Lohikäärmepuolustajat II - Vihollisen paluu

luku 13

- Fabien! Janiel kutsui kiiruhtaen kartanon oleskeluhuoneeseen puutarhasta.

-Tornikirjastossa. Fabien vastasi kuulostaen ärsyyntyneeltä keskeytyksen takia.

Janiel ei siitä välittänyt, vaan kiiruhti tornikirjastoon. Fabienin ärtymys kyllä katoaisi kun tämä saisi käsiinsä Calen muistiinpanot. Janiel itse aikoi lukea päiväkirjan.

- Mitä nyt? Fabien kysyi äreänä Janielin tullessa huoneeseen.

- Kävin Saarilinnassa tapaamassa vanhempiani. Janiel kertoi laskien laukkunsa pöydälle.

- Tosin tarkoitukseni oli puhua veljeni Calen kanssa.

- Miksi sen pitäisi kiinnostaa minua? Fabien kysyi.

- Tapasin veljesi vain kerran, silloin kun Melken kuoriutui sinulle.

- Koska valintani jälkeen Cale erakoitui, ja vuosi sitten hän katosi. Kun hänet nähtiin viimeksi Forest-linnan edustalla, hän oli matkalla mustien saarelle.

Janiel huomasi, että Fabienin mielenkiinto oli herännyt.

- Häntä ei ole nähty sen jälkeen.

- Olisiko hän voinut päästä saarelle asti? Fabien pohti hiljaisella äänellä.

- Jos hän oppi muinaisen kielen, niin en pidä sitä mahdottomana.

- Mistä hän sen olisi voinut oppia? Fabien kysyi.

Vastaamatta Janiel avasi laukkunsa ja otti esiin Calen muistiinpanot ja päiväkirjan.

- Löysin nämä hänen huoneestaan. Janiel kertoi ojentaen muistiinpanot Fabienille.

Fabien otti ne, ja selasi ne pikaisesti.

- Kyllä hän taisi oppia sen, mutta en tiedä kuinka hyvin. Minun täytyy lukea nämä kokonaan, jotta saan selville kuinka perusteellinen hän oli.

- Tee se. Minä aion lukea hänen päiväkirjansa. Janiel kehotti istahtaen nojatuoliin takan eteen.

Fabien katsoi häntä pitkään.

- Kai sinä tiedät mitä saatat löytää? Hän kysyi hiljaa.

- Kyllä. Janiel vastasi tyynesti ruveten lukemaan.

Fabien kohauti harteitaan ja syventyi Calen muistiinpanoihin.

Calen päiväkirja alkoi päivästä jolloin Janielista tuli lohikäärmepuolustaja. Janiel yllättyi veljensä raivosta ja vihasta.

”Vihaan häntä. Janiel saa aina kaiken, minä en mitään. No, eipä hänkään voi enää huomenna saada kaikkea. Sen lohikäärmeen kuoriutumisen jälkeen hänelle näytettiin hänen huoneensa, eikä hän tullut sieltä enää tänä iltana ulos. Parempi niin, sain aikaa tehdä sen mitä minun pitikin. Kukaan ei ihmetellyt kun halusin viipyä muutaman tunnin siinä kartanonrotiskossa ja jopa viedä illallisen Janielin huoneen ulkopuolelle. Jahka rakas pikkuveljeni on juonut illallisviininsä, hän ei sano enää sanaakaan, siitä pidin huolen! Katukoon loppuelämänsä sitä, että päätti olla minua parempi. MINUN olisi kuulunut liittyä puolustajiin, ei hänen!”

Janiel luki ensimmäisen merkinnän aina vain uudestaan ja uudestaan. Oliko Cale todellakin vihannut häntä noin paljon? Janiel muisti, että hän oli syönyt sinä illallisen sinä päivänä tavallista myöhemmin juteltuaan telepatian avulla kauan Melkenin kanssa, joka oli sinä yönä nukkunut hänen vuoteessaan. Illallisviini oli korventanut hänen kurkussaan jo ensimmäisestä siemauksesta lähtien, mutta hän oli pannut sen tottumattomuuden piikkiin. Olihan hän ollut vasta 17-vuotias, eikä ollut juonut viiniä kovin usein. Seuraavana aamuna hän ei ollut enää pystynyt puhumaan. Lohikäärmeet olivat opettaneet hänet Melkenin välityksellä puhumaan heidän kaikkien kanssa. Ensin hän oli oppinut puhumaan telepatian avulla lohikäärmeiden kanssa, ja sitten puolustajien kanssa. Viimein hän oli oppinut välittämään ajatuksensa myös tavallisten ihmisten kuuluville. Janiel vilkaisi pikaisesti Fabienia, mutta tämä oli syventynyt Calen muistiinpanoihin ja mutisi itsekseen. Janiel ei viitsinyt häiritä ystäväänsä. Sitä paitsi, mitä hyötyä siitä olisi ollut? Hän oli menettänyt äänensä veljensä kirouksen takia kolme vuotta sitten. Janiel jatkoi veljensä päiväkirjan lukemista.