valvoin helposti öitä pyöriessä ja hyöriessä pienessä sängyssäni, kun mietin miltä minusta tuntui, että olenko homo. jostain syystä sana 'homo' tuntui ikävältä suussa. sitä kun on käytetty haukkumasanana jo niin kauan.
《||throwback yläasteelle||》
istuin välitunnilla puisella penkillä, joka narisi, kun siihen istui. kuuntelin charlie puthia, joka on ollut lempiartistini jo ala-asteelta asti. pian yoongi ja pienempi oranssihiuksinen poika rojahtivat viereeni. penkki kuulosti siltä, että se menisi rikki tällä sekunnilla. "mitä sä kuuntelet?" yoongi kysyi. hän on ollut aina kiinnostunut musiikista ja sen kirjoittamisesta. pian oranssitukkainen poika otti kuulokkeeni ja laittoi ne korviinsa. poika alkoi nauramaan ja kysyi "ooks sä homo ku kuuntelet tällästä paskaa?" yoongi alkoi käkättämään tuon vieressä. "en mä kyl mikään homo ole.." tiuskaisin hieman loukkaantuneena. ei minun musiikkimakuni kuulunut hänelle pätkääkään. sitä paitsi en edes tuntenut koko poikaa. "kuka sä ees oot?" tiuskaisin. "jimin, park jimin." tämä 'jimin' ojensi kätensä. ei huvittanut kätellä. "me taidetaa nyt lähtee syömää.." yoongi sanoi hiljaa, hän tietää aina jos jokin on vialla. a i n a.
ŞİMDİ OKUDUĞUN
|| Moody || Yoonkook FF || FIN ||
Romantizm" hän on minulle kuin huume, jota tarvitsee kokoajan enemmän ja enemmän. "
