Minä ja mieleni

Lähellä luovuttaa

Mua on nyt koko illan vaa itkettäny. En tiiä miks. Mä vaan jotenki oon niin loukkaantunu, ku mä en saa ite hoitaa omia asioitani. Lääkärit ei soita mulle. Ne soittaa äitille. Sit ne kysyy: "Mites on mennyt? Onko niitä päänsärkyjä ollu paljon?" Nii mistä äiti niistä tietää. Tuntuu vaa et kaikki kaatuu niskaan eikä oo ketään pitämässä mua pystyssä. Ilmeisesti alotan riparin jälkeen uuden estolääkkeen. Se on kai joku emcorcor beetasalpaaja. Lääkäri kuulemma soittaa elokuussa. Ja kelle. No äitille. Miten äiti voi tietää miten se on toiminu? Sillä ei oo mitään vitun väliä olenko koulussa vai en mun asioita ne on. Ja sit ilmeisesti jos ne toimii nii en enää oo Hyvinkään sairaalan asiakas ilmeisesti. Sit oon paikallisen terveyskeskuksen asiakas. Tai koululääkärin en minä vittu tiedä ku ei ne saatanan lääkärit mulle soita. Mut ihan ku joku saatanan terkkari mitää tekis. Jos sille kertoo noist päänsäryistä nii se vaa pyörittää päätään ja on sillee: "voi että kun näitä nyt on paljon. Ei voi mitään." Must vaa tuntuu et kaikki kaatuu niskaan ku ei kukaan osaa auttaa tai halua auttaa. Ei ketään kiinnosta. Mä oon vaa nii väsyny tähän. En osaa sanoo kellekään että sattuu vaa pusken omien rajojen yli ja sit itken iltasin sitä kipua kotona yksin. Haluisin vaa et ois joku joka pitelis mua ku mä en ite jaksa pysyy kasassa mutta ku ei oo. Kaveri porukassa mä oon aina se vahva joka ei tarvii ketään, kotona oon vanhin niin ei kukaa osaa ajatella et tarttisin jonkun eikä mul oo vanhempii sukulaisiikaan tai sellasii muutamaa vuotta vanhempia. Tai no on mul mun setä. Siis seki kelpais nyt ku en vaa haluis itkee yksin...