Lohikäärmepuolustajat II - Vihollisen paluu

Luku 1

- Harlan!

- Mitä nyt Nella? ruskea hiuksinen nuorukainen kysyi laiskasti avaten silmänsä.

Hänen yläpuolellaan seisoi sinihiuksinen, noin 12-vuotias tyttö.

- Sinä lupasit pitää meille miekkailutunnin tänään! Nella ilmoitti kipakasti.

- Nytkö? Harlan kysyi.

- Niin!

- En millään jaksaisi… Sopiiko iltapäivä?

- Ei sovi! Sinä pidät sen nyt! Nella vastasi.

Harlan sulki silmänsä itsekseen manaillen ja ponnistautui sitten istumaan ruohikolle. Hän tiesi Nellan jatkavan inttämistään ellei hän suostuisi pitämään tuntia.

- Hyvä on, senkin riiviö. Minä suostun. Harlan murahti saaden Nellan hihkaisemaan riemusta.

- Diana ja Kara, Harlan suostui!

Kaksi hiukan Nellaa vanhempaa tyttöä ilmestyi puutarhasta juoksujalkaa, ja Harlan huokaisi toistamiseen alistuneena ponnistautuen seisaalleen. Tunnin pitäminen ei olisi huvittanut häntä yhtään, mutta Nella ei ollut jättänyt hänelle vaihtoehtoja. Tyttö oli halutessaan oikea riiviö.

Toisessa kartanon torneista sijaitsevassa huoneessa istui nuori tyttö mietiskelyasennossa tumman sinisten hiusten kietoutuessa hänen ympärilleen. Samassa tyttö räväytti silmänsä auki, ja niistä paistoi puhdas kauhu. Hän oli aistinut juuri jotain todella pahaa ja vihaista. Jotain hyvin väkivaltaista. Hän kompuroi ylös ja ryntäsi tornin portaisiin huutaen:

- Fabien!

- Fabien!

Sinihiuksinen poika kohotti katseensa kirjasta jota luki kirjaston lattialla vatsallaan kuullessaan nimeään huudettavan. Samassa tyttö, jolla oli tummansiniset hiukset ja joka oli paljain jaloin, juoksi sisään.

- Tunsin äsken jotain todella pelottavaa. Jokin suunnaton pahuus on herännyt jossain! Gigi selitti hengästyneenä.

Fabien kalpeni, ja nousi seisomaan.

- Tule, mennään torniin.

Yhdessä nuoret kiiruhtivat kartanon aulan poikki kirjastoa vastapäätä olevaan ruokasaliin.

 - Miksi me tänne menemme? Gigi kysyi Fabienin avatessa ruokasalin salaoven, josta pääsi tornin portaisiin.

- Haluan saada selville onko aikakirjoihin ilmestynyt mitään uutta joka voisi antaa vihjeen siitä pahuudesta jonka aistit. Fabien vastasi sytyttäen soihdun ja lähtien kiipeämään puisia portaita ylös Gigin kanssa.

- Etienne!

Punahiuksinen nuorukainen katsoi kysyvänä vihreää lohikäärmettä joka loikoi hänen vierellään lohikäärmeluolien kallioilla.

- Mitä nyt, Varko? Etienne kysyi.

- Jokin paha heräsi äsken. Varko vastasi muristen.

Etienne nousi seisomaan ja katsoi ympärilleen. Koska päivä oli aurinkoinen, useat lohikäärmeet olivat luolien kallioilla aurinkoa ottamassa kumppaneidensa kanssa. Äsken lohikäärmeet olivat olleet rauhallisia, mutta nyt ne kaikki liikahtelivat rauhattomina.

- Aistitteko te kaikki sen? hän kysyi Varkolta.

Vihreä lohikäärme nyökkäsi ja Etienne katsoi mietteissään puutarhaan josta kuului miekkojen kalahtelua toisiaan vasten. Harlan opetti nuorimpia puolustajia.

- Voisiko se olla Kara? hän kysyi.

- Ei. Tämä oli paljon vanhempaa. Ja Karan viha on pientä verrattuna tähän vihaan. Varko vastasi.

Etienne katsoi yläpuoliselle kielekkeelle jolla Danel seisoi punaisen lohikäärmeensä Demusin rinnalla.

- Etienne, ota joku mukaasi ja lähde ottamaan selvää mikä se oli. Danel kehotti rauhallisesti.

- Antakaa lohikäärmeiden seurata vaistojaan. Ne tietävät minne mennä toisin kuin me.

- Selvä on, Danel. Etienne vastasi.

- Minä tulen kanssasi, Etienne. violettihiuksinen tyttö ilmoitti.

- Kiitos, Gaia. Etienne vastasi virnistäen.

Danel katseli ympärilleen mietteissään.

- Nastro, Lena, Ivonne ja Janiel, te lähdette partiolennolle. Katsokaa ettei missään ole hankaluuksia. Danel käski.

Puhutellut nuoret nyökkäsivät ja kiskoivat lentotakit ylleen nousten lohikäärmeidensä selkään. Hetken kuluttua he lensivät kartanon yllä. Etienne ja Gaia nousivat myös lohikäärmeiden selkään, mutta lähtivät lentämään eri suuntaan kuin partiolennolle lähteneet.  Danel jäi katsomaan heidän jälkeen huolestuneena, ja lähti sitten kertomaan Saralle, joka valmisteli iltaruokaa keittiössä että se viivästyisi. Samalla hän voisi kertoa tälle mitä oli tapahtunut. Lohikäärmeluolille jäi seisomaan yksinäinen nuorukainen lohikäärmeensä rinnalle.

- Me taisimme jäädä vastaanottokomiteaksi, vai kuinka Aros?

- Olet oikeassa, Cole. sininen lohikäärme vastasi.