Lupa rakastua?

8

... viilsin ranteeseeni varmaan neljä viiltoa. Ja hullu kun olen ah että se tuntui hyvältä. Katselin lumoutuneena kuinka punainen veri imeytyi kankaaseen värjäten sen karmiinin punaiseksi. Harmikseni joku muukin katseli punaista hihaani. Oli kuin aika olisi pysähtynyt. Kaikki tuijottivat lumoutuneena vertani joka oli jo alkanjt tipahdella lattialle. Joku syöksyi nopemmin kuin silmäni kerkesi erottaa minua kohti ja paiskasi minut ikkunasta ulos. Aika kilttiä saanen huomauttaa. En kerennyt toipua edes ensimmäisestä ilmalennosta ja kaikkea muuta kuin mukavasta laskeutumisesta kun se samainen kannibaali tarttui minua vyötäröstä ja valon nopeudella kiidätti minua kohti metsää. Ja kun sanoin valon nopeudella tarkoitin sitä. Silmäni eivät kerenneet erotella ympärillä olevaa maisemaa vaan  kaikki sekoittui usvaksi yhdeksi isoksi klöntiksi josta oli mahdotonta saada selvää. Tunsin vain jonkun käden vyötärölläni. Ei enää vyötäröllä vaan jaloillani. Se joku oli heittänyt minut olkapäälleen niin että pääni roikkui selkä puolella ja oli entistä mahdottomampaa nähdä minne olimme menossa. Olin matkustanut näin varmaan puoli tuntia kun erotin niinkin arkisen äänen kuin puhelimen soittoäänen. Sekunninsadasosassa tajusin puhelimen värisevän henkilö takataskussa. Ja pakko sanoa näin väli speakkina ett se perse oli hot. Erittäin hot. Ei naiselline mutta silti täydellinen. Okei Lucy kaikki varmasti tietää et sä oot hullu mut eikö toi mee nyt liiallisuuksiin. Hitaasti myös minua kantava henkilökin näytti tajuavan sen ja hidasti vauhtiann ja äkisti laski minut maahan. Okei myönnetään laski on väärä sana joku heittämisen ja pudottamisen välimuotosana olisi oikea. Istuin sammaleiden ja varpujen keskellä vieläkin päästäni pyörällä ja olin varmaan aika näky. Hiukset ainakin pikaisen tunnustelun jälkeen kauniisti sanottuna harakanpesältä. Meikit olivat varmasti hetkisitten vuodatetuista kyyneleistä valunut pitkin poskiani. Mekon toinen iha oli jo kuivuneen veren peitossa toinen oli ehjä mutta muuten vaan likainen ja helma se helma voi rakas jeesus sentään se oli revennyt lantioon asti niin että kirkkaan punaiset stringini näkyivät. Ja ei siinä vielä kaikki toisen korkokengän korko oli kokenut karun kohtalon. Tää ei niin oo mun ilta. Ei todellakaa.
"MITÄ HITTOA SÄ KUVITTELIT TEKEVÄS. TAJUSITKO SÄ OLLENKAA ETTÄ SIELLÄ OLI MELKEIN KOKO KAMPUKSELLINEN VAMPPYYREITA PAIKALLA JA NEITI ITSRTUHOINEN PÄÄTTÄÄ RUVETA VIILTELEMÄÄN."
Kukapa muukaan kuin oma sankarini Zayn karjui minulle. Hän oli muuten aika helvetin pelottavalla tavalla seksikäs ollessaan vihainen. Okei nyt mä rupeen jo epäilemään itekkin mun mielen terveyttä. Ja siitä viiltelystä puheen ollen se veitsi jolla olin aikaisemminkin viillellyt oli edelleen kädessäni. Se oli näköjään joku kalanperkausveitai pitkästä ja kapeasta terästä päätellen. Katselin sitä hetken mietteliäänä laskin sen maahan ja yritin kääriä sen verisen hihan ylös. Mutta eihän se nyt niin helppoa voi olla hiha oli niin tiukka ettei se liikkunut edes kahtakymmentä senttiä. Otin veitsen taas käteeni ja viilsin hihan rikki ja revin sen kokonaan pois. Katsenk siistejä viiltoja käsivarressani jokainen niistä sulautuisi jossain vaiheessa kymmenien muiden jo ajansaatossa haalistuneiden arpien joukkoon. Jostain kumman syystä olin ajatellut että niitä oli neljä mutta huomasin vain kolme verta tihkuvaa haavaa. Vieläkin kivusta huumaantuneena viilsin vielä yhden ja olisin tehnyt vielä lisääkin jollei veistä olisi viety minulta. Katselin kuinka Zayn heitti sen järkyttävällä voimalla pusikkoo.
"Joku eläin voi satuttaa itsensä."
Huomautin näsäviisaasti.
"Sä oot just viillelly ku joku mielenvikaine sarjamurhaaja ja oot huolissas eläimistä."
