Etäinen piippaus ajoi minua lähemmäs todellisuutta unien maailmasta. Käännyin toiselle kyljelleni vielä puoliksi unessa, ja kurotin kohti yöpöydälläni olevaa kännykkää. Avasin sen pakottaen silmäni sirilleen, huomaten merkin uudesta viestistä.
Huomenta, kaunokainen.
Hymy levisi kasvoilleni. Viime ilta ei siis ollutkaan unta, vaan olin oikeasti käynyt treffeillä. Luken kanssa! Näpyttelin nopeasti vastauksen, jonka jälkeen nousin ylös, suorittaen kaikki aamurutiinit hymyssä suin ja pää pilvissä.
Mitä lähemmäs koulua kävelin, kaikki murheet ja kysymykset nousivat mieleeni. Calum luultavasti vihasi minua – tai ainakin vihaisi viimeistään, kun kuulisi treffeistämme –, Hope oli pettynyt minuun, eikä Noelkaan varmaan enää pitänyt minusta. Mitä jos törmäisin Lukeen koulussa? Puhuisimmeko me? Missä me menimme?
Huokaisin syvään. Kaikki olisi niin paljon helpompaa ilman Lukea. En kuitenkaan muuttaisi edellisiä päiviä, vaikka voisinkin. Luke oli jotain.. niin uskomatonta. Hän sai minulle aikaan olon, jota en ollut koskaan tuntenut, kenenkään kanssa. Se kaikki tuntui niin hyvältä. Hän tuntui niin hyvältä.
Kun koulurakennus kohosi viimein näkyviin edessäni, melkein käännyin ja lähdin juoksemaan takaisin kodin turvaan. Pienen pääni sisäisen kamppailun käytyäni askelsin kuitenkin koulun oville. Kyllä minä tästä päivästä selviäisin. Oli minulla ainakin Destiny, eikä Michaelkaan ollut minulle kovin vihainen. Ehkä en edes näkisi Lukea koko päivänä, ja Calum ja Hope antaisivat kyllä minulle anteeksi. Ehkä? Äh. Kirosin mielessäni sitä, että ajattelin ja analysoin liikaa ja että olin ajautunut tähän tilanteeseen.
Kiirehdin tavanomaiselle paikalleni Destinyn viereen fysiikan luokassa. Tyttö loi minuun varovaisen katseen, väläyttäen pienen rauhoittavan hymyn. Kootessani tavaroitani pulpetille, huokaisin syvään ja käänsin lopulta katseeni vieressäni olevaan tyttöön.
"Ovatko he vielä vihaisia minulle?" pakotin itseni kysymään. Destiny siveli pulpettinsa pintaa kynnellään hetken, ennen kuin kääntyi katsomaan minua.
"No, eivät muut, mutta.. Calum on vähän", tummatukkainen sanoi. Nyökkäsin ja siirsin katseeni luokan etuosaan, jonne opettajamme oli juuri ilmestynyt. Kuten arvelinkin, Calum oli minulle vihainen. Tulisi olemaan vieläkin vihaisempi, kun kuulisi treffeistäni Luken kanssa.
Tunti kului eteenpäin tuskallisen hitaasti. En pystynyt keskittymään fysiikkaan, kun miljoonat asiat pyörivät mielessäni. Kun tunti viimein loppui, raahauduin Destinyn perässä ulos luokasta ja koulurakennuksesta, kohti tavanomaista välituntihengauspaikkaamme koulun edessä. Minua jännitti hirveästi, sillä en ollut nähnyt ystäviäni sen totuus vai tehtävä-pelin jälkeen. Ja nyt minun pitäisi vielä kertoa treffeistäni Luken kanssa.
Calum, Hope ja Michael istuivat jo nurmikolla, kun kävelimme heidän luokseen. Istuin maahan kolmikon eteen, ja katsoin heitä varovasti. Calumilla ja Hopella oli jokin keskustelu käynnissä, ja Destiny istui hänen poskeaan suukottavan Michaelin syliin. Istuin hiljaa nurmella kuunnellen Hopen ja Calumin keskustelua, nyppien yksittäisiä ruohoja maasta. Viimein kaksikko hiljeni ja käänsi katseensa minuun. Calum katsoi minua neutraali ilme kasvoillaan, ehkä hieman odottava katse? Ainakaan hän ei näyttänyt vihaiselta, hyvä.
"Calum, olen pahoillani, mutta pidän Lukesta", aloitin varovasti, tarkkaillen pojan kasvoja, jonka ilme muuttui hämmentyneeksi, aivan kuin hän ei olisi ymmärtänyt mitä sanoin.
"Miksi?" hän kysyi lyhyesti. Hope, Destiny ja Michael istuivat hiljaa, katsoen minua. Nielaisin ja vilkaisin maata.
"Koska hän.. me.. Olimme eilen treffeillä", sain lopulta sanottua.
"Tietenkään sä et ymmärrä mitään. Olet vain joku typerä uusi tyttö, joka ei tajua mitään", Calumin sanat olivat kuin puukonisku vatsaan. Vaikka minuun sattui, yritin parhaani mukaan olla näyttämättä sitä.
"Auta mua sitten ymmärtämään!" huudahdin kuuluvalla äänellä, Calumin silmiä tuijottaen. Kyyneleet kohosivat silmiini, mutta en antanut niiden pudota. Hiljaisuus laskeutui hetkeksi meidän kaikkien välille.
"Koska helvetti soikoon, Luke tappoi mun siskon!"
Pitkästä aikaa jatkoin tätäkin, heh. Yritän nyt kesän aikana päivittää tätä ja muitakin tarinoitani täällä vähän aktiivisemmin. Vähän tönkkö ja lyhyt luku, mutta piti saada tätäkin eteenpäin. :D
ŞİMDİ OKUDUĞUN
Maybe I'll Change Your Mind (Luke Hemmings fanfiction)
Hayran Kurgu"Mä nään susta koko ajan unia, sä olet koko ajan mun mielessä, enkä pääse niistä ajatuksista eroon. En edes haluaisi." "Mistä ajatuksista?" "Niistä, että haluan suudella sua aina kun nään sut." "Nytkin?" "Enemmän kuin mitään muuta." • Maybe I'll Ch...
