Lovebird

Pienessä mökissä

Gabriel & Nico

Nico

Tiskasin astioita, kun tunsin jonkun kädet takanani vaeltelemassa paitani alle.

"Gabriel?" kysyin, kääntyen häntä kohti, mutta hän vain vinkkasi silmäänsä, jolloin käännyin takaisin viimeistä lautasta tiskaamaan. Tiskikoneemme oli mennyt rikki aamulla, joten jouduimme, tai siis minä jouduin, tiskaamaan niitä itse. Enkä viitsinyt laittaa Gabrielia tiskaamaan niitä, koska hän muutenkin työskenteli keittiössä koko päivän.

"Aah, hiero lisää", huokaisin nojaten enemmän hänen käsiään kohti, jotka hieroivat olkapäitäni. Gabriel vain naurahti ja jatkoi käsiensä liikettä.

"Mitä me tehdään tänään?" Gabriel kysyi laskien leukansa olkapäälleni, jolloin kohautin olkapäitäni ja sanoin: "Varmaan ollaan vaan kotona, miten niin? Onko sulla ideoita?"

Hän jäi hiljaiseksi ja nosti päänsä läheltäni huokaisten: "Ei, ajattelin vaan..."

Kun en sanonut enää mitään enempää, hän lähti rullaamaan tuoliaan keittiöstä olohuoneeseen, selvästi loukkaantuneena siitä, etten ollut muistanut vuosipäiväämme. Totta kai minä muistin sen, nythän oli jo 7. vuosi siitä kun menimme yhteen. Oikeastaan päätimme vain itse vuosipäivämme, joka muistaakseni oli aika lähellä sitä kertaa, kun näimme toisemme ensimmäistä kertaa.

"Oliko sulla joku erityinen syy, vai miksi?" kysyin uudestaan tiskattuani ja tultuani hänen viereen sohvalle. Gabriel piti kasvonsa tiukasti televisiossa, eikä katsonutkaan minua kohti.

"Gab..." pyytelin, kaapaten hänet viereeni, "Mikä on?"

"Ei mikään", hän valehteli, mutristaen huuliansa. Virnistin nopeasti, nostaen hänet sitten syliini, jotta pystyisin katsomaan häntä kunnolla, mutta hän vain painoi kasvonsa piiloon kaulaani.

"Enkeli, en mä nyt oikeasti unohtanut", naurahdin, saaden hänet siirtämään katseensa minuun salamannopeasti: "Etkö?"

"No en, hyvää vuosipäivää Enkelini", hymyilin ja laskin huuleni hänen huulilleen. Tunsin hänenkin hymyilevän suudelmaamme, mikä lopulta johti siihen, että siitä ei tullut enää mitään.

"Rasittava huijari..." hän mutisi kuitenkin hymyillen meidän irrottauduttua.

"Sä näytit niin surulliselta äsken", virnistin, jolloin hän loi minuun vihaisen katseen ja huokaisi turhautuneena: "Mä luulin, että sä et oikeasti muistanut..."

"Aww voi sua", naurahdin, antaen pusun hänen huulilleen, "Ehkä mä saan tän anteeksi, koska mulla on suunnitelmia"

Gabrielin ilme kirkastui ja hän katsoi minua odottavasti, mutta vain ilmoitin: "Se on yllätys"

"Aina yllätys", hän valitti, "En mä edes tykkää yllätyksistä"

"Tykkäät tästä, usko mua", vakuutin hymyillen, auttaen hänet takaisin tuoliinsa, jotta pääsisimme lähtemään.

----------------------------------------------------------------------------------------

"Missä me ollaan?" Gabriel hämmästeli, kun sain parkkeerattua autoni tyhjään ruutuun.

"En kerro", naurahdin, nousten autosta hakemaan hänen tuoliaan. Kannoin sen hänen puoleiselleen ovelle, jonka hän oli jo aukaissut. Gabriel meni istumaan tuoliinsa, jonka jälkeen lähdimme kohti pientä rakennusta, joka sijaitsi metsän reunalla.

"Nyt mä tiedän!" hän huudahti innoissaan, kun näki kyltin rakennuksen ovessa, "Me mennään mökkiin, eikö niin?"

"Mhm... Meidän pitää vain ensin hakea avaimet ja ajaa sinne", selitin, aukaisten ovea hänellekin. Tiskiltä saimme tarvitsemamme tarvikkeet, jonka jälkeen menimme autoon takaisin, ajaen syvemmälle metsään.