1D - I can't go back - Harry Styles- finnish

2K 60 13
                                    

Päädyin kirjoittamaan jälleen uutta tarinaa One Directioiin liittyen. Sain vähän aikaa sitten aika oudon idean ja pähkäsin pitkään, että alanko kirjoittamaan, vai enkö, mutta tässä sitä nyt ollaan. Päätin, että jos te ensimmäisten lukujen jälkeen tykkäätte tästä niin, jaktkan sitten kirjoittamista, joten olisi kiva jos kertoisitte mielipiteenne kommenteissa. :)

Prologi:

*Harry*

Istuskelin kerrostalon ylimmänkerroksen parvekkeen kaiteella ja katselin alas, etsien sopivaa kohtaa johon hypätä. Tai väliäkö sillä on mihin kohtaan hyppään, tulisin mitä luultavammin silti saavuttamaan tavoitteeni. On tietysti mahdollisuus, etten onnistuisi, sillä tämä kerrostalo ei ole kuin kolmikerroksinen, mutta piha on kuitenkin tehty mukulakivistä, joten en usko, että iskusta hengissäkään voisi selvitä. Mutta miksi minun pitäisi jatkaa elämistä, kun elämäni tärkein ihminen ei ole jatkamassa sitä kanssani. Alexia lähti, joten miksen minäkin voi lähteä ja jatkaa hänen kanssaan elämistä muualla. En pysty iloitsemaan asioista samalla tavalla ilman häntä. Tarvitsen hänet vierelleni, ja jos se tarkoittaa hyppäämistä tältä kaiteelta alas, niin aion tehdä sen. Teen sen Alexian vuoksi, jotta voimme olla taas yhdessä. Teen sen, jotta voin taas nauttia elämästäni täysillä. Sillä elämä ilman Alexiaa ei ole oikeaa elämää.

Siirryin seisomaan parvekkeen kaiteen ulkopuolelle, ja katselin vielä hetken alas maahan. Tiedän että tämä on suuri päätös, enkä pysty sitä enään muuttamaan, mutta ei minun tarvitsekaan. Tiedän mitä olen tekemässä ja toivon onnistuvani siinä. Tästä alkaa uusi elämäni paremmassa paikassa elämäni naisen kanssa.

.

.

Siinä olis prologi. Mitäs tykkäsitte?

1D - I can't go back - Harry Styles- finnishOnde histórias criam vida. Descubra agora