Minä ja mieleni

Tää on pelkkää tajunnan virtaa klo 0.00-00.30

Ajatukset ahdistaa. Silti en tiiä mitkä niistä. Vai onko ne ees ajatukset jotka mua ahdistaa. Must vaa tuntuu etten saa kunnolla henkeä. Mua ahdistaa nii paljon et se tuntuu fyysisestikin.

En tiiä mua saattaa ahdistaa maanantai. Maanantaina mä meen iskän kanssa Helsinkiin silmälääkäriin. Siel saa sit tuomion et pitääkö hommaa lasit vai saanko olla ilman niin ku tähänki asti.

Jos en tartte laseja nii voidaa varmaa käyä ostaa, sillo maanantaina mulle mopokypärä. Jos pitää hommaa lasit nii sit pitää mennä silmälasiliikkeeseen ja odottaa varmaa kaks viikkoo et saan lasit ja sit vast pääsee ostaa kypärän.

Mua saattaa myös ahdistaa ens perjantain teoriakoe. Et pääseekö siitä ensinnäkään läpi. Käytii mun kaverin kanssa teoriatunnit jo maaliskuun alussa ja nyt sit kesäkuun eka päivä on vasta teoriakoe. Onpa hyvin suunniteltu ja toteutettu tää kortin hankinta.

On niin monia asioita mitkä mua saattaa ahdistaa, etten oikee tiiä mikä mua ahdistaa. Ja se vasta ahdistavaa onkin!

-

Haluisin tehä jotain hienoo ja ainutlaatuista. Haluisin sanottaa laulun. Haluisin tehä kunnon runoja. Haluisin tulla tunnetuks edes jotenki. Haluisin et historian kirjat muistaa mut. En haluu olla vaan joku, jonka läheiset muistaa ja sit unohtaa.

-

Mun ajatukset. Mun teot. Mun päätökset. Mun mokat. Mun keho. Mun tulevaisuus.

Mikään noista ei näytä kauniilta saati valoisalta. Mun ajatukset on tosi pimeitä välillä. Mun teot ei oo mitään parhaita. Mun päätökset on tekojakin huonompia. Mun mokat on asia(t), jotka kaikki muistaa. Mun keho on turmeltu. Mä oon ite turmellut sen. Mun tulevaisuus näyttää synkältä.

-

Miks jollain muulla on niitä asioita joita mä haluisin? Niitä ominaisuuksia jotka vois olla mun. Mua ärsyttää, ku kaikki on aina vaa sillee "hyi vittu mä oon läski", ja ne ei välttämättä tajuu kuinka jäätävän upee kroppa niillä on loppujen lopuks. Mä ymmärrän jos joku oikeesti ylipainoinen haluaa laihtua mut se että normaalipainoiset / alipainoiset sanoo niin. Tai siis kun mä en koskaan sano mitään nii tunnen oloni jotenki tosi ahdistuneeks, ku muut puhuu kuinka niil on liian paksut reidet. Ja mä aina vaa oon siin sillee "pliis lopettakaa" ku mä en koskaan haluu sanoo mitään, koska en halua myöntää muille, että tunnen olevani liian iso. En vaa jaksa tehä sille asialle koskaan mitään.

Tiedän, ettei sitä välttämättä itse näe, että omistaa ihan saatanan upean kropan.
Oon oikeesti kateellinen joillekin joilla on ihan järkyttävän upee kroppa. Sillee et ne ei oo mitää barbieta vaan siis ihan niin ku ihmisiä. Siis vaikka sillee et sillä ihmisellä on upeet sääret, ehkä vähä treenatun näköiset reidet, sellane ei pömppö vatsa vaa sellane tasainen ei sellane lauta vaa sellane u know. Ja siis kattelen muitten tyttöjen kroppia ja ihailen joittenki kroppia ihan liikaa. Siis kaikki on täydellisiä sellaisina kuin on mutta kyllä te tiedätte kun näätte sellasen henkilön jonka kroppa, hiukset, meikki, huulet, silmät, kädet what ever, toivotte niitä itellenne. Tai mietitte, et vitsi ku iteki näyttäis tolta.

Oon siis ollu aina sellanen jo lapsesta asti, että oon vertaillut itseäni muihin. Vaikka se ei oo kannattavaa. Eskari ikäsenä olisin halunnu olla mun paras kaveri ku se oli niin suosittu ja kaikkee. Nyt yläasteella oon alkanu katella muitten kehoja ja alkanu mielessäni arvostella niitä ja sit ku löytyy sellane minkälainen mäki haluisin olla nii oon aika pettyny, kun tiedän ettei se oo mahdollista. Ja oon varmaa koko mun iän halunnu täyteläisemmät huulet tai siis sillee paksummat. Varsinki vitosella aloin haluta parempia huulia, kun mun yks luokkakaveri kysy et onks mul ylähuulta. Tai jotain sellasta se sano.

Se sattu. Olin muutenki epävarma itestäni ja sit yks tulee sanoo sillee. En haluis sellasia ällöisoja mut sellaset luonnollisen näköiset jotka näkyis.

-

Haluisin itelleni vaa sellasen ihmisen kenen olkapäätä vasten vois itkee ahdistusta ja joka kertois mulle, ettei mulla oo mitään hätää ja että oon hyvä sellasena kun oon. Mä oon aina se, joka lohduttaa muita eikä muut osaa ajatella, et ehkä mäki tarttisin kuuntelijaa ja rohkasiaa aina välillä.