Lovebird

Syvällisiä

Nico & Gabriel

Heips! Kuten jo mainitsin aiemmin profiilissani, tämä on synttäreideni kunniaksi kirjoitettu luku, jonka hahmot te saitte päättää. Eniten ääniä saivat Gabriel ja Nico, joten olkaa hyvä, toivottavasti pidätte! :)

En muuten muistaakseni ole muistanut vielä kiittää teitä kaikkia yli 600 seuraajasta, joten suuret kiitokset kaikille!! :)

-Jacqueline

----------------------------

Nico

"Muuttuukohan mikään sen jälkeen?"

Kohotan päätäni ja vilkaisen häntä kysyvästi, jolloin hän lisää: "Meidän häiden jälkeen"

"En usko... Tai ei varmaan mitään ihmeellistä muutosta tule, vaikka me ollaankin sitten virallisesti naimisissa", sanon, "Ja musta se on ihan hyvä niin, mä olen enemmän kuin tyytyväinen nytkin"

"Miksi me sitten mennään naimisiin? Jos mikään ei muutu kuitenkaan", Gabriel kysyy miettiväisen näköisenä ja leikkii vedessä olevilla saippuakuplilla. Nojaan takaisin kylpyammeen reunustaa vasten, vaipuen ajatuksiini.

Niinpä, miksi sitten käyttää laittoman paljon rahaa yhteen päivään, jonka jälkeen jatkamme elämäämme yhdessä niin kuin aina tähänkin asti? Mitä hyötyä häistämme edes olisi?

"Ainakin me saadaan juhlistaa kerrankin oikein kunnolla meidän suhdetta", huomautan hänelle hymyillen, jolloin hänkin nyökkää, mutta ei silti vaikuta tyytyväiseltä vastaukseen.

"C'moon, älä ole tuollainen", tökkään häntä leikillisesti olkapäähän ja vitsailen: "Ainakin sä saat mun rahat, jos mä kuolen"

"Mä vaan mietin..." Gabriel mutisee ja luo minuun tiukan katseen: "Äläkä vitsaile sun kuolemasta"

"En en", vakuutan kietoen toisen käteni hänen ympärilleen. Hieron hänen olkapäätään ja tunnen, kuinka hän rentoutuu vasten omaani. Silti minusta tuntuu, että hän haluaisi sanoa vielä jotain lisää, eikä tämä ollut vielä tässä.

"Mennäänkö jo peseytymään, mun iho alkaa muuttua hiton ryppyiseksi?" naurahdan katsellen käsiäni, joiden iho todellakin alkaa muistuttamaan enemmän isoisäni käsiä.

"Mene vaan jo, mä tulen kohta", Gabriel sanoo sulkien silmänsä ja laskee päänsä vasten ammeen reunaa, "Tai siis huudan, kunhan voit tulla hakemaan"

"Okei", nyökkään, vaikka hän ei sitä näekään, ja astelen suihkuun jättäen hänet yksin kylpyammeeseen.

-------------------------

Ojennan Gabrielille höyryävän kupin kaakaota ja istahdan sitten istumaan hänen viereensä parvekkeelle, johon menimme katselemaan auringonlaskua. Käteni laskeutuu hänen vyötärölleen ja vetää hänet vasten itseäni.

"Gab, onko jokin huonosti?" kysyn huolestuneena häneltä, sillä hän ei ole sanonut paljon mitään sen naimisiinmeno-keskustelun jälkeen. Gabriel pudistaa päätään, mutta muutaman minuutin hiljaisuuden jälkeen hän myöntää: "Mulla on itseasiassa yksi hyvä syy sille, miksi mä halusin mennä naimisiin, tietenkin ihan vaan sen lisäksi, että mä rakastan sua"

"No? Mikä se on?" utelen kiinnostuneena, jolloin hänen poskilleen ilmestyy hento puna ja hän kallistaa päätään katsoen suoraan silmiini hieman nolostuneen näköisenä.

"En mä uskalla kertoa..." hän naurahtaa ujosti, mikä saa minut hymyilemään, sillä hän näyttää niin söpöltä tehdessään noin.

"Et uskalla kertoa sille samalle miehelle, jonka kanssa olet menossa naimisiin muutaman päivän sisällä, että miksi sä teet sen?" naurahdan, jolloin hän kohauttaa hartioitaan ja puraisee huultaan: "Niin... Mutta mitä jos sä et ajattelekaan niin, tai edes halua sitä"

"No jos se asia on niin tärkeä, että se on yksi pääsyistä meidän häille, niin kyllä sun kannattaisi kertoa se", huomautan, jonka jälkeen hän jähmettyy paikoilleen ja nyökkää hitaasti: "Totta..."

"Ja mistä sä tiedät, vaikka mä haluaisinkin sitä", sanon hymyillen, "Joten alahan kertoa"

"Mä haluan l-lapsia, tai lapsen", Gabriel ilmoittaa, "Eikä voi adoptoida, jos ei ole avioliitossa"

Nielaisen kuuluvasti ja räpsäytän muutaman kerran silmiäni järkyttyneenä. Tai ehkä hämmentynyt voisi olla parempi sana, sillä järkyttynyt tuntuu liian negatiiviselta kuvailulta ololleni.

Ei sillä, etten haluaisi koskaan lapsia, mutten yksinkertaisesti osannut odottaa Gabrielin sanovan tätä syyksi, miksi halusi mennä naimisiin.

"M-miksi olet niin hiljainen? Et-etkö sä h-halua?" hän kysyy paniikissa irrottautuen otteestani ja katsoo tiukasti vain syliinsä, jossa hänen sormensa puristuvat tiukkaan nyrkkiin.

"Ei, en mä sitä tarkoittanut!" hätäilen ja lasken käteni hänen leukansa alle, nostaen hänen katseensa takaisin minuun, "Mä vaan hämmästyin"

"Eli... sä haluat lapsia?" Gabriel päättelee kysyvästi, jolloin selitän: "Niin, ehkä? En mä ole kauheasti miettinyt, mutta toisaalta... miksei?"

Hän on selvästi pettynyt vastaukseeni ja kääntää katseensa auringonlaskua kohti, joka on pian jo ohitse, sillä auringosta ei näy enää kuin pieni osa.

En tiedä ollenkaan, mitä sanoa, sillä en varsinaisesti voi luvatakaan, että varmasti meillä tulee olemaan joskus lapsia. Mielikuvitukseni alkaa laukkaamaan ja hetken päästä tajuan, ettei se oikeastaan ole ollenkaan paha ajatus.

"Jos puhutaan tästä joskus myöhemmin enemmän?" ehdotan, "Mutta voin mä sen sanoa, että jos sä oikeasti jossain vaiheessa olet sitä mieltä, ja me kummatkin ollaan, että me ollaan valmiita olemaan vanhempia, niin sitten me voidaan keskustella siitä enemmän ja vaikka sitten hankkia lapsi"

"Okei", Gabriel nyökkää iloisemman näköisenä ja kumartuu antamaan ilmeisesti pienen suukon, mutta jos joku minut tuntee hyvin, niin tietää, etten tyytynyt mihinkään pieneen pusuun, vaikka kuinka rakastankin tulevan aviomieheni pusuja.

"Mä rakastan sua yli kaiken, Gab", huokaisen meidän irrottauduttua vihdoin toisistamme. Kuulen hänen naurahtavan hieman hengästyneenä ja hän kuiskaa: "Mäkin rakastan sua, mutta sata kertaa enemmän kuin sä"

"Pyh, mä aina rakastan enemmän", virnistän ja lasken huuleni uudestaan hänen pehmeille huulilleen.