Oneshots

Hetki

Toinen oli turvassa halauksessa, toinen piti kiinni. He pitivät kiinni, vaikka he molemmat tiesivät. Kaikki rajat olivat jääneet taa jo aikoja sitten, he olivat antaneet kaiken mennä liian pitkälle. Irti päästäminen oli vaikeaa, mutta se vaatisi uhrauksia, joita kumpikaan ei tainnut olla valmis tekemään. Uskottelivat hölmöinä itselleen, väittivät että pystyisivät pitämään kiinni molemmissa: unelmissaan ja toisissaan.

Mutta eivät he millään pystyisi. Toinen tahtoi lähteä, toinen jäädä. Maailma odotti tutkijaansa, ei maailma odottanut. Vapaan sielun kaipuu kaukaisuuteen, no se on riipivää. Ja siksi ei aloilleen asettuva aio estää, ei kieltää. Ei halua sanoa "kunpa jäisit", ei oikeastaan edes toivo toisen jäävän. Suuttuisi itselleen, jos olisi esteenä toisen onneen. Jos kumpikaan lähtisi vain toisen unelmaa toteuttamaan, ei kumpikaan löytäisi onnea.

Aina vaan tiukkeneva ote. Tämä hetki on nyt, kukaan ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Pysyvätkö he yhteydessä, unohtavatko toisensa? Ei kukaan tiedä huomisesta, kukaan ei tiedä tuleeko huomista. Elämä voi heitellä suuntaan jos toiseen. Kuka tietää jos he vielä tapaavat ja tietävät kaiken muuttuneen, löytävät reitin kohti yhteistä onnellista loppua. Ei mikään ole varmaa.

Kummankaan sydämessä ei ole sijaa pelolle. On suru, on kaipaus, on ikävä, on kiitollisuus. Nyt ei ole aikaa pelätä. Turhaa miettiä, tapaavatko he vielä tai selviävätkö he hengissä, kukaan ei tiedä elämän ylä- ja alamäistä. Kukaan ei lopulta selviä hengissä, joten kaikki mitä he voivat juuri nyt tehdä, on lähteä etsimään omia polkujaan. Elää hetkissä. Erossa toisistaan.

"Vielä hetki", he sanoivat itselleen, "ketään ei satu jos halaan vielä hetken." Mutta mitä pidemmälle hyvästejä venyttää, sitä enemmän ne sattuvat. Mutta kyllähän me kaikki heitä ymmärrämme, he eivät koskaan olisi saaneet päästää toisiaan niin läheisiksi. Vahinkoja sattuu parhaillekin.

Toinen kääntyy kannoillaan, toinen astuu bussiin. Molemmat nieleskelevät kyyneliä. Hengittävät syvään - tavataankohan enää? Bussiin astunut jää ovelle seisomaan, kääntää katseensa toiseen. Toinen seisoo selkä häneen päin, joten lähtee bussista etsimään paikkaansa.

Kaupunkiin jäävä kääntää katseensa, ei toista enää näe bussin suulla. Vielä yhden halin jos saisi. Jos vielä kerran voisi kertoa toisen olevan tärkeä, kuiskata korvaan rakastavansa.

A/n: tää on itseasiassa melkein vuoden vanha mut en vaan koskaan julkassu tätä koska en kokenu et tää ois valmis nii antaa sit mennä keskeneräsenä. Ei oo nii vakavaa