Oneshots

I make this feel like home - Larry

Louisin näkökulma

Kaivan avaimen taskusta ja väännän lukon auki. Astun sisään hämärään taloon ja huhuilen ovelta, vaikka tiedän, ettei Harry ole kotona. Me olimme Liamin kanssa haastateltavana johonkin ja Harry Niallin kanssa toisessa haastattelussa. Riisun kenkäni ja suljen ulko-oven perässäni.

Sytytän valoja sitä mukaan kun etenen talossa. Kun olen kiertänyt koko talon, asetun sohvalle huokaisten. Käynnistän television ja selailen kanavia hetken, ennen kuin jätän jonkin saippuasairjan auki. Lasken kaukosäätimen sohvapöydälle.

Kovin kauaa mielenkiintoni sarjaa kohtaan ei kestänyt. Nousen sohvalta ja kävelen keittiöön jättäen television päälle. Se on ehkä mitätön seikka kertoa, mutta minulla ei ole muutakaan kerrottavaa.

Kaivan ainesosat kaapeista ja alan valmistaa pizzapohjaa. Sekoitan taikinan ja muotoilen sen lätyksi leivinpaperille. Täytän sen ja laitan uuniin - mutta uunia en laita päälle. Aion paistaa pizzan kun aviomieheni palaa kotiin.

Otan sormukseni sivupöydältä - siihen jätin sen alkaessani tekemään taikinaa. Pujotan sen takaisin vasempaan nimettömään ja hymyilen hieman ajatellessani aviomieheni hymyileviä kasvoja ja täydellisiä, nauravia vihreitä silmiä. Mutta hän ei ole vielä kotona ja rehellisesti sanottuna, en ole lainkaan varma milloin hän palaa.

Tiskaan käsin astiat, joita on pieni kasa tiskipöydällä. Ei sillä, ettei meillä olisi tiskikonetta - haluan vain tappaa aikaa. En todellakaan osaa olla yksin. Enää. Joskus osasin, mutta X-factor muutti kaiken. Löysin elämäni miehen ja sain unelmieni uran. Mitä muuta mies voisi toivoa?

Tiskivuoren kadottua katan pöydän. Kahdelle, Niall ja Liam eivät tänään tulisikaan meille syömään, kuten aiemmin sovimme. He aikoivat mennä kahdestaan johonkin baariin katsomaan peliä, eikä minua ja Harrya pyydeytty edes mukaan. En tosin olisi lähtenyt vaikka he olisivatkin pyytäneet. Ei sillä, etteikö jalkapallo olisi kiinnostanut. Minua ei kiinnostanut kolmen kännisen miehen seura tänään.

Keskelle pöytää asetan kaksi kynttilää. En vielä sytytä niitä. Sytyttäisin ne vasta kun pizza on valmista ja asetumme syömään. Asettelen meille myös lautasliinat. Kattaus on kaunis, juuri sellainen kuin yleensä romanttisilla illallisillamme. En vain tiedä onko tänään sellainen, en osaa sanoa kuinka väsynyt Harry on. Hän on joko erittäin romanttisella tuulella, tai sitten puhaltaa kynttilät, sytyttää arkiset kattovalot, syö nopeasti ja painuu pehkuihin.

Seuraavaksi kerään kaikki kenkämme (niitä muuten on paljon) kenkätelineeseen ja imuroin eteisen. Yleensä moinen ei minua olisi kiinnostanut tai huvittanut, yleensä tappelimme siitä, kumpi joutuu imuroimaan. Minä vain kaipasin jotain tekemistä.

Palaan olohuoneeseen ja vaihtelen kanavia niin kauan, että jokin romanttinen elokuva alkaa pyöriä. Seuraan sitä vaipuen puoliksi omiin ajatuksiini.

Vilkaisen kelloa, se on paljon. Heillä on mennyt jo nyt pidempään kuin yleensä haastattelussa. Eihän mitään ole sattunut? Tai jos hän on mennyt Niallin ja Liamin kanssa baariin? Tai tavannut jonkun mielenkiintoisemman?

Samalla ovikello soi ja kaikki epäilykseni häviävät. Oikeasti en koskaan usko ajatuksiani, että Harry pettäisi minua. Olen vain läheisyydenkipeä. Ovikello soi uudestaan kun nousen nojatuolilta. Liian laiska avaamaan oven.

Menen eteiseen keittiön kautta laittaen uunin päälle. Avaan oven ja aviomieheni seisoo sen takana ruusukimppu kädessään. Hyvä merkki, hän voi ollakin romanttisella tuulella. Hän ojentaa ruusut halaten minua nopeasti, ennen kuin vetää oven kiinni ja ottaa kenkänsä jaloistaan. Hän asettaa ne kenkätelineeseen huomatessaan minun siivonneen. Minä vain katselen vierestä. Voisin katsella ikuisuuden.
"Mistä hyvästä nää on?" kysyn tarkoittaen ruusuja.
"En mä tarvitse syytä tuoda rakkaalle aviomiehelleni ruusuja", Harry vastaa hymyillen, "Sitäpaitsi, sä oot siivonnu."
"Ja tein pizzaa. En osaa enää olla yksin", naurahdan.

Menemme yhdessä olohuoneeseen, joka ei tunnu enää yhtä tyhjältä kuin ilman häntä. Televisio pyörii taustalla, mutta kumpikaan ei huomioi sitä. Juttelemme kaikesta, miten päivälliset haastattelut olivat menneet ja miten Harryn ja Niallin haastattelijat epäröivät ja kysymykset kuvattiin sata kertaa. ("Eivätkö he olisi voineet kuvata kysymyksiä ilman meitä. Minulla oli ikävä aviomiestäni")

Leikimme toistemme sormilla, hymyilemme, halailemme. Rakastan tätä, rakastan tätä kaikkea, jokaista lausuttua sanaa, hymyä, katsekontaktia, kosketusta.

"Kuule Harry, tää talo ei tunnu kodilta sillon ku sä et oo täällä", sanon miehelleni.
Hän epäröi hetken, ennen kuin vastaa:
"Niinhän sitä sanotaan että sydän on siellä missä koti on. Ja koska sä oot vieny mun sydämen, mun koti on siellä missä sä oot."
Ja sitten hän aloittaa suudelmamme. Kiedon kätensä hänen niskansa taakse ja hän siirtää minut syliinsä kietoen kätensä vyötärölleni. Ja jos joskus minusta tuntuu siltä, etten kelpaisi tälläisena kuin olen, tämä ei kuulu niihin hetkiin. Ei, nämä hetket saavat minut tietämään, että minulla on ainakin yksi ihminen joka rakastaa minua.

Enkä tarvitse ketään muuta. Ilman Harrya tämä talo ei olisi minulle koti. Se olisi vain rakennus, jossa asun.

Minun kotini on Harryn luona, eikä minun tarvitse pelätä, että Harryn koti olisi jossain muualla kuin minun luonani.

Sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Ja tähän inspiroiduin ainoastaan Home-biisin sanoista "I'll make this feel like home". Ja ainiin walluw, tätä tarkoitin puhuessani Oneshotista, jossa ei tapahdu _mitään_.