Ongelmia tiedossa

22 2 0
                                    

Jin Nk

Tunsin kuinka kylmät kädet kiertyvät äkisti kaulani ympärille. Säikähdin ja huusin niin kovaa kuin kurkustani lähti, kunnes en yhtäkkiä saanut happea.

Kädet puristivat kaulaani, ja minä potkin ja sätkin, kun yritin päästä tiukasta otteesta pois.

Lopulta hahmo päästi minut irti ja paiskasi seinään. käteeni sattui ja kaulaani puristi. Nousin vapisten ylös ja katselin ympärilleni.

Pimeässä nurkassa seisoi tumma hahmo joka näytti tuijottavan minua. Hivuttauduin hiljaa seinää pitkin kauemmas hahmosta.

Kun pääsin valoon, hahmo astui äkisti esiin ja näin sen olevan Yoongi. Yoongi käveli minun luokseni nopeasti ja nosti minut seinälle.

"Missä Jimin on! Kerro heti!" Hän huusi.

Sairaalassa! Se on sairaalassa!" Huusin tuskissani.

Yoongi pudotti minut taas maahan, ja kääntyi poispäin minusta. Kuulin vaimeaa nyyhkytystä. Hän ei selvästikään halunnut näyttää tunteitaan. Yoongi= Vitun kovis.

Kerroin hänelle kaiken mitä tapahtui ja hän nappasi yhtäkkiä puukon tyynynsä alta.

"Wou wou wou! Mitä helvettiä?!"

"Me karataan täältä!" Yoongi sanoi.

Hän alkoi sahaamaan kaltereita, joita oli näköjään sahattu jo aiemminkin. Ne katkesivat helposti ja Yoongi veti meidät ulos putkasta. En ehtinyt tajua mitään ennen kuin olimme jo polisiaseman ulkopuolella ja näin Yoongin juoksevan edessäni. Kuulin huutoja takaamme, mutta en ehtinyt katsoa mitään.
___________________________
Hope Nk

Näimme kun poliisit juoksivat yhtäkkiä ulos, jättäen meidät tänne. Olimme kaksin. Mitä jos joku vanki nyt pääsisi karkuun?

"Mennäänkö kierteelen?" Tae kysyi yllättäen.

Vastasin myöntävästi, ja lähdimme rullailemaan ympäri poliisiasemaa. Kun menimme putkille, huomasimme että Jin ja Yoongi eivät olleet siellä.

"Missä vitussa ne on!" J-hope kiljaisi takanani.

"Nyt en kyl tiedä. Mut vielä enemmän mua kiinnosta se, että missä Namjoon on." Sanoin ja katselin ympärilleni.

"Vittu jos se on viety johonki kuulusteluihin." J-hope ärähti.

Jatkoimme kulkuamme poliisiasemalla, kunnes löysimme taukohuoneen. Siellä oli keksejä ja donitseita! Rullasimme sisään huoneeseen, kun yhtäkkiä ovi paukahti kiinni takanamme.

"Se on lukossa!" Huusin ja ravistelin ovea.

"Me ollaan kahestaan. Ja tossa olis penkki." J-hope sanoi virnuillen penkkiin päin.

"Mitä sä tarkotat?" Kysyin ja punastuin samalla.

"Voitasi istuu siihen ja... ja... no..." J-hope änkytti.

Vedin käteni hänen suulleen ja työnsin hänet penkkiin päin. Hän istuutui penkille ja minä seurasin perässä.

Otin häntä kiinni hartioilta ja vedin itseeni päin. Hän suuteli minua poskelle ja sitten otsalle. Lopulta huulemme osuivat yhteen ja unohdimme kaiken muun ympäriltämme. Siitä oli pitkä aika kun näin oli käynyt viimeksi. Kaikkea oli tapahtunut ja olimme melkein kuolleet.
_________________________
J-hope Nk

Yhtäkkiä kuulin kun joku käveli ovelle ja työnsin Taen salamana pois. Otin äkkiä keksikulhon pöydältä ja laitoin sen väliimme.

"Ai, Hobi miks vitussa sä noin teit." Tae marisi.

Seuraavalla sekunnnilla hän tajusikin jo vastauksen itse, kun poliisi astui sisään.

"Jaahas, mitäs nuoret herrat täällä tekee?" Poliisi kysyi yllättyneenä.

"Tuli nälkä." Sanoin ja nostin keksikulhoa poliisiin päin, joka nyökytti ymmärtävästi.

"Meillä ois yks kysymys." Tae sanoi.

"No mikä? Antaa tulla vaan." Poliisi kysyi.

"Missä Jin, Jimin, Yoongi ja Namjoon on?" Tae sanoi ja vilkuili poliisiin päin.

"Ai ne vandaalit. No sen minä ainakin tiedän, että se yksi poika on sairaalassa ja se toinen vietiin kuulusteluihin. Mutta niistä kahdesta en tiedä, koska ne karkasivat juuri vankilasta." Poliisi selitti.

"No se selittääkin sen, että täällä oli niin autiota." Naurahdin ja nostin samalla paitani kaulusta korkeammalle, kun huomasin kaulassani mustelmia.

Poliisit ei varmaan tykkää homoilusta. Kannattaa pitää kaikki epänormaali piilossa.
__________________________
Jin Nk

"Yoongi minne vittuun me mennään!" Karjuin täyttä kurkkua, kun Yoongi veti minua.

"Sairaalaan tietty!" Yoongi huusi ja puristi kädestäni entistä lujempaa.

Päätin pitää käteni rentona niin kipu saattaisi ehkä lakata. Mutta yhtäkkiä Yoongi pysähtyi.

Olimme sairaalassa. Mutta mistä me löytäisimme Jiminin. Yhtäkkiä Yoongi irroitti kätensä minusta ja juoksi roskiksen taakse.

"Kysy vastaanottovirkailijalta, että missä Jimin on ja tuu sit tänne." Yoongi käski, enkä minä todellakaan aikonut uhmata käskyä.

Astuin sairaalan aulaan ja näin naisen pöydän takana. Menisin siis kysymään häneltä.

"Anteeksi kun häiritsen, mutta sattuisitko tietämään missä huoneessa Park Jimin on?" Kysyin ja vedin hupun kasvoilleni, siltä varalta että nainen tunnistaisi vankikarkurin.

"Hän on viidennessä kerroksessa, huoneessa 389." Nainen vastasi ja vilkaisi nopeasti minua, mutta jatkoi silti lehtensä lukemista.

Juoksin takaisin pihalle kertomaan Yoongille, missä Jimin oli. Mutta en ehtinyt pitkälle, kun näin että poliisit kääntyivät paikalle...

You've reached the end of published parts.

⏰ Last updated: Apr 11, 2019 ⏰

Add this story to your Library to get notified about new parts!

DaydreamWhere stories live. Discover now