Minä ja mieleni

Jotain pahaa niin jotain hyvääkin

Mä en tiedä miten mun pitäis kirjottaa tää. Jotenkin tää tuntuu niin kamalan vaikeelta vaikka samalla niin mahdottaman ja pelottavan helpolta. Okei alotetaan sillä, että mulla ei oikeestaan oo mitään järkevää syytä ollu olla julkaisematta uusia lukuja mä vaan en oikeesti oo ees paljoa ajatellut mun omia tarinoita. Oon vaan lukenut muiden tarinoita ja katsonut netflixiä toukokuusta asti. Toukokuussa hoidin toki kouluhommat pois alta ja näin mutta joo. Okei nyt kun kerron mitä tapahtui niin kaikki tulee kertomaan kuinka ne ymmärtää ettei lukuja oo tullu mutta kun ei se oo sitä. Mun mummi kuoli 13. toukokuuta. Aluks tietysti itketti ja se päivä oli ihan kamala ja sillä viikolla oli sellasia tilanteita että piti hengittää syvään ettei vaan purskahtais itkuun. Mut ei musta oikeesti ees tuntunut tai tunnut nytkään pahalta ja mua vähän pelottaa se. Mua ei silleen sureta tai totta kai sillon kun tulee tilanne että ajattelen "vitsi ku vois kertoo mummille tai kumpa se vois olla paikalla". En sit tiedä onko se niin iso juttu että mun aivot ei anna mun käsitellä sitä vielä kunnolla. Hautajaisissa aloin itkee suvivirren kohalla se oli jotenkin kamalaa nähä iskä niin rikki, kun ei sitä oo koskaan nähny, Ja sit ku mun velikin alko itkee enkä mä ees tiedä ymmärskö se miks kaikki itki siellä vai itkikö se sen takia että siel oli niin paljon surua.

Mutta joo jos on jotain pahaa niin on myös jotain hyvää. Mä sain alottaa uuden migreenin estolääkkeen. Sen Aimovigin, joka on ihan migreenin estoon suunniteltu. Musta tuntuu, että tää voi oikeesti auttaa. Siis toi pistetään kerran neljässä viikossa ihon alle. Oon nyt sen ekan piikin ottanut ja kuulemma täysteho tulee vasta kolmen piikin jälkeen. Sit jos tää auttaa niin tällä jatketaan. Nyt yritän mennä jatkamaan noita tarinoita. Pääsin muuten haluamaani lukioon, että lukio kutsuu syksyllä.