Oneshots

I don't wanna live forever

Huudan tyhjän huoneen seinille, vaikka seinät eivät olleet tehneet minulle mitään pahaa.

Tärisen keskellä lattiaa. Tunteeni ovat sekalaiset, olen vihainen, haluaisin vain huutaa sinulle.

Mutta samalla haluaisin vain itkeä. Itkeä, koska teit niin. Itkeä, koska lähdit.

Mutta ei kyyneleitä ole ollut enää viikkoon jäljellä.

Ensimmäisen viikon itkin. En tehnyt mitään muuta kuin itkin. Ja söin. Söin kuin porsas.

Tällä viikolla en ole enää itkenyt. Enkä syönyt.

Missä olet?

Kuka olen? Mitä minulle on tapahtunut? Mitä olet tehnyt minulle?

Kanssasi olisin halunnut elää ikuisesti.

Nyt en halua enää elää.

Tuijotan tyhjyyteen ja odotan, että soitat.

Kerrot, missä olet. Kerrot milloin tulet.

Huudan nimeäsi uudelleen ja uudelleen, vaikka tiedän, ettei se auta. Tiedän ettet tule takaisin.

Haluaisin edes tietää, oletko kunnossa. Haluaisin tuntea kätesi ympärilläni ja kuulla äänesi kysyvän, olenko minö kunnossa.

Oletko onnellinen?

Ei minulla ole syytä elää, jos olet.

Tiedän, ettei minun kannata odottaa sinua. Tiesin sen jo ensimmäisen viikon aikana. En kai vaan halua, että tämä päättyy näin. Kai vaan toivon, että astuisit ovesta sisään, takaisin kotiin.

Mitä minä oikeasti haluan?

Takaisin kaiken mitä olemme kokeneet? Uusia kokemuksia kanssasi? Selityksen?

Sinut takaisin? 

Sinut takaisin.

Olen jumissa. Jumissa huoneessa, jumissa epätietoisuudessa, jumissa yksinäisyydessä. Jumissa odottamisessa.

Huudan, huudan kovempaa. Huudan, kunnes ääni ei enää kulje.

Enää ei kuulu pihahdustakaan.

Ja kyyneleet palaavat, ne valuvat äänettöminä poskilleni.

Sinä. Sinä. Sinä.

SINÄ.

Miksi teit tämän minulle?

Miksi halusit tätä minulle?

Halusitko tätä minulle?

Mikset selittänyt?

Mikset kertonut?

Minne menet?

Miksi?

Tapaammeko vielä?

Onko syytä hengittää tätä ilmaa?

Voisipa vain lakata olemasta.

Lakata elämästä.

Voisinko?

Lyhyt ja outo. Kumpikaa ei oletettavasti yllättäny?

On ollu ikävä kirjottamista.

En vaan osaa enää.

En saa sanoja sillei ku haluisin ja lol ei tässäkää jutussa ollu mitää järkee niiko forreal tää on jotai 200 sanaa pitkä :Dddddd

Haluaisin vaan saada kirjotusmotivaationi takas.

Ja sit btw muuten, miks aina kaikki mitä kirjotan tuntuu olevan tosi masentavaa, vaikka oon oikeesti ihan elämänilonen ihminen?

Okeilol mun ei pitäs ees julkasta tätä mut meni jo.