Lupa rakastua?

3

(Lue edellisen luvun loppu jos et muista missä mennään)
Kellarissa näytin luokat ja joitakin vessoja. Hra Olen liian täydellinen kertoakseni sinulle nimeäni laahusti perässä myrtyneen näköisenä.
"Hei mä tiiän et koulu on iha vitun syvältä mut ei se niin raskasta oo ettei jaksais kävellä nopeampaa"
Tiuskin Hra Täydellisyydelle. Olin päättänyt olla hänelle erityisen hankala. Koska minulla rupes kattila kiehumaan aina ylimielisten tyyppien lähellä.
"Jaa no jos sä tiedät että tää on syvältä miks sä oot täällä?"
Hra Voin ehkä harkita nimeni kertomista sinulle vihjaili.
Olenko muuten unohtanut mainita että hänellä oli järkyttävän suloinen aksentti. Olin arvannut että se olisi ehkä espanjasta tai italiasta. Oli mistä oli se kuulosti jumalaiselta. Muttei niin jumalaiselta että sitä ei voisi vastustaa jos keskittyi.
"Koska joku idiootti päätti tulla vaihtariksi tänne."
Näpäytin. Hän katsoi minua kuin arvioiden ottaisiko sen henkilökohaisena loukkauksena. En jäänyt odottamaan vastausta vaan raastin katseeni irti hänestä ja lähdin kiipeämään kellarista kohti ylempiä kerroksia. Hra Katson perääsi mutten jaksa liikkua katseli menoani.
"Ootsä tulossa tän vuoden puolella."
Ärisin hänelle. Nyt tuon ylimielisen paskiaisen käytös alkoi ihan tosissaan jurppia.
"Enpä taida. Tule sä tänne niin pidetään vähä hauska."
Hra I'm sexy and I know it sanoi niin seksikkään matalalla äänellä että melkein lankesin. Mutta jokin ajoi minua eteenpäin niinmpä huusin vain
"Hyvää loppu elämää vaan sullekkin."
Ja läksin kohti maantidon luokkaa jossa tällä hetkellä oli tuntini. Pyrähdin luokkaan kuin pyörremyrsky ja varmaan näytinkin myös siltä, koska edes opettaja ei sanonut mitään.
Koko tunnin ajattelin vaan Hra Jonka nimeä en muuten vieläkään tiedä kuinka ärsyttävä tämä oli. Koulun kello soi ruokailun merkiksi. Ruokalan ovella Elena odotteli minua ja alkoi yli pirteästi selittää jotain omasta vaihtaristaan. Hänen nimi oli kuuremma Sara. Ruskea hiuksinen puhelias tuttö. Täsmälleen samanlainen kuin Elena. Pian Sara liittyi seuraamme. Hän oli lyhyt. Ja kun sanon lyhyt tarkoitan extra lyhyt. Hän oli varmaan 150 cm tai alle. No ainakin hän oli samanlainen kuin Elena. He hoitivat puhumisen ja minä esitin kuuntelevani. Sopi minulle ja he eivät näyttäneet edes huomaavan minua.
"Kuka se sun vaihtari on?"
Sara kysyi. Havahduin mietteissäni ja mietin miten en vaikuttaisi täusin kahjolta koska en tiennyt sen nimeä. Huomaa sen ei hänen olin päättänyt ettei hän ansaitsisi edes sitä.
"Ööö en tiedä."
Mutisin.
"Ei kertonu."
Elena ja Sara katsoivat minua odottavasti joten jatkoin.
"Pitkä, tummat hiukset, tatuointeja...
Tuo joka tuli juuri sisään."
Osoitin häntä ei sitä sormellani. Molemmat kääntyivät katsomaan ja ihmettelin kun näytti siltä että Sara kalpenisi.
"Sait pahimman tuo on Zac Martin. Koulumme pahin kovis ja rehtorin lapsi. Sitä varten se on täällä ei se muuten ois päässy. Tunnetaan myös fuckboyna."
Hän ilmoitti.
"Wau tossa oli enemmän informationia kuin mä olisin saanu siitä itestään vuodessa irti."
Hymähdin. Katselin kun kaunis blondi juoksi Zacin syliin. He alkoivat suudella intohimoisesti keskellä ruokalaa. Monet katsoivat heitä joko ihaillen tai kummissaan. Tässä koulussa ei yleensä harrastettu julkisia hellyyden osoituksia. Elena tönäisi minua kun olin hänen mielestään tuojottanut näkyä liian kauan.
