vastakohdat

kahdeksan | peetu

Mä en ikinä ymmärtänyt ihmisiä, jotka poltti tai käytti suurimman osan ajastaan litkien viinaa. Mikäs siinä omaa elämää pilatessa. Yksi hyvä esimerkki tästäkin oli Aaron Eklund. Mä en toki tiennyt pitikö ne kaikki huhut paikkansa mitä mä siitä olin kuullut. Eikä ne huhut mua nyt sen kummemmin koskettanut. Eihän ne mulle kuiteskaan kuulunut, vaikka olishan se hyvä tietää millainen ihminen koulussa oikein liikkuu. Olin mä kyllä sen veljelle kerran ainakin puhunut, mutta ei me puhuttu mitään syvällistä.

Käänsin katseeni mun viereisellä pulpetilla istuvaan Aaroniin. Tuo näytti tuskailevan tehtäviensä parissa. Mä vaan naurahdin sille ja sain sen pään kääntymään mun suuntaan. Mä kohotin vain kulmiani sille mitään sanomatta. Aaron vain katsahti mun tehtäviä ja sitten minua. Se pyöräytti silmiään ja tuhahti. Kurtistin kulmiani tuolle huvittuneena. En mä vaivaantunut sille puhumaan ollenkaan koko tunnin aikana.
Opettaja päästi meidät hieman aikaisemmin tunnilta, mutta otti minut sekä Aaronin kiinni ennen kuin ehdimme edes luokasta ulos.

"Ajattelin, että kun sinä Peetu olet melko hyvä matikassa, voisit ehkä auttaa Aaronia", opettaja selitti ja katsoi meitä molempia hymyillen innoissaan. Mä vilkaisin sivusilmällä Aaronia, joka nojasi pulpettiin erittäin turhautuneena. Opettaja kysyi vielä kerran meidän mielipidettä ehdotukseensa. Mä kuitenkin tiesin että vastattiin me nyt mitä tahansa, sen suunnitelma tulisi toteutumaan.
Mä käännyin takaisin opettajaa päin ja kohautin olkiani.

"Kyllähän se mulle ainakin käy", sanoin hymähtäen ja vilkaisin Aaronia. Se vaan vilkaisi mua silmät pyöreänä. Taisin ehkä tehdä tämän jopa vittuillakseni. Ehkä halusin vain nähdä millanen ihminen se oikeasti oli. Opettaja vain läpsäisi kätensä yhteen innostuneena.

"Mahtavaa. Toivottavasti voisitte aloittaa pian, että Aaronkin pääsisi kärryille", se hymyili ja poistui paikalta. Aaron katsoi mua vittuuntuneena ja käveli ohitseni tuupaten minua hieman. Koin tilanteen erittäin huvittavaksi, sillä tuo oli minua ainakin päätä lyhyempi.

"Tule viimeisen tunnin jälkeen aulaan niin voin aloittaa ihan perusasioista", sanoin tuolle, kun astuimme luokasta ulos. Mä en ymmärtänyt lainkaan mikä sen ongelma oli, sillä se vain tuhahti ja totesi ettei se mitään apua tarvinnut. Mä pyöräytin sille vain silmiäni. En vaivautunut edes vastaamaan tuolle mitään. Etsisin tuon kuitenkin käsiini koulun päätyttyä. Katsoin hetken sen perään ja lähdin ihan omaan suuntaani. Etsin alhaalta mun kaverit ja istahdin yhdelle vapaista penkeistä huokaisten.

"Mikäs nyt?" Viivi kysyi multa kulmiaan kurtistaen. Viivi on ollut yksi mun parhaimmista kavereista jo monta vuotta. Mä kerroin sille aina kaiken ja se mulle. Mä vain vilkaisin sitä naurahtaen ja päätäni pyörittäen.

"Sähän muistat sen Aaronin kenestä kerroin sulle joskus?" Varmistin tuolta. Viivi nyökkäsi hitaasti hieman ihmetellen ja varmisti vielä puhuimmeko Emilin veljestö, johon nyökkäsin. Huomasin kuinka tytön kasvoille alkoi ilmestyä pien virne. Katsahdin tuota kulmieni alta jolloin tuo vakavoitui.

"Mun täytyy antaa sille jonkilaista tukiopetusta", mä sanoin ja katsahdin Viivia mun kulmien alta. Sen kasvoille nousi uusi virne ja sen silmät kirkastui saman tien.

" Sehän on hyvä!" Se vain hihkaisi. Mä pyöräytin silmiä sille naurahtaen. En ymmärrä miten Viivi pystyi olemaan noin innostunut.

"Mitään ei tule tapahtumaan. Minä vain autan Aaronia ja siinä se", totesin. Viivi hymähti ja pudisti päätään minulle. Katsoin kaveriani kysyvästi, kun tuo nousi reppuineen ylös penkiltä ja katsahti vielä minua.

"En usko sinua", se vain totesi ja lähti seuraavaa tuntiaan kohti hiuksiaan heilauttaen. Mä vain naurahdin sen perään sanomatta mitään muuta. En kyllä ihmetellyt Viivin reaktiota. Jokaisen jätkän kohdalla, jota olen vähänkin kehunut tai jonka olen maininnut, hän heti olettaa että pidän heistä. Mutta jos mä vinkkaisin sille jotain saman tyyppistä, se melko varmasti hirttäis mut.