Lovebird

Saavutettuja unelmia

Alice & Jaxon (Osa 2)

(aikaa on kulunut edellisestä osasta pari kuukautta)

Räpyttelin silmäni auki ja haukottelin, mikä loppui pian, sillä tunsin oksennuksen kurkussani. Käsi suuni edellä juoksin kylppäriin ja kumarruin juuri ajoissa vessanpöntön päälle.

"Alice!" kuulin Jaxonin äänen hämärästi, kun tyhjensin vatsalaukkuni pönttöön, kyynelten vieriessä poskillani. Jos täällä oli yksi asia, mitä Zac ja minä vihasimme kumpikin yli kaiken, se oli oksentaminen ja kaikki siihen liittyvät hajut ynnä muut.

"Kaikki okei?" hän kysyi ja tunsin hänen kätensä vetävän hiukseni taakse, jotteivat ne sotkeutuisi.

"Hyi hitto", henkäisin ja käännyin nojaamaan selälläni seinään. En tiedä yhtään, mistä tämä yhtäkkiä tuli minulle, en yleensä edes sairastanut mitään. Ehkä olin vain saanut tartunnan joltakin.

"Oota, mä haen vettä", Jaxon ilmoitti, ojentaen vielä ennen lähtöään paperia. Suljin silmäni ja pyyhin suupieleni, toivoen, että mikä tämä sitten olikaan, lähtisi äkkiä. Pian Jaxon tuli takaisin vesilasi kädessään, antaen sen minulle.

"No, pian se varmaan ohi menee", hän yritti lohduttaa ja antoi suukon otsalleni, naurahtaen sitten ilmeelleni: "Mitä? Et sä nyt otsallasi oksenna?"

"Silti", sanoin inhoten, "Mä en koskisi suhun pitkällä tikullakaan, jos sä olisit just minuutti sit-"

Lauseeni jäi kesken ja kumarruin taas pöntön päälle, Jaxonin silitellessä selkääni ja luvatessa, että pian parantuisin ja olisin ennallani.

----------------------------------------------------------------------------------------

Jo viidettä päivää istahdin oksentamisen jälkeen väsyneenä sängyllemme. Jaxon oli ollut jo pari päivää pelireissullaan, mutta aikoi tulla tänään takaisin kotiin. Halusin vain tuntea oloni paremmaksi ja syödä ilman, että pelkkä ruoan tuoksu sai minut voimaan pahoin.

"Voi kultaseni", äiti huudahti makuuhuoneemme oveltani, kantaessaan mukanaan jotain papereita. Kohautin hartioitani ja väitin: "Kyllä se tästä pian", vaikken ollut itsekään aivan varma.

"Alice..." hän aloitti epävarmana, mistä tiesin, että hän aikoisi sanoa jotain epämukavaa minulle, "Oletko sinä aivan varma, että tämä on mahatautia?"

"Älä", kielsin, "Älä edes sano sitä"

"Mutta..." hän vielä yritti, mutta loin häneen päättäväisen katseen. En halunnut taas kerran herätellä toiveita, vain niiden murskautuessa kerta toisensa jälkeen. Olimme kyllä käyneet hoidoissa, mutta tähän mennessä ne eivät olleet tuottaneet mitään tulosta.

"Tee edes sellainen tavallinen testi, vaikka et uskoisikaan itse siihen", äiti anoi, "Sitten ainakin voit olla varma siitä"

"Okei..." myönnyin lopulta, ehkä hän sitten tajuaisi, että en todellakaan ole raskaana. Äidin kasvoille ilmestyi leveä hymy ja hän otti laukustaan tutun näköisen paketin.

"Mitä? Miten sä muka tiesit?" kysyin epäuskoisena, mutta hän vain naurahti: "Totta kai minä tiesin, että sinä suostut tekemään tämän jossain vaiheessa"

Pyöräytin silmiäni ja nappasin sen hiton paketin hänen kädestään, lähtien kylppäriin tekemään sen.

----------------------------------------------------------------------------------------

"Aliceee! Missä oot?" Jaxon huusi ja pomppasin innoissani keittiön tuolilta, rynnäten eteiseen häntä vastaan.

"Mikä sulla on?" hän naurahti ripustaen takkinsa henkariin ja laski matkalaukun lattialle.

"Mulla on yllätys..." sanoin purren huultani jännittyneenä, piilotellen testiä selkäni takana. Jaxon kurtisti kulmiaan ja käveli luokseni, virnistäen: "No, saanko mä pusun ennen sitä?"

"Et", naurahdin hänen pettyneelle ilmeelleen, "Mutta saat tän jälkeen ison pusun"

"Okei, kerro äkkiä", hän sanoi ja mutristi huuliaan: "Mun huulilla on ollut ikävä sun huulia"

"Idiootti", huokaisin, vetäen sitten testin esiin selkäni takaa, laittaen sen hänen kasvojensa eteen. Hetken ajan hän vain tuijotti sitä jähmettyneenä ja odotin hermostuneena, mitä hän sanoisi.

"Oikeasti?" hän kuiskasi sitten ja käänsi katseensa minuun. Laskin testin eteisen lipaston päälle ja nyökkäsin: "Mm... Mä kävin myös lääkärissä varmistamassa sen"

Jaxon huusi jotain epämääräistä ja nosti minut syliinsä, pyörittäen meidät olohuoneen sohvalle sylikkäin istumaan.

"Mä en usko tätä..." hän kuiskasi ja halasi minua itseensä. Nyökkäsin yhä uudestaan, kyynelten vieriessä poskillani jo varmaan kolmatta kertaa saatuani tietää tästä.

"Mä rakastan sua niin niin niin paljon", Jaxon kuiskasi, mutta kurtistin hieman otsaani, kun kuulin hiljaisen nyyhkäyksen.

"Jaxon?" kysyin huolestuneena, "Etkö sä haluakaan?"

"Haluan!" hän vakuutti ja naurahti sitten hieman, "Mä vaan oon niin onnellinen"

"Mäkin", hymyilin ja kiljaisin sitten täysiä: "Meille tulee vauva!"

"Niin tulee!" Jaxon nauroi, suoristuen taas seisomaan ja kävellen takaisin testin luokse. Hän otti sen käteensä ja vain hymyili kuin hullu jollekin kahdelle viivalle tikussa. Sivusilmällä näin äidin hymyilevän meille, mutta sitten tajusin, mitä hän oli tekemässä.

"Äiti!" huudahdin, saaden Jaxoninkin kääntämään päänsä meitä kohti. Erityisesti äitiin, jolla oli kädessään hänen puhelimensa.

"Mitä? Pitihän minun nyt ottaa teistä kuva", hän kohautti hartioitaan ja mumisi sitten jotain siitä, miten hän saa laitettua sen nyt Markille.

"Anna mä näytän", Jaxon naurahti huvittuneena, laskien minut lattialle. Äiti kiitti häntä ojentaen hänelle puhelimensa, jonka jälkeen hän virnisti minulle: "Kyllä on herrasmies tuo Jaxon!"

Pyöräytin silmiäni, mutta en silti voinut olla hymyilemättä pienelle perheelleni.