Maybe I'll Change Your Mind (Luke Hemmings fanfiction)

9. Se oli Luke

Sipaisin vielä vähän vaaleanpunaista huulikiiltoa huulilleni ja loin viimeisen silmäyksen peiliin. Vilkaisin kännykkäni välähtävää näyttöä, jossa näkyi uusi viesti Noelilta. Otin kännykän käteeni ja avasin viestin, jossa luki, että hän oli saapunut. Ojensin nutturasta karanneen hiussuortuvan korvani taakse kurottautuessani nappaamaan laukkuni peilin vierestä. Sitten tungin kännykän farkkujeni takataskuun ja lähdin huoneestani suunnaten alakertaan.

"Mä menen nyt, Noel odottaa jo tossa tiellä!" huusin vetäessäni kenkiä jalkoihini. Siirsin katseeni keittiön suuntaan, josta äiti käveli luokseni kantaen muovista laatikkoa käsissään.

"Tein omenapiirakkaa, vie sitä ystävillesi", äiti sanoi ojentaen rasiaa.

"Kiitos." Hymyilin ja otin rasian.

"Onko sinne tulossa muita?" äiti kysyi kohottaen toista kulmakarvaansa. Katsoin hänen ilmettään hetken, ennen kuin huokaisin.

"Ei ole. Eikä me juoda, opittiin jo siitä kerrasta", sanoin ja katsoin nyökkäilevää äitiäni.

"Hyvä. Ja muista, viimeistään yhdeltätoista kotona."

Nyökkäsin ja halasin häntä nopeasti, lähtien sitten ulos talosta.

Huomasin sinisen auton kadun toisella puolella. Sen avonaisesta ikkunasta vilkutti Noel. Lähdin hymyillen juoksemaan tien yli, kivuten musiikki kovalla pauhaavan auton takapenkille.

"Moi", hihkaisin kuskin paikalla istuvalle Noelille ja pelkääjän paikalla olevalle Calumille. Noel ajoi auton tielle ja lähti ajamaan kohti Michaelin kotia, kummankin tervehtiessä minua takaisin.

"Äiti oli edelleen vähän epäileväinen, luulee varmaan että siellä on taas jotkut bileet tai jotain", aloitin keskustelun työntäessäni turvavyötäni kiinni.

"Munkin vanhemmat oli vähän Michaelin luokse menemistä vastaan", Noel sanoi vilkaisten minua taustapeilistä. Calum tyytyi vain vilkaisemaan minua virnistäen, ja alkoi sitten laulaa radiosta soivan kappaleen mukana.

*

Kymmenen minuutin kuluttua auto kaarsi Michaelin pihaan. Noelin saatua auto parkkeerattua, astuimme kaikki kolme ulos ja lähdimme kävelemään taloa kohti. Calum astui sisään lukitsemattomasta ovesta, minun ja Noelin seuratessa perässä.

Tutut huoneet ja käytävät toivat muistiin niin hyviä kuin huonojakin muistoja Michaelin bileistä. Calum huhuili talossa asuvaa ystäväämme, joka pian huusi jotain vastaukseksi yläkerrasta. Pian Michael, Destiny ja Hope saapuivat alakertaan.

"Okei, me pidetään leffailta..", Destiny aloitti kertomaan lyöden kätensä yhteen innokkaana. Michael vilkaisi minua, Calumia ja Noelia tuskaisena. "Ja sain suostuteltua Mikeyn siihen, että me katsotaan Titanic."

"Ja millähän ihmeellä sait Mikeyn suostuteltua Titaniciin?" Noel nauroi kohottaen kulmiaan. Destiny katsoi meitä vihjailevasti, ja siirsi sitten katseensa Michaeliin, sivellen tämän kättä viettelevästi.

"Iu, meidän ei olisi tarvinut tietää", Hope pyöritti silmiään ja siirsi katseensa pois kaksikosta. Michael virnisti ja Calum ja Noel alkoivat nauraa. Hymyilin sivummalla ja siirsin katseeni lattiaan. Tunsin oloni hieman ulkopuoliseksi, he kaikki olivat tunteneet toisensa jo vuosia, mutta minä vain muutaman viikon.

Lopulta päädyimme katsomaan jotain kauhuelokuvaa, koska Hope ja Noel vaativat sitä. Kun kävelin Calumin kanssa keittiöstä olohuonetta kohti, huomasin Michaelin vetämässä paksuja verhoja peittämään ikkunoita. Laskin popcornkulhot käsistäni sohvapöydälle ja vilkaisin Destinyä, joka oli laittamassa elokuvaa valmiiksi.

"Aly, voitko käydä sammuttamassa valot?" Michael kysyi verhojen lomasta. Nyökkäsin ja kävelin käytävän luokse, painaen olohuoneen valot sammuksiin. Sitten palasin takaisin hämärään huoneeseen, jonka ainoa valonlähde oli televisiosta tuleva valkoinen valo. Vilkaisin Michaelia ja Destinyä, jotka jakoivat nojatuolin, ja sohvaa, jossa Calum ja Hope istuivat. Kävelin toisen sohvan luokse ja istuin Noelin viereen. Tämä vilkaisi minua hymyillen, ja tämän hymyyn vastaten otin yhden popcornkulhoista syliini.