Reborn

Luku 6: Vallankumoussankarit

Junamatkalla Sonicin mieleen palasi Blaze, se tyttö junassa. Blaze oli paennut sieltä valtakunnasta. Missähän hän nyt oli? Ja oliko hän kunnossa? Vai oliko Mustan Ruhtinaan valta levinnyt niin pitkälle, että Blaze saatiin kiinni? Oliko hän taistelemassa ruhtinaan valtaa vastaan?

"Vaikutat mietteliäältä", Silver sanoi tuodessaan Sonicille kahvia, "kai tajuat, että tämä on itsemurha?" Sonic nosti katseensa ihmeissään.

"Etkö luota siihen, että me saamme valtakunnan takaisin Mustalta Ruhtinaalta?" hän kysyi hiukan ärtyneenä.

"Meitä on vain neljä. Ja vaikka kaupungissa olisikin vallankumousjärjestöjä, me emme pääse niihin piireihin helpolla", Silver sanoi ja istui Sonicia vastapäätä ravintolavaunun pöytään. Hän vilkuili ympärilleen, tarkistaen, ettei vaunussa ollut ketään, kuka olisi voinut kuulla, "he testaavat meitä. He ovat niin syvällä maan alla, että jos löydämme heidät, se on ihme"

"Kuinka sä tiedät?" Sonic kysyi. Miksi hän kuulosti nyt niin ärtyneeltä? Yleensä hän oli aina valmis uusiin seikkailuihin.

"Minä tulen paikasta, jossa vallankumousjärjestöjä oli joka puolella. Kuuluin yhteen niistä", Silver sanoi. Amy istui pöydässä käytävän toisella puolella Espion kanssa ja hän höristi korviaan kuullakseen, mitä Silver sanoi, "me synnyimme niihin järjestöihin ja elimme elämämme sen kautta"

"Sähän olet asunut koko elämäsi Republicossa!" Sonic hätkähti, "miksi siellä muka tarvittaisiin vallankumousjärjestöjä?" Silver selkeästi katui sanojaan ja hän nojautui taaksepäin penkissään, katsoen epävarmana Espiota.

"Joskus on suojeltava menneisyyttään, jotta voi elää nykyisyyttä", Silver sanoi lopulta, "älä kysele enempää. On totta, että olen elänyt hyvin pitkään Republicossa, mutta olen myös valehdellut. Kotikaupunkini ei suinkaan ole se onnela"

"Olet Absolutionista!" Amy sanoi yhtäkkiä. Silver vilkaisi ihmeissään tyttöä, "ihan kuin pystyisit piilottelemaan sitä ikuisesti! Tiesin sen heti, kun näin sinut. Valkoinen turkki on todella harvinaista siileille. Yleensä vain valkoisessa valtakunnassa syntyneet saavat syntymälahjana valkoisen turkin"

"En ymmärrä, mistä puhut", Silver sanoi. Amy vain tuhahti ja nousi ylös, hymyillen ilkikurisesti.

"Mikset puhu kotikaupungistasi? Sinähän sen tunnet! Sinä voisit ihan hyvin johdattaa meidät-"

"Amy, nyt riittää", Espio sanoi tiukalla äänellä. Amy hätkähti ja kääntyi katsomaan Espiota, jonka muuten niin rauhallinen katse oli muuttunut pistäväksi, "haluaisitko sinä muka puhua tuhoutuneesta kodistasi? Kodistasi, joka on ollut sinulle niin rakas?"

"Jos Silver avaisi suunsa, hän voisi auttaa meitä!" Amy vastasi. Silver nousi ylös.

"Luuletko, että tunnen enää sitä kaupunkia?! Olin 12, kun lähdin sieltä ja luoja paratkoon, se kaupunki on varmasti muuttunut", hän sanoi vihaisena, "silloin siellä oli edes pikkuisen onnea, ei varjoja, ei tummuutta, ei synkkyyttä! Kun näin kuvia ja kuulin kertomuksia kotikaupungistani, en... en enää tunnistanut sitä. Se ei ollut kotini enää! Se kaupunki on vain naurettava muisto jostain pilvilinnasta kauan aikaa sitten"

"En haluaisi keskeyttää tätä kiivasta keskustelua", Sonic sanoi ja nousi ylös, "mutta teinä en huutelisi niin kovaa täällä" ravintolavaunu oli muuten ihan tyhjä, mutta myyjä katsoi heitä epäilyttävästi tiskin takaa. Sonic meni lähemmäs heitä ja kuiskasi: "Mustan Ruhtinaan toiveena on huhujen mukaan ollut pitkään vallata lisää alueita. Eli hänen kätyreitään on varmasti ympäri maailmankolkkia. Meitä saatetaan kuunnella tällä hetkellä"

"Mitä he muka ajattelivat tehdä?" Amy kysyi ja istui rentona takaisin tuoliinsa, "hyökätä tämän junan kimppuun ja tappaa meidät?" Silloin kuului iso kolahdus ja he kuulivat askelia katolla. Ihmisiä kiljui viereisessä vaunussa ja myyjä otti aseen esille, osoittaen heitä.