7|Hukassa

675 42 2
                                    

Dracon näkökulma:
En saanut Hermionen uutisen jälkeen taaskaan unta koko yönä. Tai en tiedä. Saatoin torkahtaa varmaan puoleksi tunniksi.
Aamulla vaihdoin vaatteet. Kävelin poikien vessaan. Katsoin itseäni peilistä ja näin sekaiset vaaleat hiukseni ja punottavat silmäni. Ensimmäistä kertaa annoin itseni murtua. Itkin vessassa. Aina kun kuulin jonkun tulevan vessaan, menin koppiin ja itkin siellä hiljaa, ettei kukaan näkisi minua. Välillä itkin nojaten lavuaariin. "Hermioneeaarr, tuu takasin!" karjuin itkien epätoivoisesti. Yritin lähteä vessasta, mutta en vielä pystynyt. Ajattelin, että voisinko lähteä ollenkaan. Huuhtelin kasvoni kylmällä raudanhajuisella hanavedellä. Se uudisti. Mutta siltikin itkin ja itkin vielä kauan. Vihdoin sain ryhdistäydyttyä. En tiennyt mitä kello on, mutta tiesin että olin myöhässä aamiaiselta. Lähdin käytävälle katsottuani vielä peilistä turvonneita kasvojani ja pitkiä kyynelvanoja. Pyyhin ne pois. Käytävällä oli kello, josta havaitsin että olin ollut vessassa murtumassa noin kaksi tuntia. Itkeminen ja purkautuminen saattoi jopa vähän auttaakin, mietin. Mutta nyt ehtisin vielä aamupalalle.

Katsoin lautaseeni. Kaurapuuroa. Pyörittelin ja taputtelin lusikalla kaurahiutaleita. Kuulin ihmisten puheensorinaa ympärilläni. En saanut niistä selvää. Minulla oli huono olo ja tajusin että se oli varmaankin nestehukkaa, sillä en ollut juonut päivään paljon mitään ja sen lisäksi hikoillut koko yön ja itkenyt aamulla ämpärillisen. Hain Luihuisten pöydän toisesta päästä vesikannun. Kaadoin siitä kolme kerraa lasiini ja join kaikki. Pitäisi tehdä liemiläksyt Kalkarokselle. Kumpa Hermione olisi täällä auttamassa. Kuvittelen kuinka pyytäisin, että hän kertoisi kolme mainittavaa pimeyden voimien lientä ja hän moittisi nauraen  niinsanottua lunttaustani, mutta lopulta auttaisi ja tekisimme ne yhdessä vaikkapa kirjastossa. Muuten Kalkaroksesta, hän vapautti minut jälki-istunnoista. En tiedä tasantarkkaan miksi, mutta jotenkin Hermionen takia.

Ehdin jo vetää kirjani laukusta liemiläksyjä varten, kunnes joku sanoo nimeni takanani. Se on professori McGarmiwa.
"Mitä asiaa?" mutisen katsomatta häneen.
"Jututin matami Pomfreytä tänään, ja hän pyysi välittämään tiedon sinulle, että et voi nähdä Hermionea ainakaan kuukauteen. Hän kertoi että hänellä on vakava aivovaurio. Hän herää kuulemma varmasti, mutta tähän vammaan kyseisellä tavalla, vasta pitkän ajan päästä. Hän sanoi että he voivat silti kertoa kuulumisia kun Hermione herää."
Löin lusikan pöytään ja pamautin pääni pöydälle makaamaan. Nyyhkytin hieman kenenkään paitsi McGarmiwan kuulematta.
"Miksi noin, Draco? Luulin että et piittaa tytöstä. Olen kai erehtynyt?"
hän utelee.
"Ei kuulu sulle, mee nyt vaan pois ja tiedoksesi Granger on tärkeä mulle!"
tiuskaisen kuiskaten.

Tunnilla:
En pysty keskittymään mihinkään. Tämä on jo kolmas oppitunti. Kirjaimellisesti en mihinkään. Minä kaipaan Hermionen tähän viereeni nyt! Huudan epätoivoisesti mielessäni. Nukahdan tunnille ja saan moitteita niskoilleni. Kukaan ei tiedä tilannettani. Tuokin joku uusi opettaja huutaa minulle päin naamaa! Malfoyita ei käsketä noin vaan. Päätän, että en mene yhdellekkään tunnille enää. Tajuan itsekin kuulostavani lapselliselta, mutta päätös tuntuu oikealta. En muutenkaan opi enkä tajua tunneista mitään.  Lähden. Livistän opettajaa karkuun. Jos hän olisi saanut minut kiinni, olisi tullut varmasti monen päivän jälki-istunnot. Eikä! Se palautti taas mieleen Hermionen ja minun ensimmäisen ja tavallaan viimeisen ihanan jälki-istunnon.
Olen hengästynyt seisoessani käytävällä. "Paska!" Kiroan käytävillä ja alotan taas huutoitkun. Lopetan, sillä käytävillä on hiljaista, koska kaikki ovat tunneilla. Nyt kun olen paennut tunnilta en pääse enää takaisin ellen halua viiden tunnin jälkkää. Pitää siis ruveta piileskeleen pois tunneilta. Mihinköhän pääsisin. Tiedän, että kaikki johtuu Hermionesta. Miksi minun pitää pitää hänestä? En pysty päästämään irti, vaikka kuinka yrittäisin. Ois pitäny vaan jäädä tunnille, mietin. Mutta nyt olemme tässä tilanteessa, ja pitää tehdä päätöksiä. Kun nyt kaikki ovat tunnilla, voisin mennä hakemaan tavarani ja majoittautua johonkin. Nyt tiedän! Tarvehuone!

Noniin, elikkäs nyt Malfoy niinkun muuttaa tarvehuoneeseen, koska ei halua käydä tunneilla, mutta ei voi mennä kotiinkaan. Ensi osassa kaipuu kasvaa edelleen. Toivottavasti pidit💙 jos näin, niin jätä vote💙

Ps. Tasan 500 sanaa!!

Kokonaan Sun (Dramione)Where stories live. Discover now