua sen luona, sitä kiinnostaa mun hyvinvointi, se välittää musta.'' Ehkä paljon vääriä sanoja Robinin kuultavaksi, mutta en halunnut aina jäädä toiseksi. En aina halunnut olla se, joka alistuu toisen ilkeille kommenteille.

''Mä antaisin, mä todellakin olisin kiinnostunut, ja välittäisin susta jos sä et ois noin kusipää. Ymmärrätkö Isac, sä olet kusipää, sä itse kerjäät tätä'', Robin ilmoitti, ja se riitti. Se todellakin riitti.

En voinut siinä vaiheessa tehdä mitään muuta, kuin rynniä hänen ohitseen, muutamalla juoksuaskeleella siirtyä makuuhuoneesta ulko-ovelle. En mä jäänyt tänne kuuntelemaan sitä, miten Robin ei muka välitä musta. Mä en jää kuuntelemaan mitä sieltä seuraavaksi tulisi. Miten se varmaan haluaisi erota musta, purkaa kihlauksen, muuttaa erilleen. Miten ei haluaisi nähdä mua enää ikinä.

''Mä en rakasta sua Isac enää. Mä en rakasta sua, ja mä toivon et sä kuolet'', hän huusi perääni, ja voin vannoa koko maailman hajoavan niistä sanoista. Olisin voinut vain lyyhistyä samalla sekunnilla maahan, kun painoin oven kiinni. Olisin voinut itkeä koko matkan alas, ehkä kaatua tahallisesti rappusissa ja antaa Robinille sen, mitä toivoikin.

Mutta en tehnyt niin. En jäänyt itkemään siihen, missä nyt olin, vaan soitin taksille, ja toivoin kyynelten pysyvän poissa niin kauan, että pääsisin Milolle. Voisin siellä sitten itkeä, kuin pikkukakara kertoessani Milolle, mitä kävikään. Miten Robin lausui ne sanat, joita en halunnut ikinä kuulla. Miten se ei rakasta mua enää. Miten se toivoo mun kuolevan.

Miten se helvetti sentään ei rakasta mua enää.

//mp ropinin kuukautisista??