Istuin junassa. Nojasin vasten sen ikkunaa. Hän istui minua vastapäätä, yritti kai keksiä jotakin sanottavaa. Purin huultani hermotuksissani.
Asemat tulivat ja menivät, mutta siinä me istuimme. Nostin toisinaan katseeni häneen, mutta laskin sen lähes yhtä nopeasti.
Tuntui kuin meillä ei olisi enää mitään sanottavaa toisillemme. Vähitellen aloin turhautumaan koko tilanteeseen, minkä vuoksi painoin silmäni kiinni. Yritin sulkea koko maailman ulos.
Eihän hän tietenkään minnekään kadonnut, mutta olipahan hetken poissa näkökentästäni. Vaikka hänestä kovin välitinkin, en voinut juuri nyt sietää häntä silmissäni.
YOU ARE READING
Pudotus
Short StoryLyhyitä, erillisiä tarinan tynkiä, jotka liittyvät enemmän tai vähemmän omiin kokemuksiini tässä maailmassa. Tai ehkä jopa unissa. Saattavatpa toiset olla jopa kokonaan sepitettyjä, ken tietää.
