Kokonaan Sun (Dramione)

5|Avautuminen kirjastossa

Hermionen  näkökulma:
Heräsin unisena tyttöjen makuusalista. Mietin Dracoa. Ennen suuteluamme olin huomannut kuinka komea hän on. Ehkä hänen salaisuutensa onkin että hän pitää minusta. Ja ehkä alan minäkin. Mutta asian sekoittaa se, että Malfoyn aiempi käytös on ristiriidassa nykyiseen. Koko juttu on niin epäselvä. Ehkä asia selviää ajan kanssa. Mutta luultavasti nopeammin jos menen keskustelemaan hänelle. Mutta miten? Ensimmäiseksi se olisi äärimmäisen kiusallista. Entä jos Draco esittäisi taas kovista tai jotain?
Päätin jutella hänelle aamiaisella välittämättä muusta.

Juttelen rohkelikon pöydässä, suuressa salissa Ronille ja Harrylle. Ron on ällöttävä. Tiedän että hän yrittää vietellä minua jollain tapaa mutta ei siihen kyllä pysty.
Nousen penkistäni. Aion mennä nyt puhumaan Dracolle.
"Hermy, mihin sä meet?" Ron kysyy.
"En mihinkään, älä sä nyt huolehdi. Sitäpaitsi, älä jooko sano mua Hermyksi, okei?"
Ron huokaisee.
Kävelen luihuisten pöydän viereen.
"Hei, Draco! Tulisitko tänne hetkeksi?" pyydän häntä suuren salin ulkopuolelle. Hän nauraa ihmetellen kavereilleen. Pansy tönäisee hänet ylös penkistä räkättäen, ja poika kävelee luokseni.
"Mitä asiaa kuraveri?" hän kysyy.
Sanat puukottavat selkään, mutta vastaan:
"Mitä se eilinen jälki-istunnossa oli?"
"En sitte tiiä," Draco sanoo ja kävelee pois. Hämmentävää.

Ronin näkökulma:
"Mitä ihmettä Hermy teki salin ovessa juttelemassa Malfoyn kanssa?!" kysyn Harrylta, kun Hermione on istumassa pöytään.
"Ei se sulle kuulu!" Hermione vastasi selkeästi.
"Ai ei kuulu mulle, vai? Näköjään en saa enää olla huolissani edes siitä että puhut salaperäisiä sen limanuljaskan kanssa!"
kiroan.
"Senkin paskiainen! Minulla on oma elämäni! Kerron kaiken teille, koska olette parhaat ystäväni, mutta saan pitää salaisuuden jos haluan!" Hermione saarnaa.
"Okei, Ron ja minä emme sitten enää pidä huolta sinusta yhtään! Saat olla ominesi ja Malfoyinesi jos me emme kelpaa!" Harry huutaa viimeisen laukauksen.

Hermionen näkökulma:
Hiljaisuus.
Nousen penkistäni, kaadan kurpitasamehulasini pöydälle, ja kävelen käytävälle. Purskahdan itkuun. Olen heikko, tiedän sen. Menen kirjastoon lukemaan, jotta saisin ajatukseni pois heistä. Luulin että he olisivat ymmärtäväisiä.
Välit ovat nyt poikki eivätkä heposti palaudu. Kostan myöhemmin. Luen kauan. Monta kyyneltä ehtii tippua kirjan sivujen päälle sekoittamaan mustetta toiseen. Olen juuri kohdassa, jossa kerrotaan Varjelum-loitsusta, joka suojaa uhria kilvellä yhdeltä loitsulta. Hätkähdän, kun joku laskee kätensä olalleni. Käännän katseeni. Se on Draco.
"Miks itket?" poika kysyy.
Harkitsen ensin yksityisasioitteni kertomista ihmiselle kuin Draco, mutta sanon hänelle kuitenkin:
"En ole enää väleissä Ronin enkä Harryn kanssa."
"Ha, hyvä! Älä huoli, ne on semmosia luusereita molemmat." hän ilkkuu naurahtaen.
Katson häntä ensin tuimasti, mutta sitten itsekin virnistän.
"Voitko jutella minulle, tarvitsen jotain jolle avautua." huomaan sanovani. On niin omituista että sanon näin, mutta voin nykyään puhua Dracolle kuin kelle tahansa muulle.

Dracon näkökulma:
Vastaan myönteisesti.
Hermione kertoo asioistaan ja mieltymyksistään esimerkiksi Roniin ja Harryyn. Minulla on mahdollisuuksia Hermioneen. Vihaan vain sitä, kun en voi ajatella niin, koska isäni lausahdukset kumoavat kaiken. Ja mitäköhän muutkin ajattelisivat jos pyörisin jästisyntyisen kanssa käytävillä. Joka tapauksessa, kuuntelen hänen asiansa kunnolla. Istumme ja puhumme siinä varmaan tunnin.

Hermionen näkökulma:
Se, että halusin avautua jollekkin, tavallaan livahti suusta, mutta lopulta se oli ihanaa kertoa asiansa. Nyt tunsin myös Dracoa.

Dracon näkökulma:
Nyt tuli sen aika kun Hermione kysyi sitä:
"Miksi sinä sitten nykyään voit jutustella minun kanssa kuin kenen tahansa luihuisen kanssa, vaikka olenkin jästisyntyinen ja tykkäsit ennen kiusata minua?"
Minun oli sanottava:
"Hermione, kun tuota... Asia on niin että mä pidän susta.. Taisiis.. Sä oot nätti ja silleen... Ja oon pahoillani mitä oon sanonu aiemmin sulle, vaikka tää pikku anteekspyyntö ei voi sitä mitenkään korjata. Usko vaan oon pahoillani. Se mun piti kertoo."
Hermionen kasvot vääntyivät hymyyn ja alkoivat punottaa rajusti. "Draco, säkin oot kiva. En voi tietysti vielä sataprosenttusesti luottaa, mutta nyt usko tai älä annan täysin anteeksi" hän ehti sanoa, kunnes Crabbe, Goyle ja Pansy astuivat kirjastoon. Heti kun käänsimme päämme he alkoivat hihittää ja räkättää.
"Mitä, mitä, mitä? Täällä kahden kesken kuraveri-Grangerin kanssa? Oisit kertonut!" Pansy sanoi ja lopetti nauramisen ilmeettömästi.
"Jätämme teidät kai sitten tänne rauhassa, vai mitä Goyle?"
Ja he lähtivät.
"Ömm.. Mäkin varmaan lähen sitten. Nähään!" huikkasin.

Hermionen näkökulma:
Vilkutin, ja vasta kun Draco oli lähtenyt, kuiskasin ihastuneena:
"Näkemiin Draco."

Mitäköhän tykkäätte? Joku ihana votetti mun kaikki osat tästä tarinasta ja se anto mulle motivaatioo tehdä lisää.
Ensi osassa onnettomuus.
Ps. Tässä osassa vaihdettiin aika paljon näkökulmia, toivottavasti se ei sekottanut🤔