Lohikäärmepuolustajat II - Vihollisen paluu

luku 3

Sara oli kattanut Karan, Nellan ja Dianan avustamana oleskeluhuoneeseen tuodun pitkän pöydän joka toimi noutopöytänä. Kun kaikki olivat saaneet otettua ensimmäisen lautasellisen syötävää, Danel antoi katseensa kiertää puolustajissa. Hänen lautasensa oli koskemattomana hänen edessään pöydällä.

- Hyvä on, tiedämme kaikki, että lohikäärmeet aistivat jonkin pahan heräämisen. Nastro ja muut, oliko kaikki rauhallista partiolennolla? Danel kysyi katsoen partiolennolla olleita Nastroa, Lenaa, Ivonnea ja Janielia.

- Oli. Mikään linnoista ei ollut vetänyt salkoon ongelmista kertovaa lippua. Emme käyneet niistä missään, sillä arvelimme, ettei ollut hyvä idea pelästyttää ihmisiä. Ivonne vastasi nielaistuaan suunsa tyhjäksi.

Danel nyökkäsi tyytyväisenä, ja katsoi sitten Gigiä ja Fabienia, jotka istuivat vierekkäin sohvalla.

- Entä te kaksi? Löysittekö mitään?

- Aikakirjoista ei ollut apua. Kuten tiedätte, ne kirjaavat itsestään puolustajiin vaikuttavat tapahtumat, mutta merkintä ei paljastanut mitään uutta. Se mainitsi vain pahuuden heränneen jossain päin Pearlia. Fabien kertoi laskien lautasensa syliinsä.

- Itse olin uudelleen yhteydessä luontoon Fabienin pyynnöstä. Gigi kertoi voidellan leipäänsä.

Hänen oli pakko keksiä käsilleen jotain tekemistä, jotta ne eivät olisi tärisseet.

- Sain tietää vain sen, että tämä pahuus on hyvin voimakas tuntevansa vihan takia, ja janoaa kostoa. Mistä, sitä en tiedä.

Danel oli hetken mietteissään, jolloin Etienne nousi seisomaan vesilasi kädessään ja meni puutarhaan johtavien ovien luokse.

- Entä te, Etienne? Löysittekö mitään? Sara kysyi levottomana.

- Lensimme Forestlinnan ohi merelle. Gaia kertoi hiljaisella äänellä, katse lautasessaan.

- Kukaan ei ole aikaisemmin ollut niin kaukana! Fabien huudahti hämmästyneenä.

- Mitä näitte?

- Saaren. Etienne vastasi kääntyen ympäri.

- Saaren, jolla mustat ovat asuneet.

Oleskeluhuoneeseen laskeutui painostava hiljaisuus kaikkien lopettaessa syömisen. Yksi toisensa jälkeen puolustajat laskivat lautasensa käsistään joko syliinsä tai lähimmälle pyödälle.

- Tarkastimme koko saaren ilmasta käsin ennen laskeutumista, emmekä nähneet ketään siellä. Saari vaikutti hylätyltä. Ilmasta käsin huomasimme myös pienen hautausmaan, ja laskeuduimme sen lähelle. Etienne jatkoi.

- Koko saari tuntui huokuvan vihaa. Ja ennen kaikkea se hautausmaa. Gaia sanoi värähtäen.

- Se oli karmivaa.

- Hautausmaalla oli jotain vielä karmivampaa. Etienne lisäsi otettuaan kulauksen vettä.

Hänen kurkkunsa tuntui kuivalta vedestä huolimatta.

- Löysimme ensin muumioituneen ihmisen, häntä ei voinut enää tunnistaa. Hän makasi suojaavan ympyrän jäännösten sisällä, ja sitten huomasimme haudan ympärille asetellut kynttilät. Kuka kuollut sitten olikin, tämä oli halunnut herättää haudan asukkaan takaisin elämään. Ja vielä pahempaa oli, että hän oli onnistunut siinä. Hauta oli raastettu auki. Etienne kertoi kääntyen katsomaan puolustajia.

- Tuolla jossain on elämään palannut mustien johtaja valloillaan aiheuttamassa tuhoa. Ja Gigin mainitsema kosto suuntautuu enemmän kuin varmasti meitä vastaan.

- Lukiko haudassa nimeä? Fabien kysyi hiljaa, kuin peläten pahinta.

- Ei. Yhdessäkään haudassa ei lukenut kuka siihen oli haudattu. Mutta Ysa ja Varko tiesivät kertoa että hauta kuului Verda-nimiselle mustalle johtajalle. Ensimmäiselle mustalle. Gaia vastasi.