Hobi Nk
Okei, joku hoipertelee tuolla ja se on tulos tätä meidän kerrostaloo kohti, mitä mun pitää tehä onko se varas? Pitääkö mun ilmottaa poliisille?! Onks se murhaaja!?
Yhtäkkiä tuntui siltä, kuin tuo salaperäinen hahmo olisi huomannut minut. Se käänsi päätään äkisti ja katsoi suoraan ikkunaani, minun silmiini. Se näytti pelottavalta, ihan kuin kummitukselta. Sillä valui verovanoja pitkin mustia kasvoja. Sen vaatteet olivat repaleiset ja koko vartalo oli verellä ja ruhjeilla. Se tuijotti minua irrottamatta silmiään hetkeksikään. Kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin. Mitä se tahtoi? Pitäisikö minun herättää muut.
Vihdoinkin tuo hahmo irroitti hyytävän katseensa minusta, ja jatkoi kävelemistään talollemme. Minua alkoi pelottaa, koska tuntui siltä kuin olisin juuri katsonut itse kuolemaa silmiin. Yhtäkkiä se katosi katoksen alle ja oli täten poissa näkyvistä.
Jos se on murhaaja, niin minun on parasta piiloutua. Rullasin hiljaa mutta nopeasti minun ja Jiminin sänkyjen väliin. Sydämeni tykytti kovempaa, kuin koskaan ennen. Tuntui siltä, kuin se hyppäisi kohta pois rinnastani. Mitä se salaperäinen hahmo minusta halusi? Miten se aisti minut ja osasi katsoa oikeaan ikkunaan. Tässä talossahan oli paljon pimeitä ikkunoita, enkä ollut laittanut valoja edes päälle. Minua alkoi pelottaa kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin. Oli ihan hiljaista. Kuulin vain oman hengitykseni. Kukaan ei edes kuorsannut.
Yhtäkkiä ovelle koputettiin. Kuka se on? Onko se se murhaaja. Jos en avaa ovea, niin ampuuko se sen auki. Mitä jos se on joku humalainen juoppo.
Koputus kuului uudellen. Keräsin kaiken rohkeuteni ja rullasin keittiöön. Nappasin veitsen leikkuulaudalta ja laitoin sen pieneen koriini, joka oli pyörätuolissani.
Rullasin ovea kohti, ja kurottauduin katsomaan kalansilmästä. Käytävällä oli pimeää. En nähnyt mitään muuta kuin huojuvan ihmishahmon seisovan hieman kauempana ovestani. Hahmo käveli lähemmäs ja koputti uudestaan. Tällä kertaa koputus oli paljon heikompi ja kuulin heikkoa nyyhkytystä. Päätin olla rohkea ja avata oven vaikka pelkäisinkin.
Tartuin kiinni kahvasta ja avasin oven, samalla sekunnilla kun olin saanut oven avattua, salaperäinen hahmo kaatui lattialle viereeni. Säikähdin ja peruutin nopeasti kauemmas. Haamu se ei ainakaan ollut, tuskin varas tai murhaajakaan. Mikä se oli?
Sytytin valon päälle ja katsoin hahmoa. Sen kasvot olivat maata kohti, joten en voinut nähdä niitä. Rullasin olohuoneeseen ja nappasin jumppakepin käteeni.
Rullasin takaisin eteiseen, hahmo makasi yhä siinä. Asetin kepin hahmon pään viereen ja tyrkkäsin hellästi. Kasvot kääntyivät niin, että pystyin näkemään ne.
Se oli Tae! Miten hän on elossa! Jos hän siis on elossa. Hänen kasvonsa olivat ihan kalpeat ja veressä. Kiljahdin kovaäänisesti ja yhtäkkiä kaikki muutkin ilmaantuivat paikalle, ja näkivät saman mitä minä.
"Onko se Tae! on se Tae! Miten se on elossa?" Kaikki hokivat itkien.
Minä tuijotin Tae liikahtamatta ja olin ihan kalpea, kuulin kun kaikki hätäilivät ja huusivat nimeäni. Irroitin silmäni Taesta ja käännyin itkien muita kohti. "Meidän pitää pelastaa Tae."
Jin ja Namjoon ottivat Taesta kiinni ja Jimin kiiruhti lääkekaapille hakemaan ensiaputarvikkeita. He nostivat Taen sohvalle ja minä rullasin siihen viereen ja otin hänen kädestään kiinni. Hänen kasvonsa olivat veriset ja sairaalakaapu oli ihan repaleinen. En vieläkään tajunnut miten Taelle oli mahdollista selviytyä. Mahtoikohan Taekaan muistaa?
Muut puhdistivat Taen verestä ja käärivät hänet siteeseen. Minä rullasin hakemaan viltin huoneestani ja levitin sen Taen päälle. Emme viitsineet jättää Taea yksin. Sovimme vahtivuorot jolloin yksi aina vahtii, ja muut nukkuvat. Namjoon haki kaikille patjat ja jäi vahtimaan ensimmäisenä. Mutta minä en saanut unta, makasin patjallani, mutta pidin silmiäni auki. Kuulin Taen hellän hengityksen ja katsoin hänen kauniita kasvojaan. Haavat olivat yhä näkyvissä. Mutta hoitaisimme häntä vielä aamuun asti, kunnes kuljettaisimme hänet sairaalaan.
Hän olisi varmaan itsekin päässyt ilmoittamaan jollekkin, mutta hän ilmiselvästi halusi päästä tänne. Minun luokseni...