Zaynistä näkyi tietynlainen ahdustuneisuus.
"Villi veikkaus et oo koskaan tavannu itsetuhoista ihmistä tai vamppyyria."
Päätin kokeilla kepillä jäätä ja yrittää saada tästä mahdottoman komeasta vamppyyrista jotain irti. Vaikka olin asunut hänen kanssa yli kuukauden en tiennyt muuta kuin nimen ja iän.
"Jep oot oikeessa ja tiedoks vaa sullekki et mun elämä ei oo ollu mitää ruusuilla tanssimista ja pinkkiä hattaraa. Mut nii epätoivonen en oo ollu et oisin itteeni fyysisesti kiduttanu."
Utelias kun olin tiedonjanoni heräsi heti.
"Usko mua henkinen kidutus on paljon vaarallisempaa kuin fyysinen. Voin sen iha omakohtaisesta kokemuksesta sanoa sanoa."
"Ehkä mutta henkinen kidutus ei voi tappaa."
"Jos itsemurhaan viittaat niin ainoa asia joka johtaa siihen on pitkä henkinen kidutus."
"Miks?"
"Mitä miks?"
"Miks sä koitit tappaa ittes."
"Mä kerron jos sä kerrot mitä sulle on tapahtunu."
"En."
"En sitten mäkään."
Zayn lysähti viereeni istumaan ja hetken aikaa vain istuimme siinä kunnes minä lysähdin makaamaan ja katseli tähtiä. Ne kaikki loistivat niin kirkkaasti. Erotin otavan ja ison karhun. Pientä karhua en kerennyt löytää kyn kuuli Zaynin kuiskaavan jotain.
"Mitä sanoit."
"Okei. Mut sä kerrot eka."
"Oorrait ota hyvä asento tää tulee kestämään."
En tiedä miksi luotin Zaynin sanaan ja kerroin ensin mutta niin tein.
"Hmm no mä alotan alusta. Mun vanhemmat hylkäs mut kun mä olin kolme vuotias. Mut löydettiin pienestä yksiöstä nälkiintyneenä. Ainoa asia mitä mä tiedän mun vanhemmista on se että mun äidillä oli vaaleat hiukset. Kumminkin mut siirrettiin nuorisokotii. Ja siellä mä oon asunu siitä lähtien. Jonkin takia kukaan ei koskaan halunnut adobtoida mua. Selvyyden vuoksi yleensä alle neljä vuotiaita adobtoidaan kaikkein eniten eli mitä vanhempi on sen epätodennäköisempää on ettei sinua adobtoida. Mutta syihin miksi minua ei adobtoitu päästään kohta. Siis vanhempani hylkäsivät minut. Ei se oo riittävä syy tappaa itteensä mutta ei se ettei oo vanhempia ainakaan auta torjumaan itsetuhoisuutta. Mä oon aina tottunu pärjäämään yksin ja ajattelemaan asiat halki yksin. Mä oon aina ollut erilaine en ainoastaan ihon väriltäni vaan myös mieleltäni. En koskaan esim. oppinu leikkimään. Katoin tarhassaki vaa vierestä ku muut leikki ja touhus. Jotenkin mun osalta lapsuus loppu jo sillon ku mut hylättiin. Mua vietiin terapiaan ja lasten lääkärille mut ei musta löydettu mitää fyysistä vikaa. Ja koska mä en koskaan sulautunu joukkoon ei mulla ollu kavereitakaan ku joku pari. Tarhassa oli yks tosi hyvä mut se joutu toiseen alakouluun joten se siitä. Monet hengas munkaa vaan sen takia että jo ala-asteella mulla oli koviksen leima. Ja ennen kuin kysyt nii ei mua ei oo koskaan kiusattu. Tavallaan se että mä olin niin yksin oli mun omaa syytä. Mä en vaan uskaltanu kertoo kenellekkään mitä ajattelin. Enkä muutenkaa lähestyny ketään kovin helposti. No kumminkin se lopullinen käänne joka teki musta totaallisen erilaisen tapahtu ku mä olin kutosella. Oli 4. Kesäkuuta eli kouluvuosi oli jo melkein loppu. Multa loppu koulu 14:15  ja mä lähin jonkun porukan mukana kaupungille hillumaan. No siellä me oltiin aika kauan ja esitettiin koviksia. Kukaan ei lopun kaiken jälkeenpäinkään huomannu mitään muutosta mussa koska kaikki muuttu jonkin verran ku mentiin yläasteelle. No kumminki sillon 4 kesäkuuta mä aattelin olla oikein paha tyttö ja mennä vasta kymmenen maissa kämpälle."
Tässä kohtaa naurahdin surumielisesti omalle tyhmyydelleni.
"No porukka alko valumaan koteihinsa mutta mä sinnittelin siellä niin kauan kuin muitaki oli vielä paikalla. Muistan että katoin kelloo ku lähin kämpille ja se oli jotain 22.17 tai vastaavaa. No se paikka missä me oltiin hilluttu oli noin neljän kilsan päästä kämpästä joten käveltävää oli paljon."