"Kannattaa laittaa suu kiinni ettei kuola valu. Mutta pakko se on minunkin myöntää hän on kuuma."
"Hmph parempiakin on nähty."
Sanon töykeään tapaani ja lähden pöydästä.
"Ei ainakaan tässä koulussa."
Kuulen Elenan kihertävän. Kuljen tahallani Zacin ohi ja kuulen hänen kuulen varmaan hänen murisevan blondin kuljetaessa kättään Zacin haarovalissä. Huh huh kuvittelin varmaan vain. Harpoin kohti fysiikan luokkaa. Fyysiikka pidettiin sekä lukion ykkösten että kakkosten kesken siksi inhosin sitä. Kakkoset yrittivät polkea ykkösiä jalkoihin. Se olikin osa syy siihen miksi yleensä istuin yksin. Olin ainoita ykkösiä jotka pistivät kakkosille tai tilaisuuden tullen kolmosille kapuloita rattaisiin. Istahdin vakio paikalleni ikkunan viereen. Pikku hiljaa muutkin alkoivat valua luokkaan kun opettaja ajoin heidät käytävältä. Ja koska olet ehkä huomannut onni on aina puolellani ja kukapa muukaan Zac asteli kuninkaan elkein luokkaan.
"Mihinkäs täällä saa perseensä lykätä."
Zac tiedusteli opettajalta. Luokan tyttöjen huokaillessa kaipaavasti joka ei varmasti jäänyt Zaciltä huomaamatta.
"Eikös Lucy esitellyt sinulle koulua."
Zac vilkaisi minua häijysti ennen kuin vastasi myöntävästi.
"No sittenhän voit mennä hänen viereen."
Voi vittu. Zac asteli viereeni ja istahti.
"Oot palveluksen auki."
Hän kuiskasi samalla virnistellen omahyväisesti.
"Juu ja lehmät lentää. Mä en pyytäny apua joten en vitut oon."
Vastasin ja virnistelin takaisin.
Mikä hitto mua vaivaa yleensä en hymyile tai virnistele tai muutenkaan osoita olevani iloinen.
"Neiti Fary minä olen ollut myös nuori ja ymmärrän että herra Martin on vastustamattoman näköinen, mutta jos kumminkin koettaisit seurata."
Fyken maikka huhuili edestä jatkaen samalla opetusta.
"Vastustamattoman näköinen ja paskan marjat."
Jupisin. Saimme ohjeen jonka mukaan meidän piti yhdessä tehdä jonkin lainen litku. Kuulemma jonkin asteinen pesuaine. Aloimme sekoittamaan aineita.
"Annatko sen punaisen pienen purkin."
Sanoin katse luioksessa. Minusta oli kiehtovaa nähdä kuinka eri aineet sekoittuivat ja kieppuivat sekoittaessa. Käteeni annetiin pieni purkki josta piti tiputtaa kaksi tippaa samalla sekoittaen. Lisäsin tipat samalla huomaten että lasipullo oli keltainen ei punainen en kerennyt reagoida kun neste räjähti. Klisee mutta totta. Ja sillä syypäällä oli otsaa nauraa. Olohan tilanne koominen, mutta silti. Otin äkillisessä raivonpuuskassani kiini lasikulhosta jossa aineen rippeet olivat ja viskasin sen hänen päälleen. Hetken katsoimme toisiamme hämmästellen mitä oli tapahtunut. Koshta koko luokka repesi opettajan iloksi. Maikka yritti epätoivosesti rauhoitella luokkaa. Mutta näköjään aineiden kaatelusta toisten päälle oli kehittyny trendi. Pian luokan lattia oli liukas kaikesta töhnästä jota sille oli lentänyt. Mutta vielä karmeampi näky olivat oppilaat. Kaikkien naamat, hiukset, vaatteet, hatut, sukat, kengät olivat enemmän tai vähemmän sotkussa. Tuli mieleen joku todella klisee teini high school leffa. Ylivoimaisena ykkosenä oli kuitenkin opettaja joka seisoi luokan edessä lamaantuneen. Raukka parka! Katsoin Zackia lievästi hengästyneenä. Saanko kysyä miten joku voi näyttää tukka sotkussa ja naama täynnä epämääräistä sotkua niin perkeleen seksikkäältä. Zac virnisti minulle huomatessaan tujotukseni. Voi itku! Miks sen piti huomata. Käänsin katseeni nopesti taululle jonka edessä pahasti järkyttynyt opettajamme seisoi.
"Mitä luulet tarvitseeko opettaja terapiaa tämän jälkeen."
Zac oli huomaamattani hiipinyt taakseni ja kuiski korvaani joka sai kylmät väreet kuljemaan selkääni pitkin. Ja tietenkin hän huomasi sen.
Hän naurahti vaimeasti ja nojasi vielä lähemmäksi.
"Siirry kauemmaksi."
Yritin sanoa tiukasti mutta epäonnustuin surkeasti.
"Miks sähä näytätä tykkäävän tästä."
Nyt hän vieritti sormenpäitään käsivarsillani. Ja totta kai ihoni meni kananlihalle.
"Siirry nyt vaan."
Yritin epätoivoisesti. Toisaalta tykkäsin tästä mutta pikku hiljaa huomasin ahdistuksen hiipivän mieleeni. En ollut neljään vuoteen koskenut kehenkään tai suvainnut ketään alle metrin päässä minusta. En vain pystynyt. Ei ei ei. Hän vain jatkoi ja jatkoi samalla hymisten korvaani. Puolet koulun tytöistä varmasti maksaisivat tästä, mutta minulla paniikki nousi uhkaavasti. En kyennyt enää liikumaan. Hengitykseni tihentyi uhkaavaksi huohotukseksi. Zac varmaan erehtyi luulemaan sitä hyväksi merkiksi, koska alkoi suutelemaan kaulaani. Ja pam se laittoi adrenaliinin liikkeelle. Tönäisin häntä kovaa. Ja juoksin kohti luokan ovea. Takaani kuului pulpettien ryskettä kuin joku olisi kaatunut niiden päälle. Juoksin pitkin käytävää. Monet katsoivat kummeksuen kyynelten raidottamaa naamaani. Pian näin koulun oven lähestyvän. Suunnittelin juoksevani koulun läheiseen metsään. Jos (isolla jiillä) pääsisin sinne asti. Tunsin kuin pakokauhu otti valtaansa yhä enemmän ja enemmän aivotoimintaani. Ajatukseni harhailivat sen illan tapahtumissa. Juoksuni hidastui ja pian kävelin harhailevin askelin kohti metsää. Sen edessä seisoi joitakin satunnaisia koviksia jotka osoittelivat minua nauraen. En välittänyt. En enää jaksanut välittää. Tunsin näkökenttäni hämärtynyvän. Se lisäsi pakokauhua joka tuntui kynsiltä jotka repivät minua sisältä riekaleiksi. Ne repivät ja raatelivat. Tuntui kuin kaikki vanhat haavat revittäisiin auki ja jätettäisiin vuotamaan. Tajuntani rajamailla tajusin vielä jatkaa kävelyäni jonkin matkaa metsässä. Minulla ei ollut enää ajan tajua ja harhailin ympäri metsää. En tuntenut enää ympäristöäni. Jotenkin hämärästi tajusin olevani eksyksissä. Ja taas pakokauhu löi aaltoina ylitseni. Ne pakottivat minut polvilleni. En enää jaksanut en kyennyt jatkamaan. En kyennyt enää taistelemaan kipua ja pakokauhua vastaan vaan annoin sille vallan. Heti sen tehtyä kaduin. Minun pitäisi jaksaa. En saisi luovuttaa mutta olin heikko. Sen illan tapahtumat kelautuivat mielessäni yhä uudelleen ja uudelleen. Fyysinen kipu löi lävitseni. En tiennyt mistä se oli lähtöisin mutta se viimeistään sumensi ajatukseni. Kauhu sai yliotteen lopullisesti minusta samalla kun illan tapahtumat pääsivät päätökseensä ja jäivät junnaamaan siihen kuin rikkinäinen levy. Tunsin oloni avuttomaksi. En saisi olla avuton. Olen heikko. Heikko. Heikko. Liian heikko. En saisi olla heikko. En saisi olla avuton. Tunsin kevyen  kosketuksen okapäälläni joka kymmenkertaisti kaikki tuntemukseni ja viimein sain myös ääneni toimimaan.