Lupa rakastua?

9

Zayn oli pitkän aikaa lohdutellut minua kunnes keräsin itseni. Tällä hetkellä kävelimme jonnekkin Zaynin isän huvilaan tai johonkin vastaavaan. Kuulemma ei ollut turvallista pitää minua koululla välikohtauksen jälkeen. Olisin paripäivää siellä kunnes tilanne koululla rauhoittuisi. Minulla ei ollut hajuakaan missä me olimme mutta Zaynillä oli näköjään jokin sisään rakennettu navigaattori. Sen verran hyvin tyyppi suunnisti metsässä. On muuten helvetin epäreilua kun joku suurinpiirtein leijuu oksien ja juurakoiden yli ja sitten on tapaus nimeltä Lucy joka kompastelee kaikkeen mikä tielle vaan sattuu olemaan. Vielä ilkeämpää tämä metsässä kävely oli kun minulla ei ollut kenkiä. Toki korkokenkien kanssa erä Jormailu olisi hankalaa mutta olisivat nekin paremmat kuin ei mitään. Onnuin jo aika ansiokkaasti vasenta jalkaani astuttuani jonkun terävän päälle. Zayn oli varmasti haistanut veren muttei reagoinut asiaan joten en uskaltanut valittaakkaan.  Olin vieläkin hämmentynyt Zaynin huolenpidon takia mutta lyhyt oli se huolenpito. Tällä hetkellä marssimme ties missä korvessa peräjälkeen hiljaisuudessa. Zayn vaikutti siltä kuin haluaisi vain mahdollisimman nopeasti eroon minusta.
"Sä muuten lupasit kertoo jotain jos mä kerron ton äskösen."
Hups minä ja suuri suuni. Zaynin murhaavasta katseesta en kaiaa tässä maailmassa köpöttelisi jos jatkaisin.
"Mä valehtelin."
"Paskiainen sä lupasit."
"Mähä sanoin et valehtelin."
Auoin suutani mutta ennen kuin kerkesin muodostaa mitään järkevää lausetta Zayn keskeytti minut.
"Vittu turpa tukkoon ja kävele. Sä oot jo valmiiks iha saatanan hidas nii nyt ei todellakaan perkele sentään jäädä selittelemään mitään."
Uuuh en tiennykkää et joku voi huuta noin kovaa.
"No vittu saisitko vielä yhen saatanan kirosana toho perkeleen lauseeseen."
Näsä viisas kun olen nii olihan sitäny pakko vähä rajoja koetella. Mutta se reaktio minkä sain ei todellakaan ollut odotettu. Ensin tolla hemmetillisen ärsyttävällä mieshuoralla on otsaa raivota kuin mielisairas puhveli ja nyt se puhveli nauraa (PS: Onko mieshuora sana?!). Ja vajakki kun olen tollistelin vieressä ja mietin että itse asiassa pidin tuosta naurusta. Se oli iloista veden liplatusta joka nousi ja laski juuri oikeassa rytmissä ollakseen samalla rauhoittavaa mutta silti mukaansa tempaavaa. Mutta nyt Lucy ryhdistäydy muista sä oot vihanen sille.
"Zsiisus ootsä iha sekasin."
Yritin olla inhottava mutta ehkä huomaatte ettei ollu iha parhaita hetkiäni.
"En en jatketaan matkaa."
Pieni hymyn kare nosti Zaynin toista suupieltä vielä silloinkin kun hän kääntyi ympäri.
"Kusipää."
Luulin että sanoin sen vaan mielessäni mutta heh heh.
"Sanoo tyttö joka saa älyn väläyksen viillellä talossa joka on täynnä nälkäisiä vamppyyrejä."
"Nälkäsiä mien ne ois sen nälkäsempiä sillon ku joskus muulloin."
"Koska jokainen saa oikeaa verta aina lauantaisin. Joten kaikki on nälkäsiä perjantaisin."
"Ookei... Mut mitä se punanen litku on jota kaikki juo."
"Verenkorviketta."
"Eli?"
"Verenkorviketta."
Kusipää mikä kusipää.
"Nii mut mitä se on."
"Verenkorviketta."
"Ookei hra kusipää. Mitä se veren korvike sisältää? Mistä se on tehty? Ja miten?"
"Miks sä sen haluut tietää."
"Okei mulle riitti. Jos sä aiot olla koko matkan tollanen kusipää nii terve menoo. Turha luulla et kaikki jaksais roikkua sun seurassa vaan sun ulkonäön ja aseman takia."
Nostin kädet pystyyn kuin antautuen ja pyörähdin ympäri.
"Ja mihis sä oot menossa."
"En tiiä ja mitäs se sua kiinnostaa mees litkim sitä sun verenkorviketta."
En tiiä mien olin nyt niin täynnä raivoa mutta oli joitakin asioita joiden takia kiihdyin herkästi yksi niistä oli kusipään seurassa oleminen yli viisitoista minuuttia. Ja hei kiittäkää ja kiittäkää tällähetkellä olin ollut kusipään seurassa jo ainakin kolmetuntia. Olin vain niin väsynyt niin väsynyt. En jaksa aina esittää olevani kunnossa. Uskokaa tai älkää se esittäminen on paljon raskaampaa ja kuluttavampaa kuin itse asia jonka takia esittää. Huoh. Lysähdin maahan polvilteni. Jostain kumman syystä katselin mekkoani suruissani. Sitä ei enää vanish coldkaan parantaisi.
"Mä pidin tästä mekosta."
"Voi juma lauta mitä sun kanssa pitäis tehdä. Ensin sä kerrot et sut raiskattiin sit sä oot taas iha kunnossa sitte me riidellää ku mitkäki vähäjärkiset ja sä sanot jotain niin söpöö et mun on pakko nauraa jonka jälkeen sä taas keksit raivota jostain verenkorvikkeesta ja lopulta ilmotat että sä pidät sun mekosta. Mitä helvettiä mun pitäis tässä tehdä? Mut on koulutettu hallitsemaan vämppyyreitä. Ajattelemaan poliittiselta kannalta. Sovittelemaan riitoja. Ei lohduttamaan tyttöä joka kertoo että joku on raiskannu sen. Ei kertomaan veren korvikkeesta. Eikä vastaamaan lauseeseen  Mä pidin tästä mekosta."
"Mut tää mekko oli oikeesti kiva."
Jo puolessa välissä Zaynin vuodatusta suupieleni alkoivat kaartua hymyyn. Se ei ollut sellainen kansikuva hymy joita näkee lehtien kansissa. Se oli hymy jota ei oltu hymyilty moneen vuoteen. Se oli epävarma kyhäelmä joka saattaisi sekunneissa vaihtua itkuun. Mutta se oli hymy.