Jossakin aivoni perukoilla joku erittäin epävarma aivolohkoni huomasi etten tuntenut mitään. Kuin viimeisen kuukauden tapahtumat jotka olivat pakottaneet minut ajattelemaan tätä nimenomaista iltaa uudestaan ja uudestaan olisivat kuluttaneet tunteitani niin pahasti etten enää kyennyt tuntemaan mitään. Päätin ottaa ilon irti ja selittää illan tapahtumat ennen kuin alkaisin pillittämään.
"No siis siinä matkalla voi oikaista semmosen kujan läpi. Mietin sillon et menisinkö vai en koska se kuja oli semmonen kapee ja pieni. Suoraan jostain kauhu leffasta. No hivuttauduin sen kujan läpi ja säikyin aina jokaista pikku risausta. Mulla oli koko ajan semmonen fiilis et joku tuijotti mua joten koitin suoriutua matkasta mahdollisimman nopeasti."
Huokaus.
"No sitten tein suurimman virheen elämäni aikana. Pääsin siis sen kujan läpi ja lähdin rinta rottingilla eteenpäin. Olo oli kuin maailman mestarilla. No sehän sumensi ajatteluni enkä enää uhrannut enää ajatustakaan sille pienelle kolkuttelevalle epäilykselle. Kävelin varmaan vielä noin puoli kilometriä kunnes joku kiskaisi minut maahan. En kerennyt reagoida tai edes kirkaista kun tunsin painon päälläni ja käden suullani."
Tässä kohtaa kirosin kykyäni eläytyä tilanteisiin. Kyyneleet valuivat taas hallitsemattomasti. Zayn katseli katseella joka kertoi ettei hänellä ollut harmainta hajua mitä tehdä.
"Se joku laittoi jonkun kankaan silmilleni enne kuin ehdin nähdä miehen tunto merkkejä."
Nikottelin jo aika pahasti.
"Sitten... sitten..."
"Shhhhh... ymmärrän."
Ihmettelin Zaynin yhtäkkistä sympatiaa kun tämä kietoi kätensä ympärilleni. Painoin pääni hänen rinnalle ja nyyhkin kuin mikäkin draama queen siinä. Olin helpottunut kun en enää ollut ainoa joka tiesi. En tiedä kauanko olin siinä mutta minusta tuntui uskomattoman hyvältä että saatoin hetkeksi laskea suojakilpeni ja antaa jonkun muun huolehtia itsestään. Edes hetkeksi. Annoin Zaynin lohduttaa ja paijata minua eikä minua häirinnyt vaikka tiesin että jälkeenpäin eläisi kiusallisia aikoja tämän takia. Päätin jonkun vitun hienon päähänpiston takia jatkaa tarinani loppuun asti.
"Siis kun mä en enää nähny mitään mä tunsin kuinka se riuhto mun housut alas. En tiedä miten se kerkes omat housut pois ottamaan tai oliko sillä niitö edes mutta melkein heti se runno ittensä mun sisään. Koska mä olin vielä neitsyt nii se sattu iha helvetisti. Mä olin niin shokissa etten tajunnu edes taistella vastaan. Mä vihaan itteni osin sen takia etten tehny mitään se oli ottanu kätensäkki mun suun edestä ja silti en huutanu. Olin vaa hiljaa. En edes itkeny. No hetken siinä mua pantuaan se laukes mun sisään ja lähti. Mä makasin siinä arviolta varmaan puol tuntia kunnes tajusin vihdoin liikkua. Siinä vaiheessa kello oli jo paljon ja kämppä oli siis aika syrjäsellä paikalla nii siel ei liikkunu ketään. Kiskoin vaatteeni taas paikalleen ja lähdin. Sain totta kai kauhean ripityksen siitä että olin liian myöhään ulkona. Kotka selitti jotain illan vaaroista ja siinä kohtaa ku se pääs pervoihin miehiin mä repesin nauramaan. Mä oon oikeesti iha hullu mut on just raiskattu ja mä nauran ku mielisairas. Siis niinku pehmustettu huone tyylin mielisairas."
Aloitin kuuluvalla äänellä joka vaihtui epäselvän muminan kautta kuiskausta hiljaisempaan piipitykseen. Zayn keinutteli minua puolelta toiselle ja mumisi korvaani rauhoittavia sanoja. Siinä se oli koko elämäni kaikkien nähtävillä.

(Kirjoittajan kommentti)
Moikka kaikille jotka tätä tarinaa lukee. Kommatkaa ihmees jo jossaki kohtaa on virhe tai tarina on epärealistinen. Votetkaa jos tykkäätte ja mainostakaa muillekki.😄 Hyvää koulun alkua muuten kaikille joilla se on alkanu (ihan niinku se voin olla hyvä mutta leikitään että on😂😂